Alkukeväästä toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja osallistuin Perugian kansainväliseen journalismifestivaaliin Italiassa. Perugia on pieni historiaa huokuva kaupunki Italian Umbriassa, vuoren rinteellä kauniiden, jylhien maisemien keskellä.

Jo muutamana aiempana vuonna olin katsellut uteliaana ohjelmaa – etenkin sen laajuutta ja monipuolisuutta, jollaista olen harvoin nähnyt. Viiteen päivään, joista kolme on englanniksi, on saatu mahtumaan puhujapaneeleja ja keskusteluja aina Syyrian sodan dokumentoinnista sananvapaudesta kamppaileviin filippiiniläistoimittajiin, #Metoo-liikkeeseen Intiassa, eurooppalaisiin populistipuolueisiin ja uusimpiin yleisön osallistamisen keinoihin – vain muutamia teemoja mainitakseni.

Puhujia oli niin ikään ympäri maailman, hyvin erilaisista instituutioista ja mediasta. Huimasta valikoimasta päätin kuunnella muun muassa useampaa median moniäänisyyttä käsittelevää keskustelua.

Maria Ressa Rappler-mediasta puhui toimittajien tilanteesta ja häirinnästä Filippiineillä.

Koristeellinen tapahtumasali oli näissä keskusteluissa ajoittain niin täynnä, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet istumaan. Osa puhujista kertoikin toivoneensa jo pidempään suurempia tiloja moniäänisyyttä ja esimerkiksi naisten asemaa mediassa käsitteleville keskusteluille – sen verran on jo aiemminkin riittänyt kysyntää ajankohtaiselle teemalle.

Kuten useassa paneelissa puhunut CNN:n digituottaja Inga Thordar keskustelussa asian muotoili, median moninaisuuden puute on jo kriisi sinällään. Tällä hän viittasi siihen, kuinka median moniäänisyyttä saatetaan ajoittain pitää vain hyvän journalismin lisukkeena, vaikka se tosiasiassa on aivan oleellinen osa sitä; iso merkitys on sillä, millaisia toimittajia mediassa työskentelee, ketä haastatellaan, kuka pääsee ääneen ja millaisessa roolissa, millaisia toimijuuksia eri ihmiset jutuissa saavat, miten heidät kehystetään ja niin edelleen.

Jos ja kun journalismi haluaa olla merkityksellistä yleisöilleen, on sen pystyttävä nykyistä laajemmin heijastamaan ympäröivää yhteiskuntaa ja sen eri yleisöryhmiä.

Perugian kansainvälisellä journalismifestivaalilla keskusteltiin myös ratkaisukeskeisestä journalismista.

Lukujen valossa paljon näyttäisi olevan vielä parannettavaa niin meillä kuin maailmalla. Hyvin aiheesta kertoi myös Perugiasta mukaan tarttunut kirja, ajankohtainen katsaus monipuoliseen journalismiin nimeltä ”Everybody in”.

Toimittajaopiskelijoille suunnatussa e-kirjassa median moniäänisyyttä avataan muun muassa sukupuolen, luokan ja uskonnon vinkkelistä, ja siihen ovat näkökulmansa tarjonneet monet kokeneet toimittajat. Kirja valottaa Perugiassa esillä ollutta keskustelua siitä, kuinka moniäänisyys luo laadukkaampaa journalismia ja kuinka toimittajat voivat omalla työllään vaikuttaa siihen, ketkä mediassa näkyvät ja kenen ääni kuuluu. Kirjassa yksi brittitoimittaja toteaakin journalistin työstä: ”Jos moniäänisyys ei ole agendallasi, et hoida työtäsi”.

Teos sopii kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle, vaikka onkin osoitettu erityisesti journalismin opiskelijoille. Median moninaisuudesta kiinnostuneille tutkimustietoa ja kokemuksia löytyy myös mm. Euroopan neuvoston sivuilta, MEDIANE (Media in Europe for diversity inclusiveness) ja MARS-hankkeiden alta.

Nettihäirintä sananvapauden uhkana

Journalismifestivaalin keskusteluissa nousi esiin myös huoli nettihäirinnän sukupuolittumisesta ja etenkin naistoimittajiin kohdistuvasta häirinnästä ja maalittamisesta – osa puhujista totesi sen olevan jo sananvapautta uhkaava tekijä.

Oikeistopopulismin nousu kiinnosti yleisöä niin, että sali täyttyi ääriään myöten ja yleisöä istui lattialla.

Etenkin aikana, jolloin keskustelemme paljon yhteiskunnallisesta polarisaatiosta, verkon vihapuheesta ja dialogin puutteesta, median moniäänisyyden voisi ajatella olevan monella tapaa keskiössä. Täällä Tanskassa ratkaisukeskeistä journalismia tutkiessani olen viime aikoina melko aktiivisesti nostanut esiin tätä moniäänisyyden teemaa ja aiheesta on syntynyt paikallisten kollegoiden kanssa hedelmällistä keskustelua.

Selvää on, että ratkaisukeskeisessä journalismissa erilaisten ihmisten välisen dialogin rakentaminen ja omasta poikkeavien näkemysten ymmärtäminen ovat tärkeitä palikoita. Erilaisia dialogin rakennusprojekteja onkin näkynyt viime aikoina kansainvälisessä mediassa, muun muassa Eurooppa puhuu -sarjassa sekä My country talks -hankkeessa, josta on olemassa kotimainen versio ”Suomi puhuu”.

Juttusarjat tuovat keskustelun äärelle erilaisia, eri tavoin maailmaa katsovia ihmisiä. Tällaiset juttusarjat ja -hankkeet ovat hienoja esimerkkejä journalismin monipuolistumisesta, kenties myös moniäänistymisestä.

Perugian kaupunki on kaunis historiallisine rakennuksineen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kansainvälisiä onnistumisia ja inspiraatiota journalismin uusiin avauksiin - 04.02.2019
• Blandinaaviskaa, jouluaamiainen ja tanskalaisten hen - 17.12.2018
• Ratkaisuja etsimässä - 06.11.2018