Archives

Myrskyn silmässä  

Myrskyn silmässä   

Ensisilmäyksellä Britannia on entisensä. Vettäkin sataa kolme ensimmäistä vuorokautta läpeensä. Toisella silmäyksellä maa ei ole entisensä lainkaan. Oxfordin historiallisessa keskustassa on vastassa kasvomaskien armeija. Kadunvarsia värittävät välkkyvät varoitustaulut, jotka muistuttavat turvaväleistä. Kävelykatuja on muutettu yksisuuntaisiksi, ja sightseeing-bussit ammottavat tyhjyyttään. Muuttuneen ulkokuoren alla sykkii tuttu sydän. Kirjakaupat kuhisevat opiskelijoita, ja fuksit istuvat piknikillä kasvitieteellisen puutarhan nurmella. …

Brasiliaa johtaa koronankieltäjä, jonka sanalliset hyökkäykset mediaa vastaan ovat lietsoneet kannattajia väkivaltaan 

Oxfordin yliopiston laboratorioissa kehitetään parhaillaan rokotetta koronavirusta vastaan, mutta Oxfordissa tutkitaan koronakriisiä monesta muustakin näkökulmasta. Opintoni Oxfordin yliopiston Reuters-insituutissa jatkuvat toistaiseksi etänä Helsingistä käsin. Useissa viikottaisissa videoseminaareissamme ja keskusteluissamme olemme käsitelleet erityisesti pandemian vaikutusta median toimintaan. Myös Reuters-instituutin tuoreimmat tutkimukset ja selvitykset ovat tarttuneet kyseisiin teemoihin. Reuters-instituutin fellow-ohjelman johtaja Meera Selva laati äskettäin selvityksen koronapandemian …

Britannian todellinen kruununjalokivi BBC on vaarassa – näin mediaprofessori Jean Seaton pelastaisi yhtiön

On perjantai-ilta ja ulkona riehuu sademyräkkä, mutta Mansfield Collegen iso luentosali Oxfordin keskustassa on täynnä väkeä. Yleisöä on toistasataa: muutama tunnettu toimittaja ja tutkija sekä rivikaupalla tavallisia kuulijoita. Tällä kertaa tunnelma on kuin muistotilaisuudessa. Aihekin on haudanvakava: BBC:n syvä ahdinko. ”Elämme keskellä inhottavaa kriisiä. Toivon hartaasti, että BBC:n johdolla on jokin suunnitelma. Mutta ei siltä …

Brexit-median juhlapäivä 

Brexit-median juhlapäivä 

Journalismia on kuvattu ”historiankirjoituksen karkeaksi ensiversioksi” (the first rough draft of history). Historiantutkijat kirjoittavat jälkikäteen seuraavat versiot laajemman lähdeaineiston pohjalta. Britannian EU-erossa eli brexitissä osa brittimediasta on ollut paitsi todistajan myös osallisen roolissa. Brexit-päivänä 31. tammikuuta 2020 eroa kannattaneet brittilehdet eivät peittele osuuttaan. Päinvastoin. Muutamat lehdet ovat tehneet laajat liitteet, joissa ne korostavat omaa rooliaan. …

Livejournalismia Lontoossa

Livejournalismia Lontoossa

Tutkimushankkeeni Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa koskee livejournalismia. Ilmiö on tavallaan sekä ikivanha että tuore. Ikivanhaa on ihmisten kokoontuminen kuuntelemaan kiinnostavia tarinoita. Nuotion lämpöön, toreille, kaikenlaisiin saleihin, kapakoihin ja teattereihin. Uutta aaltoa edustavat eri puolilla maailmaa viime vuosina käynnistetyt tuotannot, joissa toimittajat, valokuvaajat ja muun muassa dokumentaristit kertovat yleisölle huolella valmistelemiaan journalistisia tositarinoita teattereissa tai klubeilla. Uuden …

1 3 4 5 6 7 8 9 49