“iPhone ja Kiinan tehdastyöläisten olot”, “Sananvapaus ja internet – mitä seuraavaksi?”, “Analyysi Turkin politiikasta ja maskuliinisuudesta”. Siinä muutama luento, joille olen osallistunut parin viime viikon aikana.

Yksi Oxfordin stipendiaattiohjelman parhaista puolista on mahdollisuus käydä kuuntelemassa yliopiston eri laitosten ja collegejen luentoja melkein mistä tahansa aiheesta. Vuoteni täällä on puolivälissä, ja merkkipaalu kannustaa listaamaan puheenvuorojen antia. 

Toistetuin mantra

Valehtelisin jos väittäisin, että puolitoista lukukautta journalismiseminaareissa toistuneet puheet maksumuureista, mobiilin vallankumouksesta ja startup-yritysten ja perinteisen median taistelusta (jossa vanha media puhujasta riippuen korisee henkitoreissaan tai on aavistuksen paremmassa hapessa) eivät välillä toista itseään.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden: ei luentoa ilman Vice Newsiä. Seminaarien puhujat ovat olleet liikuttavan yksimielisiä siitä, että lehdestä uutiskanavaksi laajentunut Vice saattaa hyvinkin olla median tulevaisuus. Ketterää, röyhkeää, nuorta yleisöä puhuttelevaa mediaa kadehditaan ja paheksutaan yhtä aikaa. Tähän tyyliin: ”Missä objektiivisuus?” ”Älytöntä riskinottoa!” ”Kamera heiluu niin että katsojaa oksettaa!” Ja toisaalta näin: ”Vice on ainoa uutiskanava, jota 22-vuotias poikani jaksaa seurata.” ”Ne eivät selitä maailmaa puhki ja holhoa katsojaa.” ”Vice välittää katsojalle tehokkaammin kuin BBC, miltä tuntuu olla keskellä pommituksia.”

Seminaarien olennaisimman opin voikin kiteyttää suurin piirtein näin: kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta perinteisellä medialla ei ole enää hetkeäkään varaa ylimielisyyteen.

Urpoin kommentti

Mitä vastaa entinen meppi, nykyinen euroskeptinen konservatiiviparlamentaarikko, kun häneltä kysytään mediaa ja politiikkaa käsittelevässä seminaarissa, tunteeko hän olevansa eurooppalainen? Jotakuinkin näin: ”Kun olin europarlamentissa, vietin kollegojen seurassa joitain hyviä hetkiä. Esimerkiksi Tanskan pääministerin kanssa. Hänellä on kauniit siniset silmät.” Mitäpä tähän lisäämään.

Hyviä kysymyksiä, vähän vastauksia

Pariisin iskujen jälkeen Oxfordissa on järjestetty monta islamia ja radkalisoitumista käsittelevää luentoa. Ne ovat herättäneet enemmän kysymyksiä kuin antaneet vastauksia, mutta tuntuu tärkeältä edes kysyä. Muutama luennoitsijoiden esittämä pointti, joita olen jäänyt miettimään:

1.       Käsitys karismaattisten saarnaajien aivopesemistä fundamentalisteista ei päde suureen osaan niistä nuorista, jotka lähtevät Euroopasta Syyriaan taistelemaan. Monet ovat sen sijaan ihmisiä, jotka saattavat ostaa lentomatkalukemiseksi Islam for Dummies -oppaan.

2.       Isisin estetisoitu väkivalta vetoaa moniin nuoriin samalla tavalla kuin videopelit. Tilastojen mukaan niistä Ranskan suurkaupungeista, joissa on paljon järjestäytyneitä väkivaltaisia jengejä, lähdetäänkin taistelijoiksi Isisin joukkoihin vähemmän kuin muualta.

3.       Yhteiskunnissa, joissa uskonto on tiukasti ihmisen yksityisasia, voi käydä niin, että erilaiset maailmankuvat käyvät niin vieraiksi, ettei toisin uskovaa – tai ylipäätään uskovaa – enää ymmärretä. Monista älykkäistä, itseään avarakatseisina pitävistä ihmisistä tulee sokeita ja kuuroja, kun on puhe uskonnosta. Tämä ei ainakaan edistä vuorovaikutusta.

