Elokuun alku on Suomessa kouluihin ja töihin paluun aikaa, mutta Saksassa vasta siirrytään kesälomille. Koulujen lukukausirytmit vaihtelevat osavaltioittain, mutta esimerkiksi Berliinissä koululaiset istuvat pulpeteissaan heinäkuun 6. päivään saakka ja palaavat kouluihin elokuun 22. päivä.

Freie Universitätissä opinnot jatkuivat vielä heinäkuussa täydellä teholla. Minä keskityin kesälukukaudella kirjoittamaan lopputyötäni matkailumedian tulevaisuudesta. Välillä istuin läppärini kanssa yliopiston kirjastossa, välillä pienessä ja sympaattisessa lähikirjastossamme, välillä taas suuressa, 60-luvun arkkitehtuuria edustavassa Berliiniin kansalliskirjastossa.

Kirjoitin lopputyötäni kevään ja kesän aikana usein Berliinin suuressa kansalliskirjastossa.

En ollut yksin. Kirjastojen lukusalit olivat kesä-heinäkuussa niin täynnä opinnäytetöidensä ja muiden projektiensa parissa ahertavia opiskelijoita, että omalle läppärille oli vaikea löytää paikkaa.

Ikäväkseni sairastuin heinäkuun puolivälissä rajuun flunssaan enkä päässyt osallistumaan opinto-ohjelmamme loppuseminaariin, jossa lopputyöt esiteltiin. Harmitti valtavasti.

Onneksi sain tilaisuuden esitellä työni erikseen seuraavalla viikolla ohjelmamme viimeisen jour fixe -luennon yhteydessä. Vaikka tilaisuus ei ollut yhtä juhlava kuin loppuseminaari, tuntui tärkeältä päästä kertomaan projektistani kollegoille kasvotusten.

Loppuseminaari jäi minulta sairastumisen vuoksi väliin, mutta pääsin esittelemään lopputyöni ohjelmamme viimeisen jour fixe -luennon yhteydessä.

Nyt kun stipendivuosi on paketissa, moni on kysynyt minulta, mitä siitä jäi käteen.

Kysymykseen ei ole helppo vastata. Vuoteen mahtuu niin paljon. Mieleen vyöryy ihmisiä ja hetkiä. Keskusteluja venäläisten toimittajakollegoiden kanssa Ukrainan sodasta ja sen seurauksista. Luennoitsija, joka kertoi paostaan Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin 1980-luvulla. Kurkistuksia saksalaiseen media-alaan, kuten vierailu jättimäisessä Axel Springer -kustantamossa. Kulttuurielämyksiä, jotka vetivät sanattomaksi (kärkeen nousevat muun muassa Berliinin sinfoniaorkesterin konsertti, jossa orkesteri esitti juutalaisten säveltäjien musiikkia sekä Rødhåd-nimisen dj:n äärimmäisen intensiivinen keikka Berghain-klubilla).

Pitkän talven jälkeen kaduille ryöppyävä elämä, kun harmaasta betonikaupungista kuoriutui lähes yhdessä yössä kukkivien puiden ja terassien kaupunki.

Lapseni ensiaskeleet berliiniläisen kotimme olohuoneessa sekä uudenlainen Berliini, joka minulle lapsen myötä paljastui: leikkipuistot, lastenmuseot, kotieläinpuistot, lapsikahvilat, maauimalat.

Saksankielentaitoni otti vuoden aikana ison harppauksen eteenpäin. Vaikka kertasin saksaa ennen stipendivuoden alkua, kielitaitoni oli syksyllä ruosteinen kuin pihalla talvehtinut polkupyörä. Monet tavallisetkin sanat ja niiden taivutukset tuntuivat hankalilta muistaa, ilmaukset pyrkivät huulilta saksan sijasta kaikilla muilla osaamillani kielillä.

Stipendivuosi oli syväsukellus saksan kieleen. Yhtä englanninkielistä kurssia lukuun ottamatta kaikki kurssini yliopistolla olivat saksaksi. Jo vuodenvaihteessa pidin ensimmäisen suullisen esitelmän saksan kielellä. Kielitreeniä tuli myös uusien kansainvälisten ystävien kanssa jutellessa. Olen iloinen, että eri puolilta Eurooppaa kotoisin olevan stipendiporukkamme yhteinen kieli oli alusta saakka saksa.

En vieläkään puhu saksaa läheskään täydellisesti, mutta kynnys käyttää kieltä on madaltunut, ymmärrys kasvanut, sanavarasto laajentunut ja kielioppimokat puheessa vähentyneet. Erityisen ylpeä olen siitä, että pystyin kirjoittamaan ja esittelemään lopputyöni saksaksi.

Berliinin lämpimät kesäyöt ovat täynnä elämää.

Ymmärrykseni Saksan ja Berliinin kulttuurista ja historiasta syveni. Siitä ei ole kuin vähän yli kolmekymmentä vuotta, kun maa oli jaettu itä- ja länsiosiin, ja Berliinin halkaisi muuri. Jaon jäljet näkyvät yhä ihmisten arjessa ja identiteeteissä.

Juuri historia tekee Berliinistä niin poikkeuksellisen kaupungin. Aina silloin tällöin jostain Euroopan kaupungista povataan ”uutta Berliiniä” eli kulttuuriväkeä houkuttelevaa, sykkivää metropolia. Väitän silti, ettei Berliinin vetovoima ole katoamassa mihinkään.

Ainakin omissa silmissäni Berliinin viehätys vain kasvoi. Tiedän palaavani kaupunkiin yhä uudelleen. Ehkä jonakin päivänä vielä asumaankin.

Televisiotornin siluetti näkyy kaupungissa joka puolelle.

Viimeisenä päivänä Berliinissä pyöräilen Prenzlauer Bergistä Alexanderplatzille palauttamaan kevään ja kesän ajan hyvin palvellutta vuokrapyörääni. Katson futuristista televisiotornia, joka halkoo taivasta kuin jättimäinen nuppineula. Minne tahansa kaupungissa meneekään, tornin siluetti näkyy horisontissa. Se symboloi minulle vapautta ja seikkailua. Iltaisin sen punainen välkkyvä valo tuntuu iskevän kutsuvasti silmää. Täällä olen enkä katoa minnekään, se sanoo.

Niinpä en nyt sanokaan Berliinille hyvästi, vaan näkemiin, auf Wiedersehen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Vanhempi mies asiantuntijana on Saksassa yhä normi, jota ei kyseenalaisteta – ja stipendiohjelmamme luentosarja on tästä räikeä esimerkki - 11.05.2022
• Sodan mielettömyys ei pääse unohtumaan Berliinissä hetkeksikään - 03.03.2022
• Berliini on ihana paikka lapsiperheelle, vaikka leikkipuistossa taistellaankin keinuvuoroista - 31.01.2022
• ”Köyhä mutta seksikäs” oli Berliinin tunnuslause, mutta onko se enää totta? - 17.12.2021
• Elämä palasi Berliiniin – kaupungissa aistii kuitenkin vielä tiukkojen koronarajoitusten aiheuttaman trauman - 01.11.2021