5 asiaa, jotka ovat muuttuneet brittiarjessa 15 vuodessa
Ninni Lehtniemi
Muutto Oxfodiin merkitsi eräänlaista kotiinpaluuta. Vuosituhannen vaihteessa (kun EU-kansalaisten ei vielä tarvinnut maksaa lukukausimaksuja) asuin ja opiskelin kolme vuotta Walesin pääkaupungissa Cardiffissa. Sittemmin moni asia on muuttunut saarivaltiossa. Tässä viisi havaintoa ensimmäisiltä viikoilta.
1. Kaikki lapset tiesivät 80-luvulla, mistä aikuisuus alkaa: omasta shekkivihosta ja sen sisältämien painokuvioisten ja vesileimaisten paperien selaamisesta ja allekirjoittamisesta. Enää suomalainen varhaiskeski-ikäinen ei voi kokea tätä täyttä aikuisuutta edes Britanniassa, sillä shekit ovat poistumassa käytöstä. Vuokranmaksu suoritetaan käteisnipulla tai tilisiirrolla, jonka voi tehdä vain brittitililtä, jonka avaamisessa saattaa vierähtää useampi viikko ja useampi vierailu pankkikonttorilla.
2. EU:n itälaajenemisesta seurasi, että pankkiautomaatit puhuvat nykyään puolaa. Katukuvaan on ilmestynyt eurokauppoja, jotka myyvät itäeurooppalaisia elintarvikkeita, kuten silliä, piimää ja ruisleipää.
3. Ruokakaupat ovat siirtyneet käyttämään automaattikassoja, minkä vuoksi hedelmät ja vihannekset pakataan yksittäispakkauksiin ja hinnoitellaan kappaleittain. Esimerkiksi herkkusieniä on saatavilla myös valmiiksi paloiteltuina, mikä panee miettimään ihmislajin laiskuuden rajoja.
4. Vähintää joka toisesta brittipubista saa Rekorderlig- ja Kopparberg-siidereitä. Jos sinulla siis on vähänkin löysää rahaa ja kuulet ruotsalaisesta startupista, jonka bisnesidea on viedä jäätä Antarktikselle tai hiekkaa Arabiemiraatteihin, tiedät mitä tehdä.
5. 2000-luvun taitteessa britit kerääntyivät sohvilleen The Royle Family (Sohvanvaltaajat) -sitcomin ääreen. Siinä perhe makasi sohvalla katsomassa televisiota. Vuonna 2015 britit kerääntyvät sohvilleen Gogglebox-tositv-ohjelman ääreen. Siinä perheet makaavat sohvilla katsomassa televisiota.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- 5 tapaa helpottaa toimittaja-koodaaja-designer -tiimityötä - 02.06.2016
- Viisi asiaa, jotka olen oppinut toimittajan työstä eri maissa - 29.04.2016
- 5 kevään kiinnostavinta etäluentoa - 04.04.2016
- 5 käyttäytymisohjetta Oxfordiin - 01.03.2016
- 5 asiaa, jotka olen oppinut soudusta - 26.01.2016
- 5 tapaa tuntea itsensä vähemmän huijariksi - 03.12.2015
- 5 isoa kysymystä ja joitakin hyviä vastauksia - 18.11.2015