Pietarissa – vihdoin! Mutkien kautta kiinni opintoihin
Pietarin Eurooppalaisen yliopiston narikanvalvojalla on hyvin aikaa neuloa sukkaa. Naulakoissa roikkuu vain muutama takki, ja yliopiston käytävät kaikuvat tyhjää. Opiskelijat puuttuvat kokonaan, vaikka lukukauden pitäisi olla täydessä vauhdissa.
Helsingin Sanomain säätiön yhteistyökumppani Eurooppalainen yliopisto joutui yllättäen reilu vuosi sitten ongelmiin viranomaisten kanssa. Vaikeuksien on arveltu johtuvan yliopiston kriittisestä otteesta ja vapaamielisyydestä, koska viranomaisten nimeämät rikkeet yliopiston toiminnassa ovat olleet niin omituisia ja epämääräisiä.
Ongelmien takia oma stipendivuoteni käynnistyi puoli vuotta myöhässä ja saavuin kaupunkiin vasta reilu viikko sitten. Edeltäjäni Arja Paananen on kertonut yliopiston erikoisista vaiheista viimeisessä blogikirjoituksessaan, mutta reippaasti tiivistäen tapahtui seuraavaa:
Valvova opetusviranomainen vei yliopistolta opetusluvan loppuvuonna 2016. Sitä yritettiin saada takaisin neuvottelemalla ja oikeusteitse, kunnes viime kesänä osapuolet vaikuttivat päässeen sopimukseen. Eurooppalainen yliopisto hakisi kokonaan uutta opetuslupaa. Syyslukukausi alkaisi hieman myöhässä, mutta alkaisi kuitenkin. Opetus jatkuisi uusissa tiloissa kulman takana, sillä kaupunki hääti yliopiston vanhasta rakennuksestaan Gagarininkadulla.
Eurooppalaisen yliopiston uudet tilat sijaitsevat lähellä entistä rakennusta.
Minä olin kesän STT:n toimittajana Moskovassa ja palasin kotiin valmiina lähtemään Pietariin.
Syyskuun lopulla tuli sitten uutinen, joka näin jälkikäteen ei enää tunnu niin yllättävältä. Yliopiston opetuslupahakemus hylättiin. Syyt olivat epämääräisiä, mutta seuraukset selvät: syyslukukausi peruttiin, ja yliopiston toiminta rajoittui tutkimushankkeisiin.
Ikävin tilanne oli tietysti niille opiskelijoille, jotka olivat ehtineet suorittaa tutkinnoistaan vasta osan. Eurooppalaisen yliopiston kansainvälisten ohjelmien dekaani Maria Trofimova kertoo, että osa venäläisistä opiskelijoista palkattiin yliopistoon tutkijoiksi, jotta he pystyivät jatkamaan tutkimustyötään. Ulkomaisista opiskelijoista osa siirrettiin yliopistoihin Moskovaan, koska Pietarista ei löytynyt vastaavia ohjelmia, varsinkaan englanniksi.
Minä sain yliopistosta viestin, että toimilupaa haetaan heti uudelleen, jolloin opetus voisi jatkua keväällä. Toivoin tietysti suunnitelmalle onnea, mutta tulevaisuuden suunnittelu alkoi olla vaikeaa epävarmuuden varassa. Siksi ehdotin Helsingin Sanomain säätiölle, että katsoisimme vielä, miten uusimman hakemuksen käy. Samalla kuitenkin selvittäisin, olisiko jokin muu yliopisto valmis ottamaan minut opiskelijaksi.
Kun joulukuussa sitten tuli tieto, että Eurooppalaisen yliopiston toinenkin lupahakemus hylättiin, pistin paperit sisään niin kutsuttuun Moskovan talouskorkeakouluun (eng. Higher School of Economics). Yliopistolla on kampus myös Pietarissa, ja se oli toivottanut minut tervetulleeksi siinä tapauksessa, että Eurooppalaisen yliopiston onni ei käänny.
Nyt kaikki näyttää minun osaltani lupaavalta. Talouskorkeakoulun opetus on vakuuttanut laadullaan. Opintojen sisältökin on osapuilleen sama kuin Eurooppalaisessa – kurssini käsittelevät venäläistä politiikkaa, yhteiskuntaa ja kulttuuria, minkä lisäksi opiskelen venäjän kieltä.
Pietarin Eurooppalainen yliopisto aikoo hakea opetuslupaa uudelleen helmi-maaliskuussa. Kaupunki on tarjonnut sille mahdollisuutta rakentaa uusi kampus keskustan ulkopuolelle, huonojen liikenneyhteyksien päähän, mutta nähtäväksi jää, mihin ratkaisuun yliopiston johto päätyy. Nykyisistä tiloista sitä ei voi häätää, koska yliopisto omistaa ne itse.
Eurooppalainen yliopisto oli aiemmin vuokralla marmoripalatsissa Gagarininkadulla.
Uutta lupahakemusta laaditaan asiantuntijajoukon kanssa. Kysymys kuuluu, riittääkö sekään? Viranomaiset ovat perustelleet hakemusten hylkäyksiä epämääräisillä ja absurdeilla selityksillä – viimeksi esimerkiksi paloturvallisuusrikkeillä, vaikka yliopisto oli läpäissyt palotarkastuksen vain muutama kuukausi aiemmin. Voiko silloin paraskaan hakemus voittaa?
