Kalifornian UC Berkeleyssä vallitsee hämmennys nyt kolmatta päivää. Luentoja perutaan tai opettajat järjestävät opetusta kampuksen ulkopuolella, jotkut jopa omissa kodeissaan. Kampuksella kävelee eksyneen näköistä väkeä kahvimukit kädessä, yrittäen selvittää onko seuraava luento peruttu vai ei.  Käynnissä on lakko, jonka koulun opiskelijat ja professorit ovat järjestäneet julkisen yliopistojärjestelmän pelastamiseksi, kuten iskulause kuuluu. Joka puolella on lentolehtisiä …

On kaksi asiaa mistä ei oikeastaan pitäisi kirjoittaa, jos haluaa tulla huomatuksi. Nimittäin sää ja ruoka. Valitsen tällä kertaa ruuan.  Kuvittelin tietäväni etukäteen että brittiruoka on syömäkelvotonta. Olin vuosia sitten interraililla nähnyt brittiperheen lounastavan kuivalla patongilla ja sipseillä ja elin uskossa, että sillä linjalla jatketaan.

Lehtitoimittajan arki näyttää melko samalta niin Ilta-Sanomilla, Helsingin Sanomilla kuin täkäläisessä San Francisco Chronicle –sanomalehdessäkin. Kahdessa ensimmäisessä olen työskennellyt ja viimeksi mainitussa käynyt äskettäin “luokkaretkellä” toimittajakoulumme opiskelijoiden kanssa.  

Brittejä pidetään syystä hyvinä puhujina ja väittelijöinä. Pitää olla nokkela, nopea ja hauska, ja kuulijat palkitsevat erityisesti terävät ilkeilyt. Parlamentissa paheksuttaisiin, jos kansanedustaja puhuisi paperista. Yleisönosastokirjoituksetkin ovat usein kuin pieniä taideteoksia vinoilussa. Omakehukin sallitaan, jos se on hauskaa. Ironia on arvossaan ja muiden oletetaan osaavan tulkita sitä.  

“Veritas, Iustitia, Libertas”, eli “totuus, oikeus ja vapaus”. Siinä on Berliinin Freie Universitätin motto. Tätä totuutta, oikeutta ja vapautta täällä nyt ollaan oppimassa. Totuus on se, että täällä on oikein mukavaa. Olo on hyvinkin oikeutettu ja opiskelun vapaus tuntuu raskaan päivätyön sijaan oikein mukavalta. Siis kaikki kolme uljasta käsitettä muuttuvat näin helposti lihaksi.