Kymmenen kuukautta vaikutti ensin loputtoman pitkältä ajalta. Pian päivät eivät tuntuneet riittävän mihinkään. Jos Berliinin-aika on jotain osoittanut, niin sen, miten nopeasti vuosi kuluu. Työarjessa countdown alkaa joka aamu. Rutiini on opettanut, mitä päivään pystyy mahduttamaan. On taito tehdä hyvää jälkeä määräaikaan mennessä ja päästää sitten irti. Painettuun ei voi enää palata.

Otan D-junan Bronxiin. Juna ohittaa 161-kadun aseman, jossa minun pitäisi jäädä pois, ja pysähtyy vasta parinkymmenen korttelin päässä. Paikallinen opiskelija neuvoo ottamaan D-junan takaisin.

Kun ukrainalaiset ryntäsivät presidentti Viktor Janukovytšin honkapalatsiin, jäi heistä takuulla moni ihmettelemään kalliita kalusteita ja eksoottisia eläimiä. Osa kuitenkin näki papereita palatsin järvessä. He kahlasivat veteen pelastakseen presidentin jälkeensä jättämät asiakirjat. 

”Pörssihuuma nosti XXX:n Kiinan miljönäärilistalle.” Siinä tyypillinen otsikko talouslehti Forbesin Shanghain-toimiston verkkosivuilta viime kuukausilta. Forbes on tunnettu juuri rikkaimpien listoistaan, ja Kiina on tarjonnut tänä vuonna rutosti uutta mamteriaalia. Shanghain ja Shenzhenin pörssit ovat paisuneet lujaa ja samalla lihottaneet listattujen yhtiöiden omistajien lompakoita.

Ystäväni Annika, media-ammattilainen hänkin, lähetti hiljattain viestin Facebookissa. Hän kysyi, voisinko vinkata sellaisia Kaliforniassa vastaan tulleita artikkeleita, jotka luotaavat median tulevaisuutta oivaltavasti.