Kaunein luento

Joskus luennot ovat lumoavia. Kerran islamilaisen kulttuurin luennolla professori luki ääneen runon, joka aiheutti kylmiä väreitä, vaikken ymmärtänyt arabiankielisestä tekstistä sanaakaan. Runon äänteet jäljittelivät ropisevan sateen ääntä. Samalla luennolla puhuttiin pohjoisafrikkalaisten kirjailijoiden yhteyksistä beatnikeihin 1950-luvulla ja naisista modernin arabiankielisen kirjallisuuden luojina – aiheita, joita ei sivuttu lainkaan omissa muinaisissa kirjallisuuden opinnoissani.

Suurin pettymys

Ikävä kyllä kaikki huippuyliopiston luennoijat eivät ole huippuesiintyjiä. Olen kuunnellut tällä viikolla kaksi luentoa, joilla puhuja on tainnuttanut kuulijat lurittelemalla alustuksen suoraan paperista. Ensimmäisen luennon herkullinen aihe oli camp Putinin ajan Venäjällä. Ristiriita aanelosilta luetun, äärimmäisen akateemisen esityksen ja luentoa rytmittäneiden euroviisuvideoklippien välillä ei olisi voinut olla suurempi. Yksinkertainen muistisääntö: Asiantuntemus ei pelasta, jos kuulijoiden energia menee monimutkaisten kirjallisten lauserakenteiden pähkäilemiseen tai täyteen nakutettujen powerpoint-slidejen tavaamiseen.

Hetki fanina

Marraskuun lopussa istuin hyisessä elokuvateatterissa (lämmitys ei toiminut, asia johon Britanniassa asuessa tottuu) katsomassa Laura Poitrasin Citizenfour-dokumenttia. Elokuva keskittyy niihin päiviin, jotka Poitres, toimittaja ja aktivisti Glenn Greenwald ja Guardianin toimittaja Ewen MacAskill viettivät kesällä 2013 hongkogilaisessa hotellihuoneessa haastattelemassa Edward Snowdenia.

Seuraavalla viikolla MacAskill puhui samoista tapahtumista seminaarissamme. Snowdenin paljastuksista skuuppaaminen teki MacAskillista julkkistoimittajan – rooli, johon kuusikymppinen skotti tuntui suhtautuvan yhtä aikaa ilahtuneesti ja kiusaantuneesti. Hän punnitsi tarkkaan sanojaan valtioiden harjoittamasta valvonnasta, vakoilusta ja journalistien vastuusta ja piti ennen vastaamista pitkiä miettimistaukoja.

Seminaarin jälkeen menimme fellow-porukalla perinteisille puintikaljoille kantapubiin ja olimme yksimielisesti starstruck. Pitkän kokemuksen ja ammattitaidon tuoma varmuus, kovat näytöt ja nöyryys on yhdistelmä, jota me työuran alku- ja keskivaiheilla olevat toimittajat kadehdimme ja ihailimme.

Erityispalkinto

Suurin osa yliopiston luennoista kestää puolitoista tuntia. Esiintyjä puhuu noin puolet ajasta, ja sen jälkeen on yleisökysymysten vuoro. Jälkimmäinen osuus on poikkeuksetta luentojen antoisin. Monipuoliset kysymykset panevat puhujan avaamaan aihetta uusista näkökulmista ja tuovat luentoon kokonaan uuden tason. Kysymykset ovat brittityyliin niin elegantisti muotoiltuja, että niihin sisältyvät mahdolliset piikit jäävät harjaantumattomalta huomaamatta.

Silti, jos voisin tuoda Oxfordista Suomeen yhden asian, se olisi juuri tämä: aktiivinen, kriittinen, kohtelias ja asioita eteenpäin vievä keskustelu.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Oxfordin taivaan alla - 28.05.2015
• Brändi kunnossa - 23.04.2015
• 10 + 1 Oxford-vinkkiä niille, jotka eivät ole kiinnostuneita collegeista ja Morsesta - 30.03.2015
• Jää hyvästi, Kings Head! - 30.01.2015
• Korkea aika koodata - 30.12.2014
• Pardon ja kuusi muuta kuolemansyntiä - 27.11.2014
• Kilpaillaanko? - 27.10.2014