Kuluneen lukuvuoden aikana olen kuullut oman osani taolaisista viisauksista. Yksi suosikeistani on: ”Hyvällä matkaajalla ei ole suunnitelmia, eikä hän aio saapua perille.” Oletan, että matkaaja tarkoittaa tuossa ihmistä ylipäänsä, sellaista alati harhailevaa ja alati löytävää, ja että samaa voi soveltaa muuhunkin kuin matkustamiseen.

Vääntelehdin toissayönä sängyssäni. Shanghain yöt ovat muuttuneet kesällä hiostaviksi, mutta tällä kertaa ei ollut kyse siitä. Tuskailin, koska minut oli viety shanghailaisen koulun kuumaan ja täpötäyteen luokkahuoneeseen, jossa oli tapahtumassa jotain epämiellyttävää.

Haluaisin jakaa tämän hetken kertoakseni uudesta ihastuksestani. Kyllä, kyseessä on mies. Ja ei, vaikka otsikko sinne suuntaan viittaakin, hän ei ole Kiinan kansantasavallan perustaja ja sen pitkäaikainen johtaja Mao Zedong. Olen nimittäin hullaantunut shanghailaiseen ylikomisarioon, joka taistelee rikollisuutta ja korruptiota vastaan. Eikä siinä kaikki: hän on myös runoilija ja kirjallisuuskriitikko.

Muutama ystäväni on käynyt moikkaamassa minua Shanghaissa kuluneen lukuvuoden aikana. Vierailujen aikana olen tajunnut, että toistelen heille tiettyä samaa virttä: olen pahoillani siitä, miten vähän kaupungista löytyy vanhaa rosoa.

Kainuun perukoilla sijaitsee pieni paikkakunta nimeltä Suomussalmi. Tunnen parikin ihmistä, jotka ovat sieltä kotoisin. He ovat ihan fiksuja, yllättävän tavallisia ihmisiä. Suomussalmen kaltaiset paikkakunnat ovat pyörineet mielessä silloin, kun luennoilla on tullut puhetta Kiinan hukou-järjestelmästä eli kotipaikkarekisteröinnistä. Järjestelmä otettiin nykymuodossaan käyttöön 1958, ja se on siitä asti jakanut kiinalaiset kahteen kastiin, maalaisiin ja kaupunkilaisiin.