Millaisia toimittajia, millaista journalismia?
Laura Kangasluoma
”Ei ole tärkeämpää hetkeä olla toimittaja kuin juuri nyt.”
Kuluneen neljän viikon aikana kuulin kymmeniä kertoja eri suista, miten tärkeää työtä teen ja miten erinomaisen opiskeluvalinnan ympärilläni istuvat parikymppiset ovat tehneet. Osallistuin USC Annenbergin journalismin maisteriopiskelijoille tarkoitetulle Summer Immersion -kurssille, joka antoi tiiviin perehdytyksen nykytoimittajan työhön. Saimme pintaraapaisun kaikista taidoista, joita meiltä työssämme odotetaan, ja painavaa sanaa siitä, millaisen journalismin tekijöitä maailma juuri nyt kaipaa: läpinäkyvän, tasapuolisen, totuuteen pyrkivän ja sellaisen, joka auttaa ihmisiä ymmärtämään monimutkaistuvaa maailmaa. Yhdysvalloissa laatujournalismin merkityksellisyyden painottaminen opiskelijoille on erityisen tärkeää, kun samaan aikaan presidentti parjaa julkisesti liki päivittäin juttuja, joita media julkaisee.
Itse kuitenkin sisäistin korulauseen sisällön kunnolla vasta kurssin päätyttyä, ja sille on syy: en ehtinyt aiemmin.
Summer Immersion oli kuin neliviikkoinen rippileiri, jonka aikana me opiskelijat uppouduimme kurssikuplaamme ja hitsauduimme porukaksi yhteisen vihollisen edessä: meistä jokainen kipuili tiukan aikataulun kanssa. Kurssillamme yli 70 toisilleen tuntematonta ihmistä istutettiin samaan auditorioon joka arkipäivä yhdeksästä viiteen, kouraamme lyötiin lukujärjestys ja seuraavaan aamuun mennessä palautettavat jokapäiväiset kotitehtävät. Neljässä viikossa meidän tuli oppia, miten toimittajan työtä tehdään eri kanavissa, ja saada pienryhmissä aikaan kurssin lopputyö, jossa hyödynnämme kaikkea oppimaamme. Auditorioon asteli päivästä toiseen ammattilaisia, jotka antoivat meille pilkahduksia siihen, miten syntyy televisiouutinen, radio-ohjelma, sisältöä sosiaalisen median eri kanaviin, tekstiä ja kuvia printtiin sekä ymmärrystä siitä, miksi toimittajien kannattaa ymmärtää koodauksesta edes perusteet. Yksi opettajistamme kuvaili kurssiohjelmaa sanomalla, että meihin tuupataan tietoa samalla paineella kuin vettä paloletkusta, ja siltä se välillä tuntuikin. Pitkälti printin, blogien ja somen parissa työskennelleenä olin itse aloittelija kaikessa televisioon, radioon ja koodaukseen liittyvässä – ja radioon ja koodaukseen lopulta ihastuin.
Neljän viikon aikana aivoni siis täytettiin tiedolla taidoista, joita minulta työssäni odotetaan, mutta vasta kurssin loputtua sain todellisen muistutuksen, millaista journalismia niillä tulisi tehdä. Heräsin lauantaina 19. elokuuta intialaisen opiskelukaverin viestiin, jossa hän kysyi, ovatko perheenjäseneni ja ystäväni kunnossa. Avasin Hesarin verkkosivut ja näin, mitä Turussa oli tapahtunut. Olin ollut hereillä alle tunnin, kun kävi ilmi, että uutisointi Allahu akbariksi tulkitusta ”Varo, varokaa” -huudosta ja tapahtuneesta terroritekona oli levinnyt ympäri maailmaa, myös intialaisen opiskelukaverini korviin – ja kaikki tämä ennen kuin Suomen poliisi oli maininnut terrorismia sanallakaan.
Turku teki näkyväksi sellaisen journalismin arvon, jonka ansioita meille neljä viikkoa tolkutettiin: laadukkaan, asioita kunnolla taustoittavan, totuuteen pyrkivän. Samaan aikaan se sai murehtimaan sitä, miten hyvin se onnistuu toimittajalta, jonka oletetaan tekevän yhdeltä keikalta materiaalia viiteen eri kanavaan ja mielellään mahdollisimman nopeasti. Nykypäivän toimittajalla on tärkeää olla monia eri taitoja, mutta niistä jokaista ei pitäisi joutua käyttämään yhtä aikaa. Kiireessä virheiden mahdollisuus kasvaa, turkulaisia varoittavat auttajat muuttuvat jihadisteiksi, ja laatujournalismin päämäärät kaikkoavat.
Sillä kuten sanottua, ei ole tärkeämpää aikaa olla toimittaja kuin juuri nyt.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- 4 askelta lopputyöhön Annenbergissä - 07.05.2018
- Ole ystävien seurassa – muuten et pärjää - 10.04.2018
- Kohti moniäänisempää televisiota - 09.02.2018
- Toimittamista syytteen pelossa - 20.12.2017
- Talven pimeyteen on vaikea tottua - 18.12.2017
- Kielipuoli toimittaja - 30.10.2017
- Ensimmäinen osavuosikatsaus: löysin rantein - 03.10.2017