Archives
Ajelin päättyneellä viikolla kampukselle ja liikenne tökkäsi parisataa metriä ennen yliopiston parkkirakennus B:n porttia. Siinä tuli jökötettyä vartin verran, joten avoimista autonikkunoista kyselin ohiskeittalevilta USC-opiskelijoilta, että mikä maksaa. ”Pommiuhka kampuksella” oli yksi vastaus. Toinen väitti, että ”mies on hyppäämässä kirjaston katolta” ja kolmas tiesi, että jonkun aikomuksena olisi ”räjäyttää ydinpommi USC:n porttien sisäpuolella”. Kolmas lähde …
Opinnot alkavat kääntyä loppusuoralle Los Angelesissa. Viimeiset tentit ovat toukokuun alussa, samaan aikaan olisi tarkoitus palauttaa myös gradu. Lukuvuosi on ollut aika huikea. Ja valitettavan lyhyt. Omalla kohdalla parasta antia ovat olleet journalismin liiketoimintamalleja ja yrittäjyyttä koskeneet kurssit niin journalistiikan kuin bisneskoulun tunneilla. Isolla kielialueella asiantunteva blogi voi kasvaa oman alansa erikoisjulkaisuksi. Myös hauskanpidolla ja …
Terveisiä elokuvasymposiumista. Kaikenlaisen teoretisoinnin ja journalismi-tieteilyn ohella ammattikoululaisen ohjelmistossa on yksi kepeämpi palanen. Opiskelukavereiden kanssa tulimme siihen tulokseen, että olisihan se kummallista opiskella Los Angelesissa vuosi leffoja juuri katselematta ja tietämättä filmiteollisuudesta hölkäsen pöläystä. Hollywood pyörii muutaman kilometrin päässä kampukselta ja kaupungilla on helppo törmätä kadunpätkän vallanneeseen tuotantoryhmään.
Varmasti puolet ystävistäni muistutti lähtiessä, että “varo sitten sitä lihomista siellä Amerikassa”. Varoitus oli toki paikallaan: kun olin edellisen kerran täällä vuoden, lihoin kymmenkunta kiloa. Nyt jaksoin stressata syömistä ensimmäisen kuukauden ajan, ja laihduin pari kiloa. Mutta heti kun huomio herpaantui, painoa alkoi kertyä lisää.
Reissatessa tapaat usein ihmisiä, joille olet ensimmäinen heidän tapaamansa suomalainen. Yleensä sinulta osataan kysyä kylmästä, pimeydestä tai juopottelusta. Jos uusi ulkomaalainen tuttavuutesi on tavannut aiemmin suomalaisia tai on jopa käynyt Suomessa, kysymykset koskevat yleensä Nokiaa, talvisotaa tai juopottelua. Joka tapauksessa huomaat olevasi varsin eksoottinen tyyppi.