Archives

Kuinkas sitten kävikään

Aina kaikki ei käy niin kuin haluaisi. Ensimmäisen stipendiblogini täältä Berliinistä piti käsitellä  alun askeleita Freie Universitätin stipendiohjelmassa. Suunnittelin sitä kun katselin lentokoneen ikkunasta Saksojen yhdistymisen vuosipäivää juhlivan kaupungin valoja.  Mieli oli täynnä hyviä aiheita niin Berliinin historiasta, nykyajasta ja tulevaisuudesta, kuin Saksasta ja saksalaisesta (kulttuuri)journalismista.  Vaan kuinkas sitten kävikään. Näiden aiheiden ja kulttuuriin tutustumisen …

Rouva D tahtoo takaisin Turkkiin

Kosmetologini Rouva D alkaa saada tarpeekseen Berliinistä. Hän muutti vanhempiensa kanssa Istanbulista Kreuzbergiin 41 vuotta sitten, opiskeli ja valmistui, työskentelee pienyrittäjänä ja maksaa veronsa. Mutta ei oikein jaksaisi enää.  Vierastyöläisiksi 1969 tulleet vanhemmat palasivat kotiin jo parikymmentä vuotta sitten. ”He tekivät täällä niitä töitä, joita saksalaiset eivät suostu tekemään. Päivääkään eivät olleet sairauslomalla”, Rouva D …

Saksan medialla ei ole viime lauantain jälkeen ollut pulaa uutisaiheista. Ensin 19-vuotias Lena Meyer-Landrut voitti Euroviisut. Senhän tietävät kaikki. Suomikin antoi Fräulein Meyer-Landrutin esitykselle 12 pistettä. Satellite-ralli on vyörynyt jo pidemmän aikaa ulos kaikista tuuteista ja Lenasta on tullut suurin saksalainen naistähti sitten Nenan. Kaikkihan muistavat vastikään 50 vuotta täyttäneen Nenan kasarihitin 99 Luftballons.

Aina kun vietän pitempään aikaa kansainvälisessä porukassa, ihmettelen yhä enemmän, miten Euroopan unionin kaltainen sekalainen kokoelma erilaisia toimijoita voi pysyä kasassa. Vielä ihmeellisemmältä tuntuu, että erilaisista tavoista huolimatta pystytään päättämään niinkin isoista asioista kuin yhteisestä rahasta ja koko maanosan taloudellisesta tulevaisuudesta. Ennen Berliinin muuttoa edellisestä pitkästä ulkomaanoleskelustani ehti kulua kymmenen vuotta. Olin jo melkein unohtanut, …

Ei ole aina helppoa olla poliittinen toimittaja Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Tämä on tullut selväksi viime kuukauden aikana, kun tunteet ovat kuumentuneet ennen ensi sunnuntaina (9.5.) pidettäviä osavaltiovaaleja.  Viime viikkoina Saksassa on noussut otsikoihin nordrheinwestfalenilainen blogisivusto ”Wir in NRW” (suomeksi ”Me Nordrhein-Westfalenissa”). Tässä WAZ-aluelehden (Westdeutsche Allgemeine Zeitung) entisen päätoimittajan Alfons Pieperin perustamassa blogisivustossa on paljastettu lukuisia osavaltiota …