Yearly Archives: 2010

Säätiön porukka kävi taannoin Oxfordissa. Esittivät oikein hyvän kysymyksen: Minkä luulet jäävän päällimmäisenä mieleen tästä vuodesta?  Jo nyt helmikuussa on helppo sanoa, mikä on stipendiaattivuoden mieleenpainuvin anti. Se on tämä ainutlaatuinen kansainvälinen tunnelma.

”The Prime Monster”

Saarivaltakuntaa on tällä viikolla keskusteluttanut Downing Street 10:n työilmapiiri. Pääministerin kabinetista on soiteltu kiusattujen palvelulinjalle. Julkisuuteen on vuotanut tietoja tai ainakin huhuja siitä, että pääministeri Gordon Brown  on alaisiaan ja työtovereitaan kohtaan vähintäänkin vaativa ellei jopa pirullinen. Brittiläinen kepeä lukemisto ”The Sun” osasi otsikoida asiasta kertovan jutun napakasti: ”The Prime Monster”.

Kuka laatikon rikkois?

”Usein kun toivotaan ihmisten ajattelevan luovasti, käytetään ilmaisua ’think outside the box’, mutta siinä piilee ansa”, design-tutkimusta Stanfordin yliopistossa vetävä Larry Leifer sanoo. ”Jos antaa laatikon olla olemassa, on sen vanki.” Laatikkoa ei ole. Ja näin, sormia napsauttamalla yksi henkinen este innovaatiolle on poissa. Vaikka lause vaikuttaa banaalilta, on se pieni askel ajattelun vapauttamiseksi totutuista …

Kohti nettipersoonaa

Helmikuun alussa alkanut innovaatiojournalismin ohjelma Stanfordin yliopistossa on paljastanut itselleni jo epämiellyttäviä totuuksia ajasta, jossa elämme, sekä itsestäni. Totuus alkoi paljastua ripeää vauhtia, kun astelin lentokoneesta maankamaralle San Franciscossa.  Tarkoitukseni oli vuokrata auto, ostaa kartta ja ajaa uuteen Kalifornian kotiini Corina Waylle Palo Altoon. Lentoasemalta ei löytynyt sellaista karttaa, jonka avulla olisin löytänyt uudelle asunnolleni, …

”Painettu sanomalehti elää vielä pitkään, sillä sitä tarvitaan sekä junassa että sytykkeeksi tulen tekoa varten”, ennusti filosofi Onora O’Neil Cambridgen yliopistosta. O’Neil vieraili puhujana seminaarissa, jossa on talven mittaan pohdittu median yhteiskuntavastuuta. Kumpaankaan yllä mainittuun tarpeeseen verkkolehti ei kelpaa, ja siksi ne riittävät O’Neilille syiksi uskoa, että painettu lehti säilyy vielä pitkään.