Archives
On aika hengähtää. Syyslukukausi USC Annenbergissa on paketissa, ja nyt nautiskelen kolmen viikon joululomasta. Tauko tulee tarpeeseen. Opiskelu Yhdysvalloissa on ainakin omien kokemusteni mukaan rankempaa kuin vastaava touhu Suomessa. Maisteritutkinto puristetaan Annenbergissa valmiiksi vajaassa kymmenessä kuukaudessa, joten tahti on kiivas. Syksyn aikana on tullut kirjoitettua kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja tekstiä aina luentopäiväkirjoista feature-juttuihin, taisteltua …
Pidin lokakuun alussa Annenbergin Specialized Journalism -ohjelman gradukurssilla esitelmän vihapuheesta internetissä. Ajattelin, että case Finland trolleineen ja vaihtoehtomedioineen saattaisi kiinnostaa kurssikavereitani. Ja kiinnostihan se. Vastaanotto oli tyrmistynyt. ”En tiennyt, että tilanne on Suomessa noin paha,” professori kommentoi. Kerroin, että Suomessa enemmän tai vähemmän organisoitunutta trollaamista eli väärän informaation levittämistä ja julkisen keskustelun häirintää ovat harrastaneet …
Kirjoitan tätä Kaliforniassa historiallisen vaalipäivän yönä – vaalipäivän, jonka kukaan ei uskonut päättyvän Donald Trumpin voittoon. Amerikan Brexit, jytky, demokratian irvikuva, shokki. Seurasin mutapainivaalien eriskummallista loppunäytöstä USC Annenbergin vaalivalvojaisissa Wallis Annenberg Hallissa noin tuhannen muun opiskelijan kanssa. Tarjolla oli ilmaista pitsaa ja popcornia ja paneelikeskusteluissa asiantuntijoita kertomassa, mitä tuleman piti. Ihmiset olivat karnevaalitunnelmissa, mutta silti …
Olipa kerran tosi-tv-tähti ja miljardööri, joka päätti ryhtyä Yhdysvaltain presidentiksi. Hän matkasi tornistaan kolkuttamaan Valkoisen talon ovia ratsastaen uskollisella kumppanillaan, Medialla, joka auttoi häntä kaikissa käänteissä. Ei voi olla totta, sen pituinen se. Paitsi että tottahan se on. Donald Trumpin nousu republikaanien presidenttiehdokkaaksi on amerikkalaiselle medialle itsetutkiskelun paikka. Trump yllätti median housut kintussa. Journalistit eivät …
Välillä kannattaa astua maahanmuuttajan nahkoihin. Ajaa autolla risteykseen, jossa joka suunnassa on stop-merkit, ja pohtia, koska mahtaa olla oma vuoro. Miettiä, voiko hanavettä juoda. Käydä verikokeissa osoittamassa, ettei tuo maahan tuliaisina vakavia tauteja. Ottaa ensimmäisenä koulupäivänä osaa keskusteluun, jonka aikana tajuaa, että suurin osa kulttuurisista viittauksista menee täysin ohi. Olla siis pihalla melkein kaikesta.




