Monthly Archives: toukokuu 2011

Allah, vapaus ja oikeudenmukaisuus

 ”In the name of Allah…” olivat illan esiintyjän ensimmäiset sanat, ensin arabiaksi ja sitten englanniksi. Muhammed Morsy (etunimestä näkee useita muotoja, sukunimestä myös kirjoitusasut Mursi ja Morsi) on hiljattain perustetun egyptiläisen Vapaus- ja oikeudenmukaisuuspuolueen (Freedom and Justice Party) puheenjohtaja. Puolue on kiinteä osa Muslimiveljeskuntaa, jonka tarkoitusperiä on kevään mittaan pohdittu monessa mediassa. Journalistit ovat aprikoineet, …

Ongelmalähiön maineen kanssa kamppaileva Neukölln on värikkäin ja elävin Berliinin kaupunginosista. Halpojen asuntojen perässä alueelle ovat löytäneet niin opiskelijat, nuoret ja ulkomaalaiset kuin myös kiinnostavimmat baarit ja ravintolatkin.     Neuköllnin asukkaista 55 prosenttia on ulkomaalaisia, alle 10-vuotiaista eri arvioiden mukaan 70 – 80 prosenttia. Puhutuin alueen väestönosista ovat turkkilaistaustaiset saksalaiset ja turkkilaiset, joiden asuinalue on …

Jokaisen lukukauden päätteeksi täällä Oxfordin yliopiston Reuters instituutissa kuullaan lähtevien Journalist fellowien esitykset omista tutkimuksistaan. Meidän suomalaisten vuoro on tämän, eli kolmannen lukukauden lopussa.  Toisen lukukauden päätteeksi kuulimme neljän fellow’n esitykset. Aiheet vaihtelivat, mutta sosiaalinen media oli jollain tapaa mukana kolmessa tutkimuksessa. 

Yhdysvaltoihin opiskelemaan tulevan pitää hankkia sairausvakuutus. Täällä ei ole terveyskeskuksia, joissa jonottaa ja valittaa palvelusta. Yhdysvalloissa on lääkäriasemia ja sairaaloita, jonne ei ole asiaa ilman vakuutusta, tai paksua lompakkoa – joskus tarvitaan molempia.

Juhlintaa ja ruusuilla tanssimista

Vapun tienoolle osui Britannian superviikonloppu. Mediassa hehkutettiin vuosikausien vapaaputkea. Pian pääsiäispyhien jälkeen vietettiin kuninkaallisia häitä ja nautittiin ylimääräisestä vapaapäivästä. Sitä seurasi vappuviikonloppu, jonka päätti maanantainen bank holiday. Se napsahti siitä hyvästä, että vappupäivä osui sunnuntaille. Siksipä palkkioksi tuli yksi lisävapaa.