Archives

Älä niele raakaa dataa

Älä niele raakaa dataa

Jo kaksi viikkoa Columbian yliopiston tutkivan journalismin kesäkurssia sekoittaa pään huolellisesti, ja vielä on viikko jäljellä. Kesäkurssin rakenne on yksinkertaisuudessaan nerokas, mutta tuhlaileva. Yliopiston oma väki ja vierailevat luennoitsijat jakavat kokemuksiaan ja ohjeitaan parhaansa mukaan yhdeksästä viiteen. Tahti on ripeä eikä neuvoissa säästellä. Tämä aiheuttaa sen, että valtava määrä tietoa valahtaa läpi aivojen kuin vesi …

Nämä kymmenen asiaa kertovat, että olen muuttunut hiukan newyorkilaiseksi –  ja seuraavat viisi siitä, että en ole

Varastin tänään pari tuntia vapaata aikaa keskeltä päivää ensimmäistä kertaa viikkoihin. Puheet opiskelun rankkuudesta yhdysvaltalaisessa maisteriohjelmassa eivät ole lainkaan liioiteltuja, pikemminkin alakanttiin. Tosin olen ymmärtänyt, että Columbian yliopisto on jopa amerikkalaisella mittapuulla erityisen rankka. Harvassa paikassa, sairaaloita lukuun ottamatta, arvostetaan keskellä yötä tehtyä työtä niin paljon kuin täällä. Tänä aamuna kirjoitin ensin jutun teemalla ”havainnoi …

Printtimedian piti olla jo kuollut, mutta onko sillä sittenkin yhä toivoa?

Terveisiä “Las Vegasista”! Tai noh, jos ihan tarkkoja ollaan, niin terveisiä hikisestä New Yorkista! Ilmastointi Columbian huippuyliopistossa tosin toimii ja niinpä me, tutkivan journalismin kesäkurssille saapuneet toimittajat, joudumme kestämään miljoonakaupungin hellettä vasta alkuillasta luentojen päätyttyä. Niin, mikä ihmeen Las Vegas? Ei, kyseessä ei ole Columbian yliopiston vähemmän tunnettu lempinimi vaan tutkivan journalismin kesäkurssin sääntö, johon …

Valmistujaisista, totuudesta ja vaikeista valinnoista

Valmistujaiset olivat runsas viikko sitten. Vaikka haahuilu pitkin kampusta Columbian vaaleansininen kaapu päällä vähän hihitytti ja olo oli kuin larppaajalla, niin valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tilaisuus olisi tuonut myös roskan silmään. Mahtava vuosi: miten paljon opinkaan. Mahtavat datalinjan opiskelukaverit: näiden yliopiston introvertimpien ihmisten kanssa oli hyvä istua yhdessä hiljaa ja kuunnella opettajien ihmettelyä poikkeuksellisen hiljaisesta …

Uusia alkuja, vääriä ajoituksia – eli yhdysvaltalainen viesti journalistiopiskelijoille

Mitä journalismin huippuyliopistossa sanotaan opiskelijoille ensimmäisenä päivänä Yhdysvalloissa vuonna 2019? Se kiinnosti, kun tällä viikolla astuin ensimmäistä kertaa Columbian yliopiston luentosaliin. Suunnilleen näin se meni: ”Hallinto ei tue teitä, yleisö ei pidä teistä eikä yritysmaailma ole valmis maksamaan jutuista, joita teette. Silti te olette täällä.” Seuraavaksi avajaispuheessa viitattiin esseisiin, joita kaikkien uusien opiskelijoiden piti Columbiaan …

1 3 4 5 6 7 8 9 17