Aikamatkalla PowerPointiin

Anne Salomäki
Kun on vuosikausia tehnyt töitä pääasiassa päivänpäällisten uutisten parissa ja siinä sivussa freelancerina yksin kotona nojatuolissa kirjoittaen, PowerPoint-esityksen tekeminen tuntuu samalla sekä aikamatkalta opiskeluaikoihin että vähän kuumottavalta. Miten näitä esitelmiä pidettiinkään, kuinka monta ruutua puolituntiseen järkevästi mahtuu, entä mikä näistä kaikista animaatioista onkaan se vähän hauska mutta kuitenkin riittävän ammattimainen?
Kuten olen aiemmissa blogiteksteissäni maininnut, Reuters-instituutin fellow’t vastaavat ohjelmastaan merkittävissä määrin itse. Toisen eli Hilary-lukukauden ensimmäisen viikon ensimmäisenä päivänä oli minun vuoroni pitää internal seminar eli esitelmä vapaavalintaisesta aiheesta.

Tuotantoeläinten näkökulma ei ole kateissa ainoastaan journalismissa. En tiedä, onko 16 tunnin marinointi hyvä esimerkki kanasta ”välittämisestä”.
Edellisellä lukukaudella meillä oli näissä seminaareissa aina hauskaa, ja vaikka aihe ei välttämättä olisi häikäissyt omaa kiinnostusmonokkelia, kaverin esitystä seurasi aina mielellään. Nyt tilanne tuntui erilaiselta: olin toki tavannut uudet fellow’t monena päivänä edellisviikon perehdytysjaksolla, mutta koska meidän aiemmin aloittaneiden ei tarvinnut (onneksi) osallistua uudelleen kaikkeen niin kutsutun nollaviikon ohjelmaan, en erityisemmin tuntenut uusia tulijoita. Lisäksi tunnelma seminaarihuoneessa on ainakin alkuun ollut edellislukukautta vakavampi ja meitä on lähes puolet enemmän, mikä osaltaan vaikuttaa muun muassa siihen, kuinka erilaisia näkemyksiä huoneeseen mahtuu ja kuinka moni niitä yleensä ehtii esittämään. Käytännössä siis koin puhuvani mahdollisesti kriittisemmälle yleisölle kuin mitä vielä reilu kuukausi sitten olisin päässyt puhumaan.
Alun perin aloin tehdä esitelmää aivan eri aiheesta, mutta lopulta päädyin kuitenkin oman projektini teemaan eli tuotantoeläinten esittämiseen mediassa. Asian ratkaisi lähinnä se, että ajattelin esityksestä olevan hyötyä lukuvuoden lopun showcasessa sekä auttavan projektini kirjoittamisessa, vaikka käsittelinkin teemaa esityksessä hieman eri tavalla.

Britit syövät valtavasti eineksiä, ja tarjolla on myös monia kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Syön kaalisalaattia harva se ilta.
Seminaaria edeltävänä viikonloppuna minua kuumotti yllättävän paljon, sillä en ollut edellislukukaudella muiden esityksiä seuratessani tullut edes ajatelleeksi, kuinka ison työn he olivat sitä varten tehneet. Hehän olivat ystäviäni ja omien aiheidensa erinomaisia asiantuntijoita, he vetäisivät moisen vaikka hatustaan! Kun tuhersin omia kalvosulkeisiani niin omassa huoneessani kuin kirjastossa ja kahvilassakin, aloin ymmärtää entistä paremmin, miksi yhden lukukauden tyypeillä oli niin vietävän täysi aikataulu.
Kuumotukselle ei onneksi ollut syytä. Aihe otettiin avoimesti vastaan, kaikki suhtautuivat kannustavasti ja seminaarin keskusteluosiossa pari fellow’ta käytti esityksestä jopa sanaa fantastic. Olin helpottunut ja ylpeä – erityisesti siksi, että aihettani ei kuulemma ole fellowshipin historiassa käsitelty ollenkaan.

Rahasyistä ei kannattaisi, mutta nautiskelusyistä silti käyn välillä jollakin herkkujuomalla jossakin Oxfordin lukuisista kahviloista. Tämän kuvan otin valmistautuessani seminaariesitykseen levykaupan yhteydessä olevassa kahvilassa.
Kun pari päivää seminaarin jälkeen istuin pubissa yhden uuden fellow’n kanssa, hän sanoi, että niin hän itse kuin moni muukin ryhmässä ajatteli esittämiäni asioita ensimmäistä kertaa elämässään. Samaa sanoivat monet viime lukukauden ryhmäläiset, ja heistä osa kertoikin havaitsevansa nyt esittämiäni ongelmia mediassa ensimmäistä kertaa.
Vaikka ymmärrän erinomaisesti, ettei pieni projektini muuta kenenkään maailmaa – todennäköisesti edes omaani –, ainakin jonkinlaisen ajatuksen siemen on nyt istutettu aika moneen uutishuoneeseen ympäri maailman. Samanlaisia oppeja olen ammentanut myös muiden projekteista ja sen myötä alkanut ymmärtää, miten mainio idea tämä fellowship oikeastaan onkaan.

PowerPointin käyttö onneksi vielä sujui, vaikka edellisestä käyttökerrasta on vierähtänyt tovi jos toinenkin.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Kolmasosa takana, hyvästejä edessä - 11.12.2024
- Brexit-harmia mutta myös ilonaiheita - 19.11.2024