Kun Uber-kuski Jennifer ei enää uskalla puhua autossaan
Tilasin Uberin Washingtonin keskustassa. Tai oikeastaan se oli Lyft, Lyft tuli nopeammin.
Hyppäsin kyytiin, kuskina oli kuuskymppinen nainen, Jennifer.
Pikkuruisen Nissanin sisällä 2010-luvun kaikki isot asiat kohtasivat: Alustatalous, maailmankatsomusten sota ja uudenlainen digitaalinen vallankäyttö.
Kuski kyseli aluksi normaalit kysymykset.
– Tykkäätkö olla Washingtonissa
– Joo on mielenkiintoista olla täällä, kun poliittinen ilmapiiri on niin helvetin raivokas.
– Niin on, ja tiedätkö mitä? Se on lähtenyt ihan… tai odota, mä en sano enää mitään.
– Mikset?
– Sinä annat minulle huonot reittaukset ja sitten en saa enää kyytejä. Ja minä tarvitsen rahaa. (asiakkaiden pitää kyydin jälkeen Lyftin apsissa arvostella miten hyvä kyyti oli; miten hyvä ajaja, minkälainen hän oli muuten ja niin edelleen.)
Lupasin antaa Jenniferille normaalit täydet pisteet kyydin lopuksi jos hän kertoisi, miksi ihmeessä taksikuski ei enää uskalla jutella asiakkaiden kanssa.
– No, minä olen ajanut kohta 20-tuhatta ajoa. Yleensä kaikki asiakkaat haluavat jutella, ja yleensä he ajautuvat puhumaan politiikasta, mutta kukaan ei enää siedä jos joku on toista mieltä. Liian monta kertaa varsinkin alle kolmikymppiset antavat minulle Lyftin apsissa murskaavat arvostelut jos en ole ollut samaa mieltä heidän kanssaan jostain. Sen takia minun yleisarvosanani on ”vain” 4,9 eikä täydet 5.
Jennifer jatkoi:
– Jos reittaukseni laskee, Lyftin algoritmi ei ehkä enää anna minulle niin paljon kyytejä. En kyllä täysin tiedä miten algoritmi toimii. Mutta jos algoritmi tarjoaa minulle vähemmän asiakkaita, en pysty enää tienaamaan niin hyvin.
Pyysin uudelleen Jenniferiä kertomaan minkälainen meininki Amerikassa hänen mielestään on.
Jennifer vastasi rauhallisesti ja analyyttisesti miksi hänen mielestään Yhdysvallat on ajautunut tähän kaaokseen. Hän osasi kertoa mielipiteensä syvällisesti ja viisaasti. Jennifer oli sivistynyt nainen, ei mikään rettelöitsijä.
Nousin kyydistä ja naputtelin apsiin täydet pisteet Jenniferille.
Mutta taksitäti jäi pyörimään mieleeni.
Asiakkaiden huono reittaus rangaistuksena kuljettajan ajatuksista, joita ei haluttu kuulla. Ja sen jälkeen kuskin tulot alkavat laskea kun algoritmi antaa kyydin viereiselle autolle.
Tämä on esimerkki siitä, miten Digitalisaatio ja sosiaaliset apsit ovat luoneet kaikessa hiljaisuudessa täysin uusia vallankäytön muotoja yhteiskuntaamme.
Emme osaa vielä edes kunnolla hahmottaa niitä vallankäyttönä.
Jos me uutismediat olemme vallan vahtikoiria, meidän pitäisi pystyä seuraamaan reaaliajassa digitaalista vallankäyttöä:
*Millä perusteilla algoritmit tekevät elämäämme, talouteemme ja ihmissuhteisiimme vaikuttavia päätöksiä?
*Miten kenenkin kansalaisen ajatuksiin vaikutetaan – kun mikrotargetointi on nyt uusi normaali?
Me uutismediat emme ole vielä edes aloittaneet sitä valtavaa muutosta, joka meillä on edessä, kun digitalisoituneessa yhteiskunnassa valta toimiikin ihan toisella tavalla kuin mihin olemme tottuneet.
Ja meidän pitäisi siinäkin yhteiskunnassa osata vahtia vallankäyttöä.
Mä luulen, että se seuraava median murros. Kun alamme miettiä millä tavoilla vallanvahtikoiran pitäisi toimia digitaalisen vallankäytön aikakaudella.
Kiitos kaunis!
Uskomaton maailma on avautumassa ja on jo avautunut. Tarinastasi voi nähdä myös sen tosiasian, että palaute kertoo myös meistä itsestämme. Voimme palautteella purkaa oman pahan olomme tai toimintamme motiivin. Jos perusteluna on se, että asiakas antaa siksi huonon palautteen, että kuski ei ollut samaa mieltä. Miten kuullaan siis kumpaakon? Paljon ajatuksia herättävä.
Hyvä kirjoitus. Olet tärkeän asian äärellä. Median ja teidän toimittajien tehtävä on havaita ja kertoa. Kiitos.
Jukka,
mulla on fiilis että Jennifer teki ihan megapalveluksen avaamalla ongelmaa. Karseeta ja niin totta – huikeaa vallankäyttöä, joka ei kovin minua hymyilytä. Tuo paljon oppeja tullessasi takaisin stadiin!!
Koskettava kertomus. Mutta. Entäs jos kuski olisi kertonut olevansa David Duken kannattaja ja kuskaavansa mustia vain siksi, että on pakko? Mikä olisi ollut reittauksesi? Meillä ”suvaitsevaisilla” näyttää olevan tapana kuvailla asioita samalla tavalla kuin monilla *vähemmän arvostamillamme henkilöillä*, jotka huutavat sananvapauden perään siinä vaiheessa, kun on lauottu ihan mitä sylki suuhun tuo.
Hankala asia, ja asia, jota pitäisi joidenkin fiksujen pohtia.
Suomessa eräs yleisimpiä taksikuskehin liittyvien valitusten aiheita on, että nämä laukovat rasistisia mielipiteitä. Ainakin omassa tuttavapiirissäni monet toivottavat tervetulleeksi mahdollisuuden käyttää tällä tavalla valtaa taksikuskeja kohtaan. Siksi en myöskään laittaisi kaikkea syytä algoritmien niskoille: ihmisillä on selvästi jo valmiiksi kova halu puuttua kuljettajien puheisiin ja oikeastaan tekevät sitä jo nyt antamalla asiakaspalautetta ja avautumalla somessa.
Koneoppimisessa jonkun täytyy opettaa sitä konetta, joka jakaa kyydit kuskeille. Usein ihminen. Data voi olla aina vinossa, eli jostain syystä joku antaa täydet pisteet, vaikka kyydin kokemus olisikin huono. Tämä ei tee Jenniferin kokemuksesta epätotta, mutta algoritmin syyttäminen saattaa mennä ohi todellisesta tahosta kokemuksen takana. Algoritmit ja koneoppiminen ovat varmasti jonkun vallankäytön välineitä, jos ne halutaan niin nähdä. Asiakaslähtöisyys, vaikuttavuus ja jatkuva oppiminen paremman palvelun tuottamiseksi ovat kuitenkin jo hetken pohdinnan jälkeen varsin paljon todennäköisempiä vaihtoehtoja, kuin se, että jokin näkymätön käsi haluaa kyykyttää yksittäistä kuljettajaa.
Black Mirror -sarjan dystopia realisoitunut. (Ihmisten sosiaalinen status määräytyy toisten antamien ”reittausten” mukaan). Harmillinen kehityskulku, josta on tärkeä olla perillä heti alkuunsa.