Olen viettänyt nyt kaksi kuukautta Britanniassa. Osallistun Oxfordin yliopiston alla toimivan Reuters-instituutin fellow-ohjelmaan. Tässä muutamia päällimmäisiä havaintojani.

1. Mannerlaatat liikkuvat.

Olin ollut Britannian maaperällä muutaman tunnin, kun kuulin ensimmäisen anteeksipyynnön. Sen esitti vuokraisäntäni, joka tuli hakemaan minut lentokenttäbussilta.

”This country is a total mess”, sanoi vuokraisäntäni, eläkkeelle jäänyt politiikan tutkimuksen professori. Kuulosti siltä kuin hän olisi suorastaan korostanut skotlantilaista aksenttiaan.

Pari päivää myöhemmin istuin teellä muutaman englantilaisen ystäväni kanssa. B-sana oli pöydällä ennen kuin Earl Grey höyrysi mukeissa. ”Mannerlaatat ovat liikkeessä. Britannian politiikassa voi tapahtua aivan mitä tahansa”, sanoi kahdeksankymppinen ystäväni, eläkkeelle jäänyt historiantutkija. Oxfordissa b-sana tulee monesta suusta kuin kirous. Brexit.

Oxfordia kutsutaan ”uinuvien tornien kaupungiksi. Näkymä on South Parkin laelta lenkkireittini varrelta.

Tuoreen tilaston mukaan yli 1500 EU-maiden tutkijaa on lähtenyt Oxfordista kesän 2016 EU-kansanäänestyksen jälkeen. Kaikkiaan Britannian yliopistoista on lähtenyt jo 11 000 tutkijaa. Kolmasosa Britannian yliopistojen saamista EU:n tutkimustuista on leikattu. Luvut ovat karmeita. Oxford on yksi maailman ykkösyliopistoista juuri siksi, että se on vetänyt puoleensa oman alansa huippuja ympäri maailmaa.

Brexitin jälkilaineet ja globaalien mannerlaattojen liikkeet näkyvät luonnollisesti myös yliopiston opetuksessa. Populismin syitä analysoidaan seminaareissa ja luennoilla. Blackwell’sin valtavassa kirjakaupassa on laaja hyllynsä brexit-kirjoille.

Kaikki etsivät selityksiä. Valistuneempi osa brittimediasta on ruoskinut itseään siitä, etteivät toimittajat tajunneet, mitä maassa oikeasti tapahtuu. ”Emme ole osanneet kuunnella ihmisiä”, totesi eräs brittikollega.

Itsesyytökset jatkuvat: Media on ollut liian Lontoo-keskeistä. Rakennemuutosten runtelemia alueita ei ole seurattu perusteellisesti. On tyydytty ”safari-journalismiin”: pölähdetään paikalle, bongataan pari paikallista, vetäistään hätäiset johtopäätökset ja lennähdetään takaisin Lontooseen.

2. Town and gown.

Oxford oli yksi EU-myönteisemmistä alueista koko Britanniassa kesän 2016 kansanäänestyksessä. Yli 70 prosenttia alueen äänestäjistä halusi jäädä EU:hun.

Oxford on monella tapaa kuin valtava kupla. Sateenkaariliput liehuvat satoja vuosia vanhojen collegejen tangoissa. Vuonna 1263 perustetun Balliol Collegen kappelissa vietettiin marraskuussa erityistä transsukupuolisten muistopäivää.

Balliol Collegessa vietettiin marraskuun lopulla transsukupuolisten muistopäivää.

Monet colleget olivat suljettuja naisilta vielä 40 vuotta sitten. Vastaavasti Oxfordissa oli muutamia vain naisille tarkoitettuja collegeja.

Sitä paitsi nykyinen avaramielisyys ja kansainvälisyys ei ole koko totuus Oxfordista.

Vaikka Oxford tunnetaan pääasiassa ikivanhasta ja arvovaltaisesta yliopistostaan, kaupungissa asuu runsaasti muutakin väkeä kuin tulevia borisjohnsoneita, muinaiskreikan tutkijoita, kvanttifyysikoita ja eläköityneitä historiantutkijoita.

Vuokra-asuntoni suunnalla Kaakkois-Oxfordissa sijaitsevassa BMW:n autotehtaassa valmistetaan päivittäin tuhatkunta uutta Miniä. Tehdas työllistää edelleen 4500 henkeä.

Moni perusoxfordilainen ei välttämättä koko elämänsä aikana käy kurkistamassa, mitä collegejen jyhkeiden muurien takana oikeasti tapahtuu. Luokkayhteiskunta on voimissaan.

Kaupunkilaisten ja yliopiston väen välillä on vallinnut vuosisatojen ajan jännite, joka on toisinaan johtanut verisiin tappeluihin. Jännitettä kutsutaan nimellä ”town and gown”. Gown tarkoittaa viittaa, yhtä yliopistoväen tunnusmerkkiä.

