Archives

Ei ole aina helppoa olla poliittinen toimittaja Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Tämä on tullut selväksi viime kuukauden aikana, kun tunteet ovat kuumentuneet ennen ensi sunnuntaina (9.5.) pidettäviä osavaltiovaaleja.  Viime viikkoina Saksassa on noussut otsikoihin nordrheinwestfalenilainen blogisivusto ”Wir in NRW” (suomeksi ”Me Nordrhein-Westfalenissa”). Tässä WAZ-aluelehden (Westdeutsche Allgemeine Zeitung) entisen päätoimittajan Alfons Pieperin perustamassa blogisivustossa on paljastettu lukuisia osavaltiota …

Terassille vaikka väkisin

Berliiniläisten kevätrutiinit eivät äkkiseltään katsottuna juuri poikkea helsinkiläisistä. Sen verran sijaitsemme Suomea etelämmässä, että niitä rutiineja on päässyt havainnoimaan jo ainakin kuukauden verran.  Suomen varma kevään merkki, raivoisa koirankakkakeskustelu, ei täällä tosin tunnu niin raivoisalta. Vihreän paikallispoliitikon ehdotus palkata työttömiä sosiaaliavustuksella eläviä ihmisiä siivoamaan koirankakat kaduilta sai sentään aikaan sen verran julkista kohua, että hän …

Niin no, ilmainenhan tämä on, mutta eipä tästä nyt kukaan mitään maksaisikaan… Alku on kankea ja kokonaisuus pysyy hahmottomana, mutta lopussa on muutama ihan suht ok kohta. Mutta hei, tämä on siis täysin ilmainen, mitä te oikein odotitte, Rimbaudin sonetteja? Tätä laadukkaammasta kamasta te joudutte ehkä pian maksamaan.

Kreuzbergin legendaarisen SO36-vaihtoehtoklubin taru näytti viime syksynä jo olevan lopussa. Länsiberliiniläisten punkkareiden ja monen bändin alkukoti juhli 30-vuotispäiväänsä ja taisteli samaan aikaan olemassaolostaan. Syy oli sama, johon Berliinissä on viime vuosien rakennus- ja saneerausbuumissa törmätty usein. Aivan klubin naapuriin Oranienstraßelle oli valmistunut kovan rahan omistusasuntoja, joiden omistajat valittivat nyt häiriöistä. Kumpi voittaa, jos vastakkain ovat …

Saksalaisissa yliopistoissa opintovuosi etenee suomalaisittain ajatellen hieman hassusti. Talvilukukausi päättyi helmikuun puolivälissä ja kesälukukausi alkaa vasta huhtikuun puolivälissä. Nyt on siis likimain kahden kuukauden opintotauko. No eipä ainakaan tarvitse tehdä 50 minuutin metromatkaa Itä-Berliinistä Länsi-Berliinin äärilaidalla sijaitsevaan Freie Universitätiin. Nyt on myös hyvin aikaa kirjoittaa omaa tutkimusprojektia. Samaan aikaan on tullut seurattua saksalaista mediaa hieman …