Kimmo Lunden

Kimmo Lundén opiskeli lukuvuoden 2008 - 2009 Oxfordin yliopistossa.

Oxfordiin muutettuamme syksyllä 2008 huomasin, että naapurustossa ja brittituttavapiirissäni tuntui jokaisella olevan käsitys siitä, mikä koulu on hyvä ja minkä maine taas kyseenalainen. Puhutaan siis peruskoulun ala-asteesta ja yläasteesta.

Olen nyt katsonut brittitelevisiota yli puoli vuotta, selannut kaikkia kanavia, jotka vuotuisella 139,50 punnan väri-tv-luvallani näkyvät. Näkökulmaa kotisohvalta on siis jo riittämiin blogin mittaiseen tv-kritiikkiin. Keskityn tässä yleisradioyhtiö BBC:n omaksuman tasapuolisuusajattelun ruotimiseen.  

Britit jaksavat puhua säästä, kylmästä ja lämpimästä, paisteesta ja tuiskusta. Ja kun sattuu satamaan lunta, brittimedia menee aivan hurmokseen. Kunnon lumipyry ja talvikelit helmikuun alussa olivat etusivun uutinen, joka maalasi lehtien etusivut melkein viikon peräkkäin.  Uutinen ja yllätys? Talven tulo ja vielä pakkanenkin? 

Oxford on myös soutamista

Oxfordin ja Cambridgen yliopistot tunnetaan myös perinteisestä soutukilpailustaan Thamesilla. Kokemuksesta voin vakuuttaa, että täkäläiset ottavat soutamisen tosissaan.  Aamu ei vielä kajastakaan, kun yliopiston opiskelijat etenevät pyörillään ja jalan kuin aaveet pilkkopimeässä Isis-joen kumpaakin puolta. Minulla suuntana on oman collegen venevaja ja soutujoukkueen aamutreeni joella. 

Stipendiblogi Oxfordista

Helsingin Sanomain Säätiön Oxfordin yliopistoon lähettämä kolmikko: Kimmo Lundén, Annikka Mutanen ja Salla Nazarenko, ovat syksyn kuluessa asettautuneet uuteen opiskelukaupunkiinsa. Opinnot Oxfordin yliopistoon kuuluvassa The Reuters Institute for the Study of Journalism –instituutissa alkoivat virallisesti 8. lokakuuta.  Reuters Instituten Fellowship-ohjelma on kolmen, kuuden tai yhdeksän kuukauden mittainen. Sanomain Säätiön lähettämät stipendiaatit ovat valinneet yhdeksän kuukauden …