tiinarajamaki

Tiina Rajamäki opiskeli Berliinin Freie Universitätissä lukuvuoden 2011 - 2012.

Start up (your life) in Berlin

Kun laskee yhteen Berliinin halvat elinkustannukset, funkyn maineen ja kriittisen massan tietoteknisesti suuntautuneita hipstereitä, lopputulos on liuta trendikkäitä start up-yrityksiä. Sellaisia, jotka ovat ennen olleet korttelikauppoja, joissa on suuret ikkunat ja joihin on koottu neljä pöytää keskelle huonetta. Neljällä pöydällä loistaa selätysten neljä iBookia, joiden ääreen on kumartunut kolme viiksekästä/parrakasta miestä ja yksi pitkähiuksinen nainen. …

Sanavalmis berliiniläinen

„Kyllä te pystytte vielä tämän illan aikana siihen“, sähähti kultturelli rouva itseään vanhemmalle kulttuurirouvalle. Vanhempi naisista on saapunut viime tingassa kirjailijan lukutilaisuuteen Berliinissä. Hän halusi tietysti eturiviin. Muu yleiso ja esiintyjät joutuivat odottamaan, kun rouva kuoriutui vaivalloisesti kamelinkarvamanttelistaan.

Kreikkalaista journalismia

Opiskeluryhmässämme on kaksi kreikkalaista toimittajaa, Katerina ja Angie. Alkuvuosi on ollut heille sokki. Eikä sokki tullut sen takia, että Berliinissä on nyt lunta ja pakkasta. Oltuaan vuodenvaihteessa Ateenassa kumpikin on pikkuhiljaa todennut, ettei halua mennä takaisin kotimaahansa. Kreikasta on tullut muutaman kuukauden aikana eri maa kuin se, josta he lähtivät Saksaan syyskuussa. Surullinen, epätoivoinen, väkivaltainen, …

Millaisia ajatuksia Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mielessä liikkuu? Minä mietin SITÄ ja niin näyttävät miettivän saksalaiset toimittajatkin. Puolitoista viikkoa on jo sulateltu viime EU:n huippukokousta, jossa Britannian pääministeri David Cameron teki pesäeron Saksan ja Ranskan luotsaamaan euromaiden ja euro-hang around-jäsenten kerhoon. Kokouksen tiristämä pihvi on melkoisen sitkeä ja hitaasti sulava.

Biosfäärissä Berliinissä

„Se nyt on sellainen vaihtoehtotyyppi, joka ostaa pelkkää luomua. Er kauft nur BIO.“ Näin luonnehti yksi journalistiohjelmamme opiskelijoista tuoretta kämppistään. Berliini on kaupunki, jossa on helppoa piipahtaa erilaisissa sfääreissä. Yksi helpoimmista on biosfääri. Pelkastään luomua myyviä kauppoja on tasaisesti ympäri kaupunkia, ja luomusupermarketit kuten Biocompany ovat aikaa sitten muodostaneet isoja ketjuja. Saksassa on noin neljäsataa …