Tänä keväänä Berkeleyn journalismikoulussa on ensimmäistä kertaa tarjolla kurssi kirjan kirjoittamisesta (How to write a book). Viimeinkin, moni opiskelijoista huokaisi, kun uudesta kurssista kerrottiin syksyllä.

Kurssilla ei työstetä mitä tahansa romaania, vaan nonfiktiivistä teosta, joka synnytetään journalistisin periaattein. Tapahtumia tai hahmoja ei keksitä omasta päästä, vaan materiaali kerätään haastattelemalla, lähteitä lainaamalla ja havainnoimalla. Kurssille päästäkseen piti olla paitsi idea, myös jalkatyötä tehtynä ja vähintään muutamia kymmeniä sivuja kirjoitettuna. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan.

Kun koululla käy journalistivieraita joko luennoimassa tai osallistumassa paneeliin, lähes jokainen signeeraa tilaisuuden jälkeen myynnissä olevia kirjojaan. Berkeleyn kaupunginkirjastossa on kokonaan oma osasto nonfiktiolle. Isoon saliin on kerätty kaikki journalistiset teokset, joita riittää kymmeniä hyllymetrejä.

Yhdysvalloissa brändin rakentaminen on toimittajalle tärkeämpää kuin Suomessa. Esimerkiksi parhaina pidettyihin aikakauslehtiin kuten New Yorkeriin, Wirediin, New York Times Magazineen ja Atlanticiin on käytännössä mahdotonta saada juttuaan läpi, ellei ole jo julkaissut jossakin niistä.

Olen kuullut useiden editorien toteavan, että he eivät osta juttua tuntemattomalta kirjoittajalta, vaikka se olisi hyväkin. Minun järkeeni kuvio on erikoinen, varsinkin kun kaikki editorit sanovat samaa kuin juttujen ostajat Suomessakin: hyvistä kirjoittajista on pulaa. Luulisi siis kokeneiden editoreiden seulovan tarjokkaista uusia lahjakkuuksia sen sijaan, että heidät liki automaattisesti torjutaan.

Tavallinen tie kirjoittajaksi useimpiin julkaisuihin alkaa alimmalta askeleelta: toimittajakoulusta valmistuneet menevät palkattomiksi harjoittelijoiksi tai kirjoittavat nettisivuille mitättömillä korvauksilla. Parhaat etenevät faktantarkistajiksi ja työstävät varsinaisen päivätyönsä ohessa ensimmäistä isoa juttuaan. Koska jutun julkaisusta päättävä editori istuu samassa toimituksessa, hyvällä tuurilla häneltä saattaa saada apua versioiden työstämiseen.

Oman nimen rakentaminen on hidasta, epävarmaa ja kallista, joten kirjan kirjoittaminen on houkutteleva vaihtoehto. Jos kirja sattuu olemaan menestys tai saa edes kohtalaisesti huomiota, se voi olla kultainen avain työmarkkinoille.

Viime viikolla meille kävi puhumassa Rebecca Skloot, jonka esikoisteos oli tällainen hitti. The Immortal Life of Henrietta Lacks (“Henrietta Lacksin kuolematon elämä”) julkaistiin vuonna 2010, ja jo kirjan syntytarina itsessään on poikkeuksellisen kiinnostava.

Skloot kirjoitti teosta yksitoista vuotta, ja kolme kustantajaa ehti sanoa sille ei kiitos. Heti julkaisunsa jälkeen kirja nousi New York Timesin bestseller-listan ykköseksi ja pysyi listalla neljä vuotta yhteen menoon.

Kirja kertoo Henrietta Lacksin soluista, joista tuli ensimmäiset laboratoriossa loputtomiin elossa säilyneet ihmissolut. Ne kerättiin lupaa kysymättä kohdunkaulansyöpään kuolleelta viiden lapsen äidiltä ja nimettiin hänen mukaansa HeLa-soluiksi. Solut eivät vain pysyneet elossa, vaan jakaantuivat niin hengästyttävän nopeasti, että niitä riitti tutkijoille ympäri maailmaa.

HeLa-soluilla on tehty lääkektieteen historiaa, ja muun muassa poliorokotteesta, leukemiahoidoista, koeputkihedelmöityksestä ja influenssarokotteesta on kiittäminen Henrietta Lacksin soluja. Mistään tästä ei Lacksin musta, köyhä perhe tiennyt pitkään aikaan mitään.

Sklootin kirja kertoo kolme tarinaa rinnakkain. HeLa-solujen lääketieteellinen käyttö, Lacksin perhesaaga ja Sklootin kirjaprojekti ovat kaikki huikeita tarinoita, enkä ihmettele lainkaan, että Oprah Winfrey ja HBO ovat ostaneet kirjan elokuvaoikeudet.

Rebecca Sklootista kirja tietysti teki kuuluisan. Hän kirjoittaa nyt toista kirjaansa, jota ei tarvinne kaupitella kustantajille. Skloot viipyi koululla peräti kolme päivää, ja huhu kertoo, että häntä sovitellaan narratiivisen journalismin opettajaksi ensi lukukaudelle. Journalistibrändeillä on kysyntää työmarkkinoilla.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Täytyy lähteä, jotta voi palata - 03.06.2015
• Mikä tekee opettajasta hyvän? - 11.03.2015
• Astronomiaa ja merigeologiaa, koska miksi ei - 23.01.2015
• Poliisi on (joidenkin) ystävä - 02.01.2015
• Amerikkalainen mediadieetti - 25.11.2014
• Kannattaa olla tähtiainesta - 21.10.2014
• Tämä on alku - 23.09.2014