Kaikki alkoi kielestä – venäjä on kaunis mutta hankala
Usein kysytään, miksi alun perin kiinnostuin Venäjästä. Moni asia tapahtui yhtä aikaa, mutta yksi tärkeimmistä sysäyksistä liittyi venäjän kieleen ja oli puhtaasti esteettinen.
Lukiossa tutustuin tyttöön, joka oli opiskellut yläasteen muualla ja siksi aivan uusi kasvo meille kaikille. Hänen nimensä oli Jevgenia, ja jotkut luulivat häntä etukäteen pojaksi, koska eivät erottaneet nimeä Jevgenistä. Kerran istuimme kahvilla, kun Jevgenian äiti soitti ja kuulin ensimmäistä kertaa Jevgenian puhuvan venäjää. Äidin ja tyttären kuulumisten vaihdossa oli lämmin sointi, ja kielen sävy oli aivan eri maailmasta kuin vakavamielisissä lausunnoissa, joita harmaapukuiset venäläispoliitikot antoivat uutisissa. Myöhemmin yliopistossa Jevgenia oikoluki ääneen venäjänkielisen CV:ni, ja edelleen ihmettelen, miten paljon kauniimmalta ”Siwa” kuulostaa venäjäksi kuin suomeksi.
Venäjän opiskelu on yksi isoimmista ponnistuksista, johon olen laittanut tarmoni ja aikani. Se on viides opiskelemani vieras kieli ja niistä ylivoimaisesti vaikein. Samalla se on ehdottomasti palkitsevin, sillä ilman kielitaitoa Venäjällä on auttamattomasti pihalla. Edes yliopisto-opiskelijat eivät välttämättä osaa englantia, joten jos haluat tietää, mitä he ajattelevat, venäjää on pakko opetella.
Venäjän kielessä hankalinta ovat verbit, joten suurin osa ajasta menee niiden opiskeluun. Verbeihin lisätään kaikenlaisia merkityksiä, jotka monissa muissa kielissä ilmaistaan erillisin sanoin. Jokaisesta verbistä on kaksi versiota, joista toinen kuvaa prosessia ja toinen lopputulosta, eli ilmaisen siis verbillä, luinko kirjaa vain kirjan. Erityisen hankalia ovat liikkumista kuvaavat verbit. Leväperäistä ”mennä”-verbiä venäjässä ei ole, vaan puhujan on pakko ottaa kerralla kantaa siihen, meneekö hän yhteen suuntaan vai edestakaisin, jalan vain kulkuneuvolla ja kerran vai säännöllisesti.
Kielten opiskelussa kiinnostavaa on aina se, mitä sanoja niistä puuttuu ja mistä se kertoo. Wikipedia-artikkelien eri kielisiä versioita selaamalla saa käsityksen siitä, miten asia missäkin maassa ymmärretään ja miten tärkeänä sitä pidetään. Olen löytänyt netistä venäjänkieliset käännökset sellaisille termeille kuin kehitysapu, koulukiusaaminen ja luonnon monimuotoisuus, mutta venäjän opettajalleni niiden sisältö ei ollut samalla tavalla selvä kuin minulle. Ehkä niistä puhutaan täällä vähemmän tai eri tavalla.
Toki myös venäjästä löytyy sanoja, joiden merkitys kapenee suomenkielisessä käännöksessä. Yksi niistä on platskarta, joka meillä suomennetaan junan makuupaikkalipuksi. Kertomatta jää, että kyseessä on edullinen lippu vaunuun ilman erillisiä hyttejä, jossa kaikki nukkuvat samassa tilassa ja viettävät parhaimmillaan päiviä yhdessä. Jokainen venäläisessä junassa matkustanut tietää, että sanan takana on kokonainen kulttuuri rituaaleineen, eväineen, teen juomisineen ja jutusteluineen. Makuupaikkoja on myös junan hyttiosastossa, mutta se on ihan eri asia.
Kaikki täällä kyläilevät kaverini manailevat vuorollaan, että edes kyrilliset kirjaimet pitäisi opetella. Olen ihan samaa mieltä, sillä hyöty on paljon suurempi kuin vaiva. Venäjä on täynnä lainasanoja, joten kaupungilla on huomattavasti helpompi suunnistaa, kun tunnistaa sellaiset sanat kuten restoran, taksi, metro, apteka tai produkty.
