Yearly Archives: 2009

USC:n hakuprosessi

Säätiön stipendihaku on käynnissä ja olen saanut jo muutamia kyselyitä sekä tästä USC Annenbergin maisteriohjelmasta että hakemisesta. Tässä tiivistettynä omat kokemuksen.

No nyt alkoi lyyti kirjoittaa! Sain vihdoin järjestettyä itseni pitkän kaavan kirjoittamisen kurssille, kun olin ensin turhautunut puoliaikaisena kuunteluoppilaana erään toisen opettajan tunneilla. Yllätyksekseni kaikki kurssit eivät olekaan avoimia meille ulkomaalaisille opiskelijavieraille Kalifornian yliopiston Berkeleyn-kampuksella. Paljon riippuu vetäjästä. Tänä vuonna nyrkkisääntö on, että niille kursseille joilla käytetään koulun kalustoa, kuten dokumenttielokuva- tai TV-kursseille, ei oteta.

Aika ei riitä New Yorkssa. Työpäivät ovat pitkiä, samoin työmatkat. Joskus tuntuu mahdottomalta saada arkisia asioita valmiiksi. Siksi monet ihmiset ulkoistavatkin oman elämänsä – jos on rahaa. Uupuneet työntekijät jotka ovat töissä 12 tuntia päivässä eivät jaksa tehdä ruokaa itse. Mutta kuka haluaa istua ravintolassa joka ilta? Onneksi on helppo tilata sushia, italialaista, meksikolaista, tai …

Sekkejä postitellessa

Minulla on teoria: innovaatioiden määrä tietyllä alueella on vakio. Jos jokin asia etenee, toisen on jumitettava. Se selittää, miksi joka maassa on asioita, jotka on hoidettu mahtavan modernisti, ja asioita, jotka ovat suoraan kivikaudelta. Yhdysvallat on esimerkiksi aivan mahtava paikka katsoa televisiota. Hienointa on se, että katsoakseen televisiota ei tarvitse edes omistaa televisiota. Ohjelmia voi …

Metromerkintöjä

New Yorkin metro on mahtava systeemi. Yli 450 asemallaan se panee suurkaupungin hahmotettavaan järjestykseen. Samalla se luo kaupungin kuhinalle sykkeen ja sielun: monikulttuurista väenpaljoutta, joka liikkuu tehokkaasti rähjäiseltä tunneliasemalta toiselle, kirskuvien raiteiden metelissä, vuorokauden jokaisena tuntina.

1 2 3 4 5 6 7 9