Reilun kolmen tunnin bussimatkan päässä New Yorkista sijaitseva Baltimore on kokenut kovia, sanovat kaupunkia tuntevat tuttavat, kun kerron lähteväni sinne datajournalismin konferenssiin. Baltimorella ei ole ollenkaan hyvä maine, vaikka henkirikosten ja autovarkauksien määrä onkin ollut laskusuunnassa.

Maineesta viis, koko datajournalismin vuosikurssimme Columbian journalistikoulusta professoreineen matkusti Baltimoreen viikonlopuksi keräämään kokemuksia ja verkostoja NICAR 2024 -konferenssiin. Kansainvälinen tutkivan journalismin organisaatio IRE, joka pitää sisällään myös NICAR-ohjelman (National Institute for Computer-Assisted Reporting), järjestää tapahtuman joka vuosi eri kaupungissa. Ensi vuoden datajournalismin opiskelijat pääsevät tutustumaan Minnesotan osavaltiossa sijaitsevaan Minneapolisiin.

Matkaviikonlopussa ei tietenkään ollut tärkeintä itse kohde, vaan journalismi. Siksi jaan muutamia ajatuksia, jotka heräsivät konferenssin aikana datajournalismista.

Nicar-konferenssin kuulijakuntaa.

Avoimuusperiaate

Kaikissa alan sisäisissä kokoontumisissa tärkeintä lienevät ihmiset. Niin tälläkin kertaa. Datajournalismin opiskelijoita kannustetaan voimakkaasti verkostoitumaan tapahtumassa. Ei pelkästään ideoiden vaihtamiseksi, vaan työpaikkojen löytämiseksi. Konferenssin aikana Columbian yliopiston opiskelijat, alumnit ja professorit kokoontuivat ensimmäistä kertaa vain meille järjestetyssä iltatapahtumassa. Eräs professori järjesti meille jopa algoritmit-kurssimme teemaan sopivan, tilastotiedeaiheisen ”aarteenetsinnän”, jotta puhuisimme useammille toimittajakollegoille. Tämä tempaus oli myös mukana ensimmäistä kertaa, ja opiskelijat suhtautuivat siihen vaihtelevasti.

Koska ollaan Amerikassa, ihmisten vetäminen hihasta tuntuu luontevalta ja small talk virtaa. Datajournalistit ovat oman kokemukseni mukaan kaikkein avoimimpia toimittajia työtapojen ja taitojen jakamisen suhteen, mikä lienee peruja koodari- ja tekkikulttuurista. Uudet työkalut, opit ja keinot annetaan muiden käyttöön kernaasti, koska kaikki tietävät, että joskus on oma vuoro pyytää apua ja hyödyntää muiden työtä. Iso osa esitysmateriaaleista ja luennoista sekä sessioissa esiteltyjen projektien datalähteistä ja Github-repoista on julkisesti saatavilla.

Miten he tekevät sen?

Suurin osa Nicarin sessioista on käytännössä jaettu kolmeen eri tyyppiin: juttuprojekteista kertovat paneelit, hands on -työpajat ja yleiset journalismiaiheiset paneelit. Työpajoissa käytiin tunnin mittaisissa sessioissa läpi esimerkiksi Pythonin tai R:n käyttöä datan siivoamisessa, nettisivujen skreippaamisessa ja PDF-sisältöjen haravoinnissa tai visualisoinnissa, erilaisten tietokantojen hyödyntämistä sekä karttojen tekemistä tai rajapintojen käyttöä. Tunti on hyvin lyhyt aika oikeasti oppia mitään näistä työkaluista, mutta työpajoista voi löytää uusia ideoita ja avartaa taitojaan tietyn työkalun kanssa. Yli puolivälissä datajournalismin maisterikoulutusta olevalle nämä työpajat ovat myös itseluottamusta lisääviä, koska työpajoissa ymmärtää, kuinka paljon onkaan jo oppinut.

Kenties parhaita sessioita olivat ne, joissa tekijät ympäri Yhdysvaltoja kertoivat juttuesimerkkien kautta, miten he oikeasti tekevät datajournalismia. Paikalla oli väkeä The New York Timesista paikallislehtiin. The Washington Postin Caitlin Gilbert kertoi, kuinka Tiktokista ja Instagramista skreipataan sisältöä tutkivaa juttua varten, The Wall Street Journalin Carl Churchill avasi satellittidatan hyödyntämistä ja jakoi tutoriaalinsa Google Earth Enginen journalistiseen käyttöön. Ympäristöaiheisiin keskittyvän Gristin datatoimittajat Maria Parazo Rose ja Clayton Aldern esittelivät dataprojektin, joka kertoo yliopistojen ympäri maata hyväksikäyttävän alkuperäisasukkaiden maita. Projektissa käytetty datamassa on niin suuri, että tekijät kannustavat muita journalisteja jatkamaan kaivamista. Ohjeet löytyvät Github-reposta.

Yksin on vaikea tehdä mitään maailmaa mullistavaa

Meillä datajournalismin opiskelijoilla maisteriprojektin tekeminen on juuri aluillaan. Kyseessä on kouluvuoden isoin projekti, jossa pitäisi pystyä osoittamaan koko vuonna opitut datataidot. Käytännössä lopputuloksena syntyy journalistinen, toivottavasti datavetoinen juttu. Siihen saa onneksi käyttää kevään ja vielä kesänkin, eli useita kuukausia. Jokainen meistä haluaa osoittaa projektinsa kautta uudet taitonsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Konferenssin sessioita kuunnellessa huokaisen monta kertaa syvään. Vaikka todellakin tiedän, että lukuvuoden alussa olemattomat koodaus- ja data-analyysitaitoni ovat edelleen kaukana siitä, mitä toivoisin niiden olevan, huomaan ajattelevani huojentuneena, että kaikki täällä ovat vain ihmisiä. Upeimmat datatoteutukset tehdään useiden kuukausien tai jopa yli vuoden aikajaksoissa, ja mukana on joskus kymmeniäkin ihmisiä, joilla on jokaisella oma pieni, mutta tärkeä tehtävänsä juttuprojekteissa.

Kaiken kaikkiaan toivon, että yliopisto järjestää matkat konferenssiin myös jatkossa, ja suosittelen NICAR-kokemusta lämpimästi tuleville Columbiaan suuntaaville stipendiaateille.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Toimittajaopiskelijat elävät demokratian ratkaisun hetkiä - 01.02.2024
• Maailmanpolitiikka astuu kampukselle - 13.12.2023
• Visioita tulevaisuudesta: ChatGPT ja journalismin evoluutio - 15.11.2023
• Tulvapäivä journalismikoulussa - 12.10.2023
• Broadway on pitkä katu - 13.09.2023