Pimeä ja kolea marraskuun ilta. Matkustan metrolla itään. Juna kiitää kolisten kohti Pankowia, ja tutut asemat vilisevät ohi: Märkhiches Museum, Mendelssohn Bartholdy Park, Potsdamer Platz… Katselen niitä välinpitämättömästi kuten muutkin matkustajat. Suurkaupungissa kuuluu olla niin kuin ei olisikaan. Vilkaisen kelloa. Vielä tunti ennen kuin olen perillä. Freie Universität sijaitsee Dahlemissa kaupungin eteläkärjessä – vanhassa lännessä …

Kosmopoliitin ja suositun Berliinin etuihin kuuluu se, että täällä tapaa kollegoita lähes kaikkialta maailmasta. Se käy oivasta vertaistuesta näinä media-alan ankeina aikoina. Suomen tilanne asettuu uuteen valoon, kun keskustelee sellaisten journalistien kanssa, joiden kotimaassa asiat ovat vielä paljon huonommin kuin Suomessa.

”Te ette ainakaan ole opiskelija”, sanoi yliopiston kuppilan töykeä kassa, kun halusin ostaa häneltä ruokailukortin. ”Kyllä vaan”, vastasin. Vastahakoisesti hän suostui myymään minulle Mensa-kortin, johon sai ladata rahaa ja ostaa lounasta, kahvia ym. välipalaa päivän mittaan. Tietysti olin paljon vanhempi kuin kaksikymppiset opiskelijat.. Freie Universitätin käytäviä kävellessäni huomasin, että he eivät näyttäneet juuri omia lapsiani …

Historiallisesti ja maantieteellisesti vaihtelevat aikakäsitykset ja länsimainen tehokkuuskeskeinen elämäntapa ovat aika laveita aiheita museon erikoisnäyttelylle. Berliinin Viestintämuseo esittää kuitenkin abstraktin asiansa hyvin ja konkreettisesti huhtikuussa avatussa näyttelyssään.

Mies näytti niin päättäväiseltä kuin ehkä vain keski-ikäinen, vaalitappion uhkaama saksalaisdemari voi. Saksan sosiaalidemokraattien spd:n liittokansleriehdokas Peer Steinbrück esitteli toissa viikolla puolueensa tunnuslauseen vaalikamppailussa, joka huipentuu ensi syksyn liittopäivävaaleihin. „Das Wir entscheidet“ kääntyy vähän kankeasti suomeksi, mutta pääajatus lienee, että „meidän“ pitää tulla ennen „minua“ ja täten yhteisen edun pitää mennä yksilöiden itsekkäiden pyrkimysten edelle.