Amerikkalaisten laatumedioiden faktantarkistus perustuu selkeisiin rutiineihin ja moneen silmäpariin
World Press Institute -ohjelma vei minut ja muut yhdeksän stipendiaattia New Yorkiin juuri kun Trumpin maksamista hyssyttelyrahoista tuli taas USA:n ykköspuheenaihe. Samaan aikaan kun entinen presidentti toisti väitteensä amerikkalaismedioiden levittämistä feikkiuutisista, kävimme hänen kritisoimissaan laatumedioissa – The Wall Street Journalissa, The Associated Pressissä ja The New York Timesissa – keskustelemassa laadunvalvonnasta ja faktantarkistuksesta.
Stipendiaatit vierailevat The Wall Street Journalin toimituksessa. Kyykyssä World Press Instituten ohjelmajohtaja Zach Mullinax.
Yleisesti amerikkalaisten luottamus medioihin ja niiden sisältöön on hiipumassa. Tämä näkyy muun muassa Pew Researchin viime vuonna tekemässä mielipidemittauksessa, jonka mukaan jopa 44 prosenttia aikuisista luottaa uutismedioihin “vain vähän” tai “ei yhtään”. Amerikkalaiset uutismediat ovat suurennuslasin alla.
The Wall Street Journalin toimituksessa tapasimme varapäätoimittaja Neal Lipschutzin ja laadunvalvonnasta vastaavan tuottaja Christine Glanceyn. Vaikutusvaltaisella WSJ:llä on kuusi kokopäiväistä toimittajaa, joiden tehtävänä on oikolukea juttuja mahdollisten virheiden varalta ja ylläpitää aktiivista faktantarkistuskulttuuria toimituksessa.
Varapäätoimittaja Neal Lipschutz kertoo The Wall Street Journalin työstä.
WSJ:n faktantarkistus perustuu neljään pilariin – lehti käyttää sisäisesti nimitystä “showstoppers” –, joiden perusteella kaikkia juttuja tarkastellaan:
“Attribution”. Onko kaikkien tietojen lähteet kerrottu avoimesti ja selkeästi? Ymmärtääkö lukija helposti, mistä tiedot ovat peräisin?
“Quality of Sources”. Onko lähteillä ensi käden tietoa vai viittaavatko he toisiin lähteisiin? Onko lähteillä oikeasti syvällistä tietoa asiasta?
“Tone”. Ovatko sanavalinnat, ilmaisut tai tyyli asenteellisia ja tuovatko ne jollain tavalla esiin toimittajan mielipidettä?
“No Surprises”. Kaikki jutussa kritisoiduilla tahoilla on oikeus tarkastella jutun keskeiset faktat ja kommentoida niitä ennen julkaisua. Jutun osapuolten ei tulisi yllättyä siitä, mitä lukevat aamun lehdessä.
Stipendiaatti Uggla The Wall Street Journalin toimituksessa.
Nämä kriteerit eivät sinänsä ole yllättäviä, ja niitä voisi olla enemmänkin. Esimerkiksi uutistoimisto Reuters listaa kymmenen “laadun tunnusmerkkiä”. WSJ:n pomot kuitenkin korostivat kriteerien vähyyttä yksinkertaisesti sillä, että tämä nopeuttaa ja selkeyttää laadunvalvontaa – erityisesti uutiskiireen keskellä. Keskustelua jutun laadusta käydään näiden neljän kriteerin perusteella, yksi kerrallaan.
Selkeisiin rutiineihin perustuvan laatukeskustelun voi hoitaa parissa minuutissa, kun on kyse nopeasta uutisesta, Christine Glancey kertoi. Hänen mielestään on tärkeä käydä läpi faktantarkistuksen rutiineja etukäteen, jotta kaikki toimittajat noudattavat samaa kaavaa. Uusille työntekijöille pidetään parin tunnin henkilökohtainen perehdytys laadunvalvonnan rutiineista.
Ennen kuin WSJ:n juttu menee laadusta vastaavien toimittajien luettavaksi, tuottajat muokkaavat juttua yhdessä toimittajan kanssa. Oman deskin tuottaja lukee jutun ensin, ja muutosten jälkeen se siirtyy eteenpäin aihepiiristä vastaavalle uutispäällikölle (“coverage chief”), jolla on yleensä viimeinen sana juttuun ennen julkaisua.
Myös The Associated Press korosti monen silmäparin tärkeyttä, kun vierailimme uutistoimiston päämajassa Etelä-Manhattanilla. Juttuja oikoluetaan moneen kertaan. “Kun uutinen on kerran julkaistu omassa verkostossamme tai sosiaalisessa mediassa, on erittäin vaikea korjata tietoja tehokkaasti niin, että se oikeasti korjataan kaikkialla. Virheelliset tiedot vaikuttavat luotettavuuteemme erittäin negatiivisesti, joten faktantarkistus menee aina nopean tiedonvälityksen edelle”, AP:n yhteistä laadunvalvontatiimiä vetävä Amanda Barrett korosti.
Stipendiaatit seuraavat The Associated Pressin aamukokousta New Yorkissa. Toinen oikealta on laadunvalvontatiimin vetäjä Amanda Barrett.
Myös The New York Times -lehden rutiineihin kuuluu, että aina kaksi tuottajaa lukee jutun ennen julkaisua. Keskustelimme päätoimittaja Joseph Khanin kanssa vieraillessamme lehden tiloissa Times Squaren lähellä. Kun on kyse monimutkaisemmasta omasta uutisesta, myös hän lukee ja kommentoi sitä. “Tietenkin nopeus on valttia, koska sillä tavalla saamme trafiikkia nettisivuillemme, mikä on tärkeää kovassa kilpailussa. Mutta emme missään nimessä halua olla nopeita ja väärässä. Korostamme faktantarkistuksen merkitystä toimituksessamme”, hän kertoi.
Virheitä kuitenkin sattuu, ja niistä yritetään ottaa oppia. Mediapomojen mukaan tavallisin syy vakaviin virheisiin ovat kommunikaation pettäminen ja väärinkäsitykset tuottajien ja toimittajien välillä.
AP:n Amanda Barrett mainitsi tuoreen esimerkin. Viime vuoden marraskuussa uutistoimiston toimittaja sai potkut raportoinnista, jossa hän väitti venäläisen raketin osuneen Puolassa sijaitsevaan kylään. Tieto tuli nimettömältä lähteeltä. Uutistoimiston sääntöjen mukaan toimittajan pitää kertoa tuottajalleen nimettömän lähteen henkilöllisyys. Kyseinen toimittaja väitti tehneensä näin, vaikka todellisuudessa tuottaja ei ollut tietoinen siitä, että lähdettä käytettäisiin jutussa. AP julkaisi seuraavana päivänä oikaisun.
“Tämä tapaus sai meidät tajuamaan, että olimme epäonnistuneet perehdytyksessämme. Palkkasimme todella monta toimittajaa pandemian aikana, jolloin teimme käytännössä pelkästään etätyötä tapaamatta toisiamme kasvokkain. Uudet työntekijät eivät saaneet tarpeeksi syvällistä perehdytystä faktantarkistusrutiineista. Tämä jälkeen päätimme pitää kuukausittaisia kokouksia koko toimitukselle, joissa käymme läpi ajankohtaisia esimerkkejä ja muistutamme käytännöistämme”, Amanda Barrett kertoi meille.
