21 uutta oivallusta journalismiin: “Don’t forget to think about your capstone” – eli miten unohdetaan aktiivisesti lopputyö ja rykäistään se sitten kasaan yön hämärinä tunteina
Lopputöiden esittelyseminaari on torstaina 25.6. Suomen aikaa kello 17–19.30. Ilmoittautua voi täällä:
https://www.journalism.cuny.edu/events/executive-program-capstone-presentations/
—
City University of New Yorkin Executive-ohjelman olennainen osuus on lopputyö, Capstone Project. Se on vähän niin kuin ylioppilaskirjoitukset – se päästetään ulos kuin pullon henki heti opintojen ensimmäisenä päivänä. Sen jälkeen se leijuu ilmassa, ja ympäröi kaikkia ja kaikkea, välillä innostavasti, välillä painostavasti. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että dead line on jossain kaukana toukokuussa, koulutuksen järjestäjät eivät anna meidän unohtaa aikataulua ja vaatimuksia: ensin pitää tehdä suunnitelma (one-pager), sitten esitellä se omalle mentorille, muille opiskelijoille, koulutuksen vetäjille ja niin edelleen. Joka välissä joku hihkaisee jotain lopputyöstä, siihen liittyvistä aineistoista, omista pohdinnoistaan – tai omasta ahdistuksestaan.
Lopputyön aihe piti antaa jo hakuprosessin aikana, mutta harva meistä paristakymmenestä tämän vuosikurssin opiskelijasta muistaa opintojen loppuvaiheessa, minkä aiheen on yli vuosi sitten keksinyt hakulomakkeeseen. Moni vaihtaa kesken vuoden joko omassa työssä tapahtuneiden muutosten tai opintojen edetessä vastaan tulleen kiinnostavamman idean myötä.
Uusi suunta uralle
Projekti voi olla osin työnantajan määrittelemä (varsinkin niillä, joiden työnantaja maksaa koulutuksen), mutta sen ei ole pakko liittyä olennaisesti opintojen aikaisiin työtehtäviin. Käytännössä monella se liittyy, mutta kyllä meitä rohkaistiin pohtimaan muitakin lähestymiskulmia, kuten voisiko projekti olla tekijälleen hyödyksi uuden suunnan hakemisessa urapolulla. Oikeastaan ainoa vaatimus on, että lopputyö vastaa johonkin työstä tai alalta nousevaan strategiseen kysymykseen.
Projektin toteutus- ja esitystavan voi päättää itse. Mittaa tai laajuutta ei ole määritelty, mutta koska suuri osa meidänkin vuosikurssimme osallistujista on journalistitaustaisia, muistavat järjestäjät toppuutella aiheen rajaamisella. Liian suppeat projektit eivät ole kuulemma aiemminkaan nousseet ongelmaksi, hyvinkin tuhdit sen sijaan ovat – vähintään tekijöille itselleen, jotka viimeisellä viikolla ennen dead linea painavat menemään silmäpussien kasvaessa.
Kiire ja paniikki, tietenkin
Vastoin vakaata aikomusta kompuroin lopputyöprosessissa kaikkiin kiviin, jotka meille alkuvaiheessa maalailtiin ei-toivottuina esimerkkeinä. En enää muista, mitä kirjoitin hakemukseen, tein suunnitelman viime tingassa, varasin kaikki mentorointiajat lopputyötä varten niin myöhään, että mentori ei ehtinyt etukäteen tutustua aikaansaannoksiini. Ja tietenkin kursin työn kasaan viimeisellä viikolla niin, että en ehtinyt luetuttaa sitä mentorillani tai kanssaopiskelijoilla ennen palauttamista. Sen jälkeen toistin saman kaavan presentaation kanssa.
Mutta hitto miten kivaa työtä ja esitystä oli tehdä. Tämä ei ole sarkasmia. Lopputyön idea on ajatella, prosessoida vuoden aikana eri opintokokonaisuuksissa käsiteltyjä asioita ja luoda jotain, mistä on hyötyä itselle, omalle työyhteisölle, alalle tai kollegoille. Vaikka kulunut kevät oli minulle ahtain ja kuormittavin aikoihin, tarjosi projekti mahdollisuuden (tai siis pakotti) oman johtamisen, paikallisen journalismin, medialiiketoiminnan ja yleisösuhteen syväpohdintaan. Se laittoi jäsentämään omaa työtä ja oppimaan rutkasti – sekä itsestä että alasta.
21 näkökulmaa journalismiin, medialiiketoimintaan tai tekoälyyn
Otsikoin lopputyöni ”Paikallispomon pelikirjaksi”, englanniksi ”Go Local, Go Digital – Strategy Playbook. A practical guide for editors-in-chief and newsroom leadership”. Tein sen ohjeeksi itselleni tai kenelle tahansa journalistiselle pomolle uuden strategian jalkauttamiseen. Paikallisuus liittyy omaan tehtävääni maakuntamedian päätoimittajana, mutta sen voi korvata millä tahansa rajatun yleisön tarpeella.
Projekti sattui mainioon saumaan. Olin onnekas, kun sain samaan aikaan viedä läpi strategiatyötä omassa organisaatiossa ja osallistua opintokokonaisuuteen, jonka kaikki palaset liittyivät jollain tasolla kyseessä olevaan työhön. Vaikka työn kirjoittamisen ja esityksen kasaamisen kanssa tuli kiire ja paniikki, oli älyttömän hyvä, että se piti tehdä. Muuten en olisi saanut arvokasta palautetta ja osannut itsekään arvioida omaa onnistumistani strategiaprosessissa.
Palautteen sai ennen julkista esitystä, joten työn korjaamiseenkin oli aikaa. Vähintään kaksi arvioijaa kävi läpi kaikki lopputyöt. Palaute oli syväluotaava ja aidosti hyödyllistä. Omani luetutin myös pomollani ja mentorillani. Koko prosessi oli jälleen myös hyvä muistutus siitä, miten pallottelu ja palautteelle alttiiksi asettaminen kannattaa ja opettaa. Mentori osasi matkan varrella laittaa minut itse oivaltamaan pieniä yksityiskohtia ja kokonaisuuden kannalta fiksuja painotuksia kyselemällä ja kyseenalaistamalla.
Mutta onko kahdestakymmenestä journalismia, medialiiketoimintaa, johtamista tai tekoälyä käsittelevästä lopputyöstä mitään hyötyä muille kuin Executive-ohjelman vuosikurssille? On. Valtavasti. Kaikki eivät ole kokonaan julkisia, mutta iso osa on. Jokaisesta on joka tapauksessa tarjolla diasetti ja reilun viiden minuutin esitys. Ennen kuin olen perehtynyt kaikkiin, uskallan luvata, että kenelle tahansa alan tekijälle on tarjolla omaan työhön liittyviä isoja tai pieniä oivalluksia. Kannattaa tutustua.