Tunnetuin nujakka sattui helmikuussa 1355, ja sai alkunsa viinasta. Kaksi opiskelijaa alkoi soittaa suutaan tavernan isännälle, joka tarjosi opiskelijoiden mielestä kammottavaa juomaa. Opiskelijat heittivät juomansa isännän naamalle. Kahakka paisui ja johti lopulta rajuihin joukkotappeluihin. Niissä kuoli lähemmäs sata henkeä.

Runsaat 664 vuotta myöhemmin vastakkainasettelu ei sentään ole yhtä rajua. Yliopiston uudet opiskelijat ovat pitkin syksyä viettäneet rehvakkaasti fuksiaisiaan ja muita initiaatioriittejään vuokra-asuntoni liepeillä Cowley Roadilla, monietnisellä työväenluokan alueella, jossa on vieri vieressä kymmeniä baareja, etnisiä ruokakauppoja ja ravintoloita.

Yhtenä iltana opiskelijat olivat pukeutuneet muovikasseihin. Toisena vaippoihin. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua he ovat kenties parlamentissa siivoamassa brexitin jälkiä.

3. Toveruus.

Lopuksi muutama sana globaalista journalistiheimosta.

Reuters-instituutin fellow-ohjelman aloitti kanssani kolmetoista muuta toimittajaa. Fellow-sanalle ei ole suomen kielessä suoraa vastinetta, mutta sana voi eri yhteyksissä tarkoittaa tarkoittaa esimerkiksi stipendiaattia, toveria tai vertaista.

Reuters-instituutin ohjelman osalta kaikki nämä sanat ovat päteviä. Olemme toki stipendiaatteja, mutta ennen kaikkea olemme tovereita ja vertaisia.

Reuters-instituutin fellow-ohjelmaan osallistuu syyslukukaudella 14 toimittajaa 13 maasta. Suomesta meitä on kaksi: minä ja Jonas Jungar Yleltä.

Fellow-joukossa on muun muassa nigerialainen taloustoimittaja, tanskalainen rikostoimittaja, Ghanan suosituimman radion aamuohjelman vetäjä, itävaltalainen mediaan erikoistunut toimittaja, BBC:n Newsnightin tuottaja, intialainen feature-kirjoittaja, hongkongilainen toimittaja, Japanin NHK:n entinen Lähi-idän kirjeenvaihtaja ja niin edelleen.

Pidimme juhlat, joihin kukin valmisti oman maansa ruokaa. Maksalaatikon sijasta tarjosin lohileipiä ja salmiakkikossua, joka teki syvän vaikutuksen. Loppuillasta tanssimme kurdilaista kansantanssia seminaarihuoneessamme. Olemme ehtineet laulaa jo joululauluja tanskaksi, ruotsiksi ja saksaksi.

Brittiläisen Danielin panos kansainväliseen ruokajuhlaan: Toad-in-the-Hole – makkaroita taikinakuoressa.

Pitkien keskusteluidemme, viikottaisten seminaariemme ja pubi-iltojen mittaan olemme jakaneet yhtä lailla raskaita kokemuksia kuin onnen hetkiä työstä ja välillä muustakin elämästä.

Parissa kuukaudessa olen oppinut vertaisiltani valtavasti. Tiedän nyt sentään jotain Intian kastijärjestelmän näkymättömistä piirteistä, Lagosin liikennejärjestelyistä ja Jair Bolsonaron kannattajakunnasta.

Median haasteet ovat samaan aikaan sekä universaaleja että paikallisesti vaihtelevia. Tänä syksynä monet keskustelut ovat palanneet yleisösuhteeseen. Mitä yleisö meiltä haluaa? Miten oppisimme paremmin kuuntelemaan yleisöämme?

Etsin Oxfordissa omia vastauksiani yleisökysymykseen livejournalismin suunnalta. Työskentelen Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksessa ja yhtenä Musta laatikko -esitysten tuottajista. Musta laatikko on elävän journalismin esitys, jossa HS:n toimittajat ja valokuvaajat kertovat tositarinoita teatterin lavalla.

Kokeilemalla ja tekemällä oppii enemmän kuin teoriaa tankkaamalla. Niinpä sain tehtäväkseni tuottaa kollegoideni puheista livejournalismishown. Se esitetään Lontoossa 17. joulukuuta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Brasiliaa johtaa koronankieltäjä, jonka sanalliset hyökkäykset mediaa vastaan ovat lietsoneet kannattajia väkivaltaan  - 11.05.2020
• Britannian todellinen kruununjalokivi BBC on vaarassa – näin mediaprofessori Jean Seaton pelastaisi yhtiön - 06.03.2020
• Brexit-median juhlapäivä  - 31.01.2020
• Livejournalismia Lontoossa - 24.01.2020