”Oikeastaan valitsin tämän kurssin siksi, etten löytänyt muutakaan kiinnostavaa.” Kun ensimmäinen parikymppinen opiskelija päästi suustaan sanat, hymähdin hiljaa mielessäni ja kuittasin kommentin yksittäisenä epäkohteliaisuutena. Kun viisi samanikäistä kurssin osallistujaa oli toistanut samansisältöisen vastauksen, sain vaivoin peiteltyä hämmästystäni.

Berliinissä asuu todella halvalla. Ei asu, ellei ole käynyt tuuri. Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet tuntuvasti viimeisten 10 vuoden aikana. Jos olet valmis muuttamaan täysin tyhjään asuntoon (saksalainen vie muuttaessaan mukanaan niin hehkulamput katosta kuin jääkaapin ja hellan), voit löytää edullisen asunnon, mutta tuskin hyväkuntoisen. Jos olet muuttamassa vuodeksi tai lyhyemmäksi aikaa, maksat mielelläsi …

Kymmenen kuukautta vaikutti ensin loputtoman pitkältä ajalta. Pian päivät eivät tuntuneet riittävän mihinkään. Jos Berliinin-aika on jotain osoittanut, niin sen, miten nopeasti vuosi kuluu. Työarjessa countdown alkaa joka aamu. Rutiini on opettanut, mitä päivään pystyy mahduttamaan. On taito tehdä hyvää jälkeä määräaikaan mennessä ja päästää sitten irti. Painettuun ei voi enää palata.

Suhteeni sunnuntaihin on muuttunut Berliinissä dramaattisesti. Suomessa päivää varjosti usein sunnuntaiahdistus. Tiedätte mistä puhun: oli krapula tai ei, jokin outo luterilainen synkistelyvoima saa meidät käpertymään koteihimme, peläten odottamaan maanantaita, tuota päivistä kauheinta ­–  mitenköhän siitä taas selviää? 

”Paikallisjournalismi ei ole seksikäs aihe. Mutta se on tärkeä aihe, älyllisesti kiinnostava, usein vähälle jäänyt aihe, joka ansaitsee enemmän huomiota.” Näin kirjoittaa Reuters-instituutin tutkimusjohtaja Rasmus Kleis Nielsen toimittamansa Local journalism: The decline of the newspaper and the rise of the digital media (I.B.Tauris & Co. Ltd, 2015) esipuheessa.