Ensimmäinen lukukausi Fudanissa loppuu tammikuun puolivälissä, ja osa kv-opiskelijoista lähtee takaisin kotiin. He valmistautuvat jo vastaamaan kysymyksiin siitä, millaista Shanghaissa oli. Että viihdyitkö?

Vastauksia on valmisteltu opintopiirin jatkoilla, kahviloissa joissa hengitys höyryää.

En tunne yhtäkään opiskelijaa, joka ei olisi viihtynyt. Osa on jo varannut lentoliput takaisin – ennen kuin on edes lähtenyt pois.

Viihtymisessä on ollut kyse muustakin kuin Shanghaista. Fudan on ylittänyt kaikki odotukset. Yliopistolla on monta opettajaa, jotka ovat saaneet ajattelemaan joitakin asioita niin että koko maailma näyttää erilaiselta.

Itse olen tullut siihen juhlavaan tulokseen, että tällä hetkellä itä on minulle kuin peili: en mieti ensimmäisenä, miksi nuo ajattelevat noin, vaan että mikähän on saanut minut ajattelemaan näin.

Niin se on, että kun kulttuurit kohtaavat rauhanomaisesti, syntyy hyvää hämmennystä.

Shanghai on helppo paikka solahtaa Itä-Aasiaan. Täältä on helppo matkustaa ihan toisenlaiseen Kiinaan, tai Japaniin, Filippiineille, saarille, vuorille, maalle, Jangtsen toiseen päähän Tiibetiin.

Kai jotain ikävääkin?

Käytännön asiat vievät järjettömästi aikaa. Aika usein kukaan ei tiedä mistään mitään. Leimoja lyödään, ja samoja asioita jankutetaan eri luukuilla. Sitten kaikki järjestyy, yhtäkkiä.

En enää edes huomaa liikennettä ellei mopo, auto tai jokin niiden yhdistelmä aja päälleni. Lapset tietävät, että liikennevalot ovat täysin teoreettiset, räkätauti loputon, ja saasteiden takia kannattaa kerätä kokoelma eläinkuvioisia hengityssuojia.

Kun tulin, harmittelin että kaikki kama pitää ostaa uusiksi vain vuotta varten. Nyt toivon, että jokin asia kestäisi koko vuoden.

Kengät, laukut, lelut, vaatteet, kodinkoneet, lamput, hyllyt, ovet, kaikki pakkaukset hajoavat käsiin. Halvalla työvoimalla on tällainenkin hinta: laatu on surkeaa.

Juuri nyt Shanghaissa on kylmä ku just siellä yhdessä helvetissä.

Keskuslämmitystä ei ole, joten yliopistolla, päiväkodissa ja täällä kahvilassa hytistään takit päällä. Se että kotonakin on kylmä, on tällaiselle wanna-be-ekoilijalle ihan oikein (vaikka toivonkin että joku keksisi, miten kesän helteen saisi säilöön ja kiinalaisetkin voisivat lämmittää asuntojaan ilman että maailma tuhoutuu).

Byrokratian kanssa seikkailu jatkuu; meillä on taas vaihteeksi kaikilla erilaiset viisumit. Politiikka… se saa raivoihin, mutta ei edes mennä siihen nyt, ei se ole näiden ihmisten syytä.

Enimmäkseen olen Shanghaihin ihan vain ihastunut. Metrolinjojen päistä löytyy aina uusia maailmoja. Bund on jatkuva ilotulitus. French Concessionin kujilla voisi hortoilla vuoden. Kotikulmilla on silti paras, tutuksi käynyt hälinä ja elämä. On vapauttavaa kääntää katse itsestä ulospäin: seurata vierestä, kun loputon määrä kiinalaisia toimittaa asioitaan.

Silloinkin, kun omat tuskailut eivät anna vapautta keskittyä muiden tekemisiin, Shanghai toimii niin kuin kunnon kaupungin kuuluu: se lohduttaa. Kadun kuhinaan voi upota sisään; sen huutoon, höyryyn, meteliin, intiimiin ja silti anonyymiin tilaan pääsee suojaan.

Tarpeeksi iso kaupunki on kuin Lapin hiljaisuus. Siinä saa olla ihan yksin.

Onneksi ei ole minun aikani lähteä. On niin ikävä Suomen ihmisiä, etten pysty edes ajattelemaan sitä, mutta kaikki täällä on vasta alussa. Kohta alkaa lohikäärmeen vuosi, ja ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärrän, että se on todella merkittävä tieto.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Haudoillahan tässä tanssitaan - 30.05.2012
• Vieraat ajatukset ja yhteinen sateenvarjo - 17.04.2012
• Tämä aika ja tämä maa - 06.03.2012
• Professori, mikä joki on totta? - 20.02.2012
• Onhan tää nyt spessua - 30.01.2012
• Kukahan täällä on aivopesty? - 12.12.2011
• Yksi kuài ajatuksistasi - 10.11.2011
• Lieviä levottomuuksia luentosaleissa - 19.09.2011
• Uusi kartta ja vanha pyörä - 16.09.2011