Olipa hämmentävä lukea Hesarista – Ipad kutistaa maailman – juttua Pyöräilijä tunkee jalkakäytävälle (HS 13.10, kotimaa). Onko tilanne todella noin kärjistynyt?

Helsingissä pyöräilijä näyttää olevan ongelma. Berliinissä kaikki on toisin. Puhun viikon kokemuksen äänellä. Ostin pyörän ensi töikseni. Kävin pyöräkaupoissa jo ennen kuin aloin seikkailut yliopisto- ja kansalaisuusbyrokratian kanssa.

Ensimmäinen pyöräilyviikko on ollut täydellinen yllätys. Berliinissä pyöräilijä on kuningas. Pyöräteitä on rakennettu kaikkialle, minne niitä vain on saatu mahtumaan.

Tila on usein otettu autoilta, ei jalankulkijoilta.

Siellä, missä pyörätietä ei ole, on bussikaistat. Ne ovat ainakin tähän asti olleet verraten rauhallisia, ikään kuin vähän leveämpiä pyöräteitä. En tosin tiedä, saako niillä virallisesti ajaa. Luulisin, että saa.

Berliinissä pyöräilijää arvostetaan. Kääntyvät autot pitävät huolen siitä, että eivät työnny pyöräilijöiden eteen. Kaistalla saa helposti tilaa, kun näyttää käsimerkkiä.

On alkanut jo vähän säälittää autoilijoita. He ovat jäämässä täysin alakynteen.

Todistin viikolla keskustassa mielenkiintoisen episodin. Nuori nainen pysäytti punaisen Volkswagen Golfinsa pyörätielle jättääkseen tyttärensä pikaisesti kyydistä. Hätävilkut olivat päällä.

Takaani tullut pyöräilijä ohitti Golfin, pysähtyi sen eteen ja alkoi pitää saarnaa onnettomalle kuskille, joka kuunteli vastaanottavaisena ja katuvana.

Näin se täällä menee, sanovat kaupungissa pidempään asuneet.

Kotikaupunginosassani Prenzlauer Bergissä pyöräkauppoja on yhtä tiheässä kuin oluttupia. Pyöräkauppiaani valisti minua luvuilla.

”Tässä kaupunginosassa jo enemmistöllä ei ole lainkaan autoa. Yli puolet väestä pyöräilee työ- ja kauppareissut.”

Se näkyy katukuvassa. Pyöräteillä on jo liki ruuhkaa. Pyöräilyetiketin huonosti hallitseva maahanmuuttaja on paikoin vaikeuksissa: miten toimia missäkin tilanteessa.

Käytäntö on jo nopeasti opettanut yhden selityksen pyöräilyn suosioon. Se on nopein tapa kulkea keskustassa. Jopa etäämmällekin pääsee pyörällä ainakin yhtä nopeasti kuin julkisilla.

Opinahjoni Freie Universität sijaitsee esikaupunkialueella Dahlemissa; sivistyneesti ilmaistuna hyvin kaukana keskustasta. Kellotin kotoani metro- ja pyörämatkan. Tasan meni.

Tietysti pitkä pyörämatka ja sade muodostaa hankalan yhtälön, kun yliopistolta ei ainakaan vielä ole löytynyt soveltuvia sosiaalitiloja.

Mistä pyöräilyn suosio Berliinissä johtuu? Pelkkä nopea eteneminen ei riitä selitykseksi. Eikä se edes olisi nopeaa, jos perusedellytykset eivät olisi kunnossa.

Tarvitaan siis ne pyöräilyreitit. Jos niitä ei ole, ei ole elävää pyöräilyharrastustakaan.

Lisäksi tarvitaan selkeät säännöt ja ajoratamerkinnät eri liikkumismuotojen välille. Sääntöjä tehdessä on hyvä harjoittaa ainakin lievää positiivista syrjintää autoilua ekologisempaa kulkumuotoa pyöräilyä kohtaan.

Säännöilläkään ei pitkälle päästä, jos perkeleet kajahtavat ilmaan pienistäkin konflikteista. Tarvitaan pyöräilykulttuuri ja keskinäinen kunnioitus eri liikkumismuotojen välillä.

Tämäkin homma on asenteista kiinni.

Parantamisen varaa Berliinissäkin on. Valoissa pyöräilijät toki odottavat kuuliaisesti, mutta kypärän näkisi mielellään useammassa päässä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tyhmä, persu ja populisti - 19.04.2013
• Kiistellyt synttärit - 15.03.2013
• Saksa, Euroopan tehokas talousveturi - 18.02.2013
• Biokokaa nokkaan, luomua kattilaan - 07.02.2013
• Mä lehdet luin - 10.01.2013
• Saksalainen lautasmalli - 30.11.2012