Yearly Archives: 2010

Hei, me blogataan!

Tarkoitus oli alkaa pitää säännöllisesti ikiomaa blogia. Oli tarkoitus kirjoittaa huomioita ajasta ja asiasta. Piti luoda persoonallinen kanava, josta osallistun keskusteluun ja jaan omaa osaamistani ja ajatuksia.  Ja mitä sitten tapahtui? Hienosti rakennettu blogisivu jämähti kuherruskuukauden jälkeen opintojen ja elämän ruuhkaan. Perhe ehtikin jo alkaa mulkoilla mielenosoituksellisesti tietokoneen ruutuun liimautunutta äitiä. Kurssitöihin ja gradun valmisteluun …

Osbornen ihana kirves

Brittilehdistö on yleensä varsin sekalainen seurakunta; paristakymmenestä päivittäin ilmestyvästä sanomalehdestä koostuva moniääninen lauma, johon mahtuu niin ylhäisimpiä laatusanomalehtiä kuin rapaisimpia tabloidejakin. Osa on oikealla, osa vasemmalla, osa keskellä, osa kannattaa konservatiiveja, osa (pieni osa) työväenpuoluetta. Paikalliseen perinteeseen kuuluu myös se, että lehdet ovat railakkaasti mieltä. Kannanottoja ei edes yritetä eristää hienostelevasti pääkirjoituksiin tai toimittajien kommentteihin, …

Uutisia Googlelta

Kalifornia rypee lamassa, mutta Piilaaksossa menee vielä hyvin – ainakin joillakin. Yksi suurista menestystarinoista on hakukoneyhtiö Google. Pääsin tutustumaan Googlen kampukselle Mountain View’hin. Google tunnetaan monista asioista, mutta myös siitä, että yritys tarjoaa työntekijöilleen paljon sellaisia etuja, jotka ovat Yhdysvalloissa harvinaisia: ilmaista ruokaa, kuntosalin – ja vapaamuotoista ohjelmaa työpaikalla, kuten jokaperjantaisen viinitilaisuuden Thanks God It’s …

Naulaa sivistyksen arkkuun?

Monet britit on hermostuneita. Britannian yliopistojen lukuvuosimaksuissa on tähän asti ollut runsaan 3 000 punnan katto. Nyt maassa keskustellaan niin sanotusta Browne-ehdotuksesta, joka käytännössä joko poistaisi katon kokonaan tai ainakin nostaisi sitä merkittäväksi. Tällöin esimerkiksi Oxfordin kaltainen huippuyliopisto voisi halutessaan siirtyä markkinahinnoitteluun. Todennäköisesti yliopistoon riittäisi maksukykyisiä tulijoita, jos ei Britanniasta, niin ainakin muualta maailmasta.

Paikallisuus on uusi must(a)

Amerikkalaiset ovat menettäneet uskonsa mediaan: tuoreet luvut kertovat, että luottamus mediaan on alimmillaan (avaa linkki).  Epäluottamus on tuntunut markkinoilla. Kun isot mediayhtiöt ovat irtisanoneet toimittajia joukolla, nyt vannotaan paikallisuuden nimiin. Mitä tarkemmalle ja pienemmälle alueelle saat journalistisen ideasi rajattua, sitä paremmin sinun povataan pärjäävän Yhdysvalloissa. 

1 2 3 4 5 6 15