Reuters-instituutin perjantai-illan seminaarit Nuffield Collegen arvokkaassa seminaarihuoneessa ovat tiukasti off the record, mutta kerron kuitenkin vähäsen. Eräänä perjantaina puhujana oli BBC:n legendaarisen tutkivan ohjelman Panoraman Jane Corbin puhumassa Lähi-Idästä. Corbin oli viimeisen päälle tyylikäs ja ladylike, melkein liian rypytön ja hohtavahampainen ollakseen pitkällä keski-iän huonommalla puolen. Tai sitten hänellä on Joan Collinsin ”geenit”.
Oxfordin yliopisto on miellyttävä paikka käyskennellä. Jokaisen collegen pihassa on hyvinhoidettu puutarha (omalla puutarhurilla), antiikkihuonekalut täyttävät yleiset tilat. Opiskelijat näyttävät kliseisen hyvinvoivilta atleetin vartaloineen ja valkoisine hampaineen. Oma collegemme, Green Templeton, on post-graduate college eli perustutkinto-opiskelijoita täällä ei tapaa. Sen sijaan täällä tapaa niitä, jotka esimerkiksi tekevät väitöskirjaa Oxfordiin saatuaan maisterinpaperit Harvardista. Voi kuvitella, että …
Eräässä seminaarissa sain keskustelua aikaan. Sen verran kiivasta keskustelua, että seminaarin vetäjä kysyi, haluaisinko jäädä vielä jälkeenpäin juttelemaan vierailuluennoitsijan kanssa. En oikeastaan halunnut, mutta jäin kuitenkin, kun en pystynyt livahtamaan ohikaan. Olin perin hämmentynyt ja jopa nolo – tarkoitus ei ollut provosoida.
Kultakalalaki on jonkun mediatutkijan keksintö, en muista kenen. Se on puolihumoristinen yhtälö, joka on mittaavinaan keskivertolukijan tai -katsojan mielenliikutuksen määrää hänen katsoessaan uutisia. Sen idea oli suunnilleen se, että katsojan mielenliikutuksen määrä on sama silloin, kun viisituhatta ihmistä kuolee kaukaisessa konfliktissa, tai laiva uppoaa ja surmaa 50 ihmistä naapurimaassa, tai kun yksi ihminen kuolee kolarissa …
Kauan Lontoossa asunut ystäväni inhoaa seuraavaa makealla äänellä lausuttua lausetta: ”What else can I help you with today?” Hänen mukaansa lauseen kuulee useimmiten soitettuaan asiakaspalveluun valittaakseen asiasta, joka ei ole hoitunut. Ärsyttävän siitä tekee asiakaspalveluhenkilön yliystävällinen yritys tarjota lisää apua tilanteessa, jolloin alkuperäinenkään asia ei ole hoitunut.