Avatar photo

Mikko Knuuttila

Mikko Knuuttila opiskelee lukuvuoden 2017–2018 Fudanissa, Shanghaissa kiinalaista yhteiskuntaa, historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta.
Pyhät mangot ja kielletty Nalle Puh

Kiinan kulttuurivallankumous päättyi yli 40 vuotta sitten, mutta sen aiheuttamat haavat ovat vielä kovin tuoreita ja pinnalla. Niitä näkee maassa koko ajan. Esimerkki: luin hiljattain loppuun Kiinan tunnetuimman scifi-kirjailijan Cixin Liun romaanin Three Body Problem. Kirja alkaa kohtauksella, jossa neljä teini-ikäistä punakaartilaistyttöä pieksee kuoliaaksi ”porvarilliseen” suhteellisuusteoriaan sitkeästi uskovan professorin. Myöhemmin tämän tytär on töissä salaisella …

Harmaantuvat pandat

Harmaantuvat pandat

Kiina vanhenee hurjaa vauhtia. Se näkyy kotikulmillanikin, sillä naapuruston aukiot muuttuvat iltaisin paikallisten mummojen tanssisaleiksi. Kotini vieressä sijaitsevan Tongji-yliopiston metroaseman ympärillä on kolme pientä aukiota. Yhdellä niistä paikalliset vanhat rouvat tanssivat iltaisin viuhkatanssia perinteisen musiikin säestämänä. Toisella aukiolla musiikki on modernimpaa ja koreografiat samoin. Kolmannen aukion keskellä on sähköinen nuotio, ja tanssijat esittävät jotakin Kiinan …

Ensimmäinen purppurapäivä

Ensimmäinen purppurapäivä

Shanghain syksyn saasteisin päivä toi mieleen Kiinan karut tilastot. Täällä Shanghaissa oli hiljattain syksyn saasteisin päivä. Seuraan paikallista ilmanlaatuindeksiä amerikkalaisella kännykkäapplikaatiolla, ja indeksi oli tuolloin tuntitolkulla päälle kahdensadan. Koska ilmanlaatua kuvataan kuusiportaisella väriasteikolla, päivä oli purppuraa. Se on väreistä toiseksi huonoin ja tarkoittaa sitä, että ulkoilma on erittäin epäterveellistä. Kun ilmanlaatuindeksi ylittää 300:n, päivä on …

Palkittu runonlausuja

Palkittu runonlausuja

Turkkalainen metodi kiinanopiskelussa johti yllättävään menestykseen Fudanin yliopiston runonlausuntakilpailussa. Opiskelen tänä syksynä mandariinikiinaa kahdessa paikassa: yliopiston tarjoamalla alkeiskurssilla ja yksityisessä GoEast-kielikoulussa, jonka toimitilat ovat kampuksen kupeessa. Moni aiempi HS-säätiön stipendiaatti oli suositellut GoEastia minulle, ja nyt ymmärrän miksi. Opinnot siellä eivät ole edullisia, maksan neljästä oppitunnista viikossa syksyn aikana reilut 800 euroa, mutta opetuksen laatu …

Punaiset 6, Siniset 1

Punaiset 6, Siniset 1

Shanghain paikallisottelussa kaupungin sisäiset jännitteet tulevat näkyviin. Kävin katsomassa, kuinka Shanghai SIPG  kohtasi perinteikkään Shanghai Shenhuan. Ennen kuin lähdin stipendiaatiksi Shanghaihin, ehdin työskennellä lähes 15 vuotta Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa. Urheilu – ja etenkin oma leipälajini jalkapallo – on siis ollut minulle jo pitkään luonteva tapa tutustua uusiin kulttuureihin. Kun huomasin Kiinan jalkapalloliigan otteluohjelmassa Shanghain paikallisottelun SIPG-Shenhua, …