Journalismilla menee paremmin kuin koskaan.

Journalismin uutta ansaintalogikkaa ei ole.

Kaksi lausetta, jotka opin journalismin tilasta kalifornialaisessa toimittajakoulussa. Miksi nämä? Aiemmin vain hyvin harva oli tiedonvälittäjä. Nyt viestin saa julki muualtakin kuin suuresta mediatalosta. Uutisilla vain ei rikastu kuten ennen.

Alastaan huolestuneen journalistin on tässä kohtaa hyvä muistuttaa itseään siitä, että viime vuosisadan mediamogulit tekivät uutisilla aivan liikaa rahaa. Kaliforniassa tästä saa tuta vierailemalla William Randolph Hearstin kotilinnassa, johon häikäilemätön kustantaja laivasi antiikin aarteita ja kirkkojen arvoesineitä Euroopasta. Linnan opas kuvaili meille vierailijoille, miten hulppeasti huippupoliitikot ja viihde-elämän eliitti söivät, joivat ja huvittelivat mediaimperiumin valtiaan juhlissa journalismin kulta-aikoina.

Näinä “kulta-aikoina” kuluttajilla ja mainostajilla oli vähän vaihtoehtoja.

Toisin kuin Suomeen, Yhdysvaltoihin tulee koko ajan uusia yrityksiä journalismin alalle. Osa kuolee nopeasti, osa toimii säätiörahoin. Osa löytää liiketoimintamallin – joku natiivimainonnasta, joku maksavista jäsenistä, joku brändiyhteistyöstä, joku tilaajista. Syntyy monenlaista sisältöä, ja myös hienoa journalismia.

Siinä on journalismin talouden tulevaisuus. Ei tule yhtä uutta ja suurta ansaintalogiikkaa. Talousjournalismin opettajani muistutti sarkasmia äänessään, että perinteikkäitä sanomalehtiä silti kyllä ostetaan yhä viime vuosisadan logiikalla. On mahdollista, että esimerkiksi sijoittaja ja teknologiayrittäjä Jeff Bezos ei hankkinut Washington Postia vuonna 2013 siksi, että hän uskoi journalismiin liiketoimintana, vaan siksi, että häntä kiinnosti valta. Isot sanomalehdet ovat vielä vallan linnakkeita.

Vuoden aikana opin ihailemaan sellaisia uusia vallan vahtikoiria ja digimenestyjiä kuin The Texas Tribune. TT on voittoa tavoittelematon politiikan ja paikallisuutisten sivusto, jonka toimitus on kasvanut muutamassa vuodessa kymmenillä toimittajilla ja kymmenillätuhansilla maksavilla jäsenillä. Texas Tribune panostaa maksuttomiin yleisötapahtumiin, jotka kiertävät ympäri osavaltiota. Sekä mainostajat, yleisö että haastateltavat haluavat niihin. Itse digilehteä kehitetään harkitusti. Tein webanalytiikkakurssillani Texas Tribunesta harjoitustyön. Mitä opin: Yhden jutun sivulatausten määrä ei kerro mitään. Arvailut tai heppoiset päätelmät siitä, “mitä lukijat haluavat” ovat turhia  Sivustolle palaavat kävijät ovat tärkeimpiä. On seurattava, mikä saa ihmiset palaamaan. On päätettävä, millaista journalismia halutaan tehdä. Miten saadaan ihmiset lukemana sitä?  Mitä analytiikka kertoo lukijoiden tavasta kuluttaa journalismia pitkällä aikavälillä? Näillä kysymyksillä päästään eteenpäin, ja jokaiselle lehden osiolle, toimituksen osastolle, projektille ja juttupaketille tulee määritellä tehtävä ja tavoite. Jos tavoite on selvä, menestystä voi mitata räätälöidyillä webmittareilla. Tekijöiden tulee ymmärtää, mitä mitataan ja miksi. Ja lisäksi: Brändiä on vaalittava käytännön toimilla. Miltä se näyttää, miltä se kuulostaa, miten sen nimeä käytetään?

Yliopiston Monetization and new media –kurssilla ei kaihdettu sanoa ääneen, että perinteisten mediatalojen – ehkä liian suureksi kasvaneiden -, on selvitäkseen alettava tehdä sisältöä, jonka mainostajat maksavat. Siis natiivimainontaa, branded contentia, kaupallista sisältöä. New York Timesin mainonnan ja journalismin yhdistävän yksikön nimi on T Brand Studio, ja sen kehitysjohtaja (Director of Ad Innovation) Stephanie Fleichman kävi hänkin koulussa luennoimassa. Hän sanoi, että vaikka T Studio ja New York Timesin toimitus pidetään visusti erillään, monet lehtitoimittajat ovat jo innostuneet töistä “toisella puolella”. Siellä digisisältöjä tehdään suurilla budjeteilla. Komeasti. Interaktiivisiin digitoteutuksiin voidaan kokeneiden tarinankertojien rinnalle ostaa parhaat tekniset toteuttajat. Toki se houkuttaa.

Lukuvuoden aikana huolestuin journalismin tulevaisuudesta vain kerran. App design -kurssin viimeisen tunnin vierailija, Buzzfeedin entinen tuottaja, oli juuri kertonut, miten viraalisti leviävät kissavideot voivat lopulta tehdä neljännestä valtiomahdista vahvemman. Ne opettavat meille sitä, miten uutinen tavoittaa yleisönsä. Silloin nuori journalismin maisteriopiskelija, hän joka oli juuri lanseerannut oman netti-talk-show’nsa, nosti kätensä ja kysyi: Mikä on neljäs valtiomahti? Viittä vaille valmis journalismin maisteri ei ollut koskaan kuullut sanaparia neljäs valtiomahti.

Totuudellisuus, riippumattomuus, tarinankerronta ja tiedonvälitys eivät ole journalistien omaisuutta. Jollei journalismin periaatteita käytetä hyvin, neljättä valtiomahtia ei ole. Jos me emme käytä valtaamme hyvin, valta katoaa.

Ehkä karismaattisin kaikista lukukauden vierailijaluennoitsijoista oli ihmisoikeusjuristi ja oikeustieteen professori Jody Armour, joka sanoi, että hänen mielestään nuoret, nousevat räppärit ovat nykyajan merkittävimpiä journalisteja. He nostavat esiin epäkohtia, joita muut eivät näe. Journalismilla menee siis hyvin.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kiitos opetuksista, Silicon Beach - 01.08.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 6: Livenä tässä - 19.05.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 5: VR - 21.04.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 4: Video, video, video - 20.04.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 3: Milleniaalit - 26.02.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 2: Kännykkä - 19.02.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 1: Paperi - 17.02.2016
• Suomen maine, osa 2 - 11.01.2016
• Suomen maine, osa 1 - 08.01.2016
• Myy itseäsi hyvin - 22.10.2015
• Harjoitelmia amerikkalaisuuteen - 01.09.2015