Istuimme pöydän ääressä newyorkilaisen taivaita hipovan pilvenpiirtäjän sisuksissa. Kuuntelimme Susan Kingiä, joka huolehtii Carnegie-säätiön viestintäpuolesta. Säätiö jakoi viimekin vuonna hyviin tarkoituksiin yli sata miljoonaa dollaria. Vastapäisestä ikkunasta avautui huikea näky: pilvenpiirtäjäkolossit kurottautuivat taivaalle, jota verhoava pilviharso vaimensi auringon paistetta. Tuolla jossain tulivat kaksoistornit jylisten alas vajaa kymmenen vuotta sitten. Oloni oli huomattavasti tavallisuudesta poikkeava.

Aika ei riitä New Yorkssa. Työpäivät ovat pitkiä, samoin työmatkat. Joskus tuntuu mahdottomalta saada arkisia asioita valmiiksi. Siksi monet ihmiset ulkoistavatkin oman elämänsä – jos on rahaa. Uupuneet työntekijät jotka ovat töissä 12 tuntia päivässä eivät jaksa tehdä ruokaa itse. Mutta kuka haluaa istua ravintolassa joka ilta? Onneksi on helppo tilata sushia, italialaista, meksikolaista, tai …

New Yorkin metro on mahtava systeemi. Yli 450 asemallaan se panee suurkaupungin hahmotettavaan järjestykseen. Samalla se luo kaupungin kuhinalle sykkeen ja sielun: monikulttuurista väenpaljoutta, joka liikkuu tehokkaasti rähjäiseltä tunneliasemalta toiselle, kirskuvien raiteiden metelissä, vuorokauden jokaisena tuntina.

  Stanfordin InnovaatioJournalismi-ohjelman alkupäivinä eräs kurssilaisille annettu tehtävä oli miettiä miten saada huomiota kiireiseltä toimistusjohtajalta hississä. ”Kuvittele, että sinulla on vain 20 sekuntia aikaa. Mitä voit sanoa, jotta johtaja muistaisi sinut kun myöhemmin pyydät haastattelua,” opettaja kysyi. ”Olemme nyt Yhdysvalloissa,” hän muistutti. ”Suomessa voit puhua siitä, miten kamala hissi on. Amerikassa on pakko olla ystävällinen …

New Yorkissa on aurinkoista ja kylmää. Ei sillä, että sitä kauheasti huomaisi, kun pääasiallinen lähde kasvojen loisteelle on tietokoneruutu. Työt Fortune-lehdessä ovat alkaneet ja työt Suomen lehtiin jatkuvat, joten maaliskuu on kulunut pitkälti tekstiä tuottaessa, arjet ja viikonloput.