Suomalaiselle sosiaalinen media on ystävä, saksalaiselle potentiaalinen vihollinen. Ajatus juolahti mieleen erilaisten havaintojen seurauksena jo ennen Berliinin vuoteni alkamista, mutta on Saksassa vietettyjen kuukausien aikana vain vahvistunut.

Kuluneen lukuvuoden aikana olen kuullut oman osani taolaisista viisauksista. Yksi suosikeistani on: ”Hyvällä matkaajalla ei ole suunnitelmia, eikä hän aio saapua perille.” Oletan, että matkaaja tarkoittaa tuossa ihmistä ylipäänsä, sellaista alati harhailevaa ja alati löytävää, ja että samaa voi soveltaa muuhunkin kuin matkustamiseen.

Tapasin idolini elävänä. Hän oli tyylikkäästi harmaantunut ja puhui matalalla, miellyttävällä äänellä. Hän tarjosi minulle pähkinäkakkua ja vihreää teetä lempiravintolassaan, charlottenburgilaisessa kirjakahvilassa. Mitä haluaisit tietää, hän kysyi. Öö… en saanut heti sanottua oikein mitään. Kurkkua kuivasi, pyörrytti lievästi.

Vääntelehdin toissayönä sängyssäni. Shanghain yöt ovat muuttuneet kesällä hiostaviksi, mutta tällä kertaa ei ollut kyse siitä. Tuskailin, koska minut oli viety shanghailaisen koulun kuumaan ja täpötäyteen luokkahuoneeseen, jossa oli tapahtumassa jotain epämiellyttävää.

Olen tutkinut täällä Oxfordissa sitä, miten toimittajat, koodaajat ja designerit voisivat työskennellä keskenään paremmin. Monitaustaisia osaajia tarvitaan tekemään kiinnostavampaa ja koukuttavampaa digijournalismia. Sekä oma että monien kollegojeni kokemus kuitenkin kertoo, että tällaista työtä hankaloittavat ammattiryhmien väliset kulttuurierot. Tutkimukseni ei ole vielä julki, mutta tässä pieni makupala siitä.