Suomessa koittaa juhannus, mutta täällä Oxfordissa opiskellaan vielä täyttä päätä. Tutkinto-opiskelijat harppovat lopputentteihinsä tummat kaavunliepeet liehuen. Moni roikottaa nelikulmaista lakkiaan kädessä, sillä nyt on kiire.

Suhteeni sunnuntaihin on muuttunut Berliinissä dramaattisesti. Suomessa päivää varjosti usein sunnuntaiahdistus. Tiedätte mistä puhun: oli krapula tai ei, jokin outo luterilainen synkistelyvoima saa meidät käpertymään koteihimme, peläten odottamaan maanantaita, tuota päivistä kauheinta ­–  mitenköhän siitä taas selviää? 

Facebook-feedini mainokset ovat muuttuneet radikaalisti tämän kevään aikana. Vielä talvella minua kehotettiin liittymään brittiarmeijaan ja lataamaan aivan uudenlainen deittiappi, vain lesboille. Nyt mainoslistalla ovat sovellukset Koraani kännykkääsi, Löydä lähin moskeija ja Luotettavat musliminannyt.

”Paikallisjournalismi ei ole seksikäs aihe. Mutta se on tärkeä aihe, älyllisesti kiinnostava, usein vähälle jäänyt aihe, joka ansaitsee enemmän huomiota.” Näin kirjoittaa Reuters-instituutin tutkimusjohtaja Rasmus Kleis Nielsen toimittamansa Local journalism: The decline of the newspaper and the rise of the digital media (I.B.Tauris & Co. Ltd, 2015) esipuheessa.

Runsaat kolme viikkoa on vierähtänyt valmistujaisistamme. Columbian yliopiston campus täyttyi tuolloin tuhansista opiskelijoista ja heidän ylpeistä sukulaisistaan. Vaaleansinisissä kaavuissa ja tyypillisissä neliön muotoisissa päähineissä me runsaat 300 journalistikoulun vastavalmistunutta marssimme paikoillemme yhdeksän muun Columbian koulun opiskelijoiden kanssa mahtipontisen musiikin tahdittamana. Ennen varsinaisten juhlallisuuksien alkua vaaleansinisen opiskelijamassan yllä pomppoillut rantapallo symboloi tapahtuman vapautunutta tunnelmaa.