Viime blogikirjoituksessani lupasin kertoa siitä, kuinka koko Pietarin Eurooppalainen yliopisto oli vaarassa muuttua ulkomaalaiseksi agentiksi minun vuokseni.

Agenttitarinathan ovat perinteisesti aina jännittäviä, mutta tässä kertomuksessa on ehkä pikemminkin piirteitä järjettömyydestä.

Kun sain viime syksynä tietää, että minut on valittu Helsingin Sanomain Säätiön ensimmäiseksi stipendiaatiksi Pietarin Eurooppalaiseen yliopistoon, kävin hyvissä ajoin talvella tutustumassa oppilaitokseen. Tiesin jo etukäteen, että kriittisen ja itsenäisen yliopiston maineessa oleva opinahjo oli ollut aiempina vuosina Venäjän viranomaisten hampaissa muun muassa väitettyjen paloturvallisuusongelmiensa vuoksi, joten osasin kysyä, että ei kai heille vain tulisi mitään ongelmia stipendivaihdon käynnistämisestä Suomen kanssa.

Kävi ilmi, että byrokratiaa oli riittänyt asian vuoksi yllin kyllin, mutta kaiken piti olla nyt kunnossa. Yliopiston rehtori oli tosin joutunut selittämään Venäjän viranomaisille tarkkaan sen, että suomalainen säätiö rahoittaisi stipendillään vain yhden toimittajaopiskelijan konkreettiset opinnot eikä kyse olisi siis mistään muusta yliopiston toiminnan rahoituksesta.

Tästä kului aikaa kuitenkin vain muutama kuukausi, kun Venäjän viranomaiset käynnistivät yllättäen kevättalvella erityistarkastuksen yliopistossa.  Paljastuikin, että huomautettavaa löytyi kosolti, minkä vuoksi viranomaiset päättivät jäädyttää yliopistolta niin sanotun valtiollisen akkreditoinnin kuukaudeksi, jona aikana puutteet olisi korjattava.

Yliopiston rikkeiksi kerrottiin Venäjän julkisuudessa muun muassa se, että oppilaitos ei ollut ohjeistanut selkeästi, kuinka Krimiltä tulevat opiskelijat voivat päästä jatkossa sisään. Lisäksi oli käynyt ilmi, että yliopisto oli ottanut vastaan joitakin opiskelijoilta ilman, että nämä olivat allekirjoittaneet erillisen suostumuksen, jossa he nimenomaisesti vahvistavat halunsa ilmoittautua yliopistoon. Ajatella, joku raukkahan oli siis mitä ilmeisimmin voinut joutua vastoin omaa tahtoaan opintielle!

Ellei yliopisto olisi pystynyt kuukaudessa korjaamaan kaikkia havaittuja puutteitaan, se olisi voinut menettää virallisen oppilaitosstatuksensa kokonaan, mikä olisi tarkoittanut kahta asiaa. Yliopisto olisi kyllä saanut jatkaa edelleen opetustaan, mutta ei olisi enää saanut antaa opiskelijoille Venäjän valtakunnallisen standardin mukaisia opintotodistuksia eivätkä sen opiskelijat enää olisi olleet oikeutettuja Venäjän lakien mukaiseen lykkäykseen armeijapalveluksesta.

Venäjällä korkeakouluopiskelijat saavat lykkäystä armeijasta, mikä onkin yksi keskeisistä houkuttimista opintojen jatkamiseksi. Ja jos suunnittelee elämänsä hyvin, saattaa vapautua asepalveluksesta kokonaan 27-vuotiaana, mikäli on ehtinyt perustaa perheen opintojen aikana ja lapsia on siunaantunut vähintään kaksi.

Tämä nostaa kummasti vähän laiskempienkin henkilöiden opiskelu- ja lisääntymismotivaatiota maassa, jossa asevelvollisten pahin painajainen oli vielä takavuosina esimerkiksi Tshetshenian sotaan joutuminen. Tiettävästi nykyisin nuoria ja kokemattomia varusmiehiä ei kuitenkaan enää lähetetä kuumimpiin paikkoihin, mutta siitä huolimatta armeijapalvelus pelottaa yhä osaa ikäluokasta.

Eurooppalainen yliopisto ryhtyi korjaamaan viranomaisten löytämiä puutteita rivakasti, joten toukokuussa oppilaitos sai takaisin virallisen yliopiston statuksensa eikä edes sakkoja kirjoitettu. Episodi hoidettiin julkisuudessa myös kaikin puolin hygieenisesti: viranomaiset antoivat ymmärtää, että kyse ei ole mistään ei-valtiollisten oppilaitosten ajojahtiin viittaavastakaan ja yliopisto puolestaan antoi ymmärtää, ettei heille olisi tullut mieleenkään epäillä Venäjän viranomaisia mistään sellaisesta.

Ulkopuolisen silmin näytti kuitenkin siltä, että Eurooppalaiselle yliopistolle oli ehkä annettu yksi niin sanotuista viimeisistä varoituksista.

Mietin tuolloin mielessäni, että näinköhän omille opinnoilleni ilmaantuisi vielä jokin hidaste viime tingassa – ja sieltähän se sitten tulikin.

