Lehtitoimittajan arki näyttää melko samalta niin Ilta-Sanomilla, Helsingin Sanomilla kuin täkäläisessä San Francisco Chronicle –sanomalehdessäkin. Kahdessa ensimmäisessä olen työskennellyt ja viimeksi mainitussa käynyt äskettäin “luokkaretkellä” toimittajakoulumme opiskelijoiden kanssa.  

Brittejä pidetään syystä hyvinä puhujina ja väittelijöinä. Pitää olla nokkela, nopea ja hauska, ja kuulijat palkitsevat erityisesti terävät ilkeilyt. Parlamentissa paheksuttaisiin, jos kansanedustaja puhuisi paperista. Yleisönosastokirjoituksetkin ovat usein kuin pieniä taideteoksia vinoilussa. Omakehukin sallitaan, jos se on hauskaa. Ironia on arvossaan ja muiden oletetaan osaavan tulkita sitä.  

“Veritas, Iustitia, Libertas”, eli “totuus, oikeus ja vapaus”. Siinä on Berliinin Freie Universitätin motto. Tätä totuutta, oikeutta ja vapautta täällä nyt ollaan oppimassa. Totuus on se, että täällä on oikein mukavaa. Olo on hyvinkin oikeutettu ja opiskelun vapaus tuntuu raskaan päivätyön sijaan oikein mukavalta. Siis kaikki kolme uljasta käsitettä muuttuvat näin helposti lihaksi.  

Kaiken piti olla niin helppoa. Avaan netin ja surffaan englantilaisille asunnonvuokraus sivuille. Tarkennan hakua ja kirjoitan hieman ylpeyttä tuntien osoitteeksi Oxford. Muistelen lämmöllä jo taakse jäänyttä opiskelijaelämää: Neliöitä oli vähän päälle kymmenen, seinillä keltaiseksi maalattua lastulevyä ja harvat huonekalut ruskeaa viilupintaa. Päätän olla joustava, minulle kelpaa kyllä vähän vaatimattomampikin huone. Kunhan vain löytäisin asunnon Suomesta …

Olen tottunut pitämään yliopistoa 60-lukulaisena laatikkona (Tampereen yliopiston päätalo) tai vaihtoehtoisesti 2000-lukulaisena, virtaviivaisena ja hopeanhohtoisena peilitalona (Pinni B ). Kumpaakin voi ajatella sekä ulkoisena että sisällöllisenä määritelmänä.