Elokuun lopulla, kun opintojeni alkuun oli aikaa vain vajaat pari viikkoa, yliopisto ilmoitti yllättäen, ettei se voisikaan ottaa vastaan opintojeni maksua Helsingin Sanomain Säätiöltä. Kaiken viranomaisväännön jälkeen oli käynyt ilmeiseksi, että mikäli yliopisto ottaisi rahaa vastaan suomalaiselta säätiöltä, se saatettaisiin tulkita ulkomaalaiseksi agentiksi, mikä puolestaan merkitsisi käytännössä koko yliopiston toimintaedellytysten loppumista.

Venäjällä ”ulkomaalaisen agentin” leiman saaneet organisaatiot saavat kyllä muodollisesti jatkaa toimintaansa, mutta käytännössä mikään muu organisaatio ei uskalla olla heidän kanssaan tekemisissä, sillä nämä pelkäävät saavansa siitä saman agenttileiman itselleen. Jo pelkkä sanapari ”ulkomaalainen agentti” tarkoittaa juuri niin pahaa kuin miltä se kuulostaakin: koko organisaatio leimautuu siten vieraan vallan hyväksi työskenteleväksi poliittiseksi kätyriksi tai värivallankumousta juonittelevaksi vakoojien pesäksi.

Opintomaksuasian selvittely oli kesken vielä syyskuun alussa, kun ensimmäinen opintopäiväni jo koitti. Sattumalta juuri tuon päivän yksi suurimmista uutisista oli se, että Venäjän viranomaiset olivat julistaneet riippumattoman ja hyvässä maineessa olleen Levada-mielipidetutkimuslaitoksen ulkomaalaiseksi agentiksi juuri duuman vaalien alla.

Ensimmäisinä opintopäivinä yliopistolla kävi nopeasti selväksi myös se, että oppilaitoksella tehtäisiin jatkossa kaikki muodollisuudet korostetusti mahdollisimman oikein ja tarkasti – ettei vain viranomaisille jäisi mitään sanomista mistään.

Yksi näistä toimista oli tietenkin paloharjoitus, olihan yliopisto saanut jo aiemmin huomautuksia paloturvallisuudestaan, mikä on Venäjällä yksi perinteisistä viranomaisten vallankäyttömuodoista. Erikoista tässä paloharjoituksessa tosin oli se, että palohälytys ei tullut perinteisesti summerilla, vaan hälytyksen antoi megafonin kanssa käytävillä kulkenut mies, joka kaiken päälle päätteeksi valokuvasi koko opiskelijaryhmän yliopiston ulko-oven edessä ja se tuntuikin olevan koko harjoituksen kulminaatio. Mutta onpahan siis nyt ainakin esittää viranomaisille dokumentti siitä, että paloharjoitus on pidetty!

Megafonilla varustautunut palohälyttäjä dokumentoi onnistuneen paloharjoituksen valokuvaamalla, jotta harjoitusten järjestämisestä on myöhemmin näyttöä myös Venäjän viranomaisille.

Heti ensimmäisenä päivänä meille tuoreille opiskelijoille esiteltiin myös yliopiston seinille ilmestyneet alkoholi- ja huumevalistusjulisteet. Edellinen vuosikurssi oli askarrellut ne sen jälkeen, kun Venäjän viranomaiset olivat havainneet puutteita yliopiston raittiuskasvatuksessa. Tänä syksynä uusien opiskelijoiden tervetuliaistilaisuutta ei voitu myöskään ensi kertaa yliopiston historiassa järjestää yliopistolla, sillä jo yhden samppanjalasin tarjoaminen yliopiston omissa tiloissa olisi ollut vastoin viranomaisten vaatimuksia.

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston seinillä on opiskelijoiden askartelemia alkoholivalistusjulisteita. Yhdessä julisteessa varoitetaan muun muassa, että ”votka on vihollisen ase” ja kuvituksena on Yhdysvaltoja esittävä Setä Samuli eli Uncle Sam.

Mutta Venäjä ei olisi Venäjä, ellei kaikkeen löytyisi jokin luova sovellus tai kiertotie.

Yliopisto ratkaisi asiat niin, että tervetuliaistilaisuus viineineen järjestettiin läheisessä hotellissa ja minulle annettiin puolestaan tarkat ohjeet siitä, kuinka voisin suorittaa lukukausimaksun itse omalta tililtäni yliopiston tilille. Näin lisättiin siis taas hieman byrokratiaa, mutta muodollisesti kaikki on nyt kunnossa eikä kenestäkään tule alkoholistia saati sitten ulkomaalaista agenttia – tai niin ainakin toivon.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Opettaa se Pietarikin - 01.06.2017
• Titanic-huijauksesta valetoimittajiin – ja pari omaa mokaani - 15.03.2017
• Yliopistoni sai tuomion: Venäjän parhaita, mutta kelvoton! - 14.02.2017
• Suomesta tuli ratkaisu Itä-Ukrainaan - tosin vain roolipelissä - 03.01.2017
• Näin käy trollaus Venäjän sisällä – kohteena yliopistoni - 19.12.2016
• Pietarin arkea: Vesivahinko ja outoa kaasunhajua - 21.11.2016
• Kun ”eläkeläinen” oli tuplamaisteriksi tulla - 22.09.2016