Yearly Archives: 2009

Olen nyt katsonut brittitelevisiota yli puoli vuotta, selannut kaikkia kanavia, jotka vuotuisella 139,50 punnan väri-tv-luvallani näkyvät. Näkökulmaa kotisohvalta on siis jo riittämiin blogin mittaiseen tv-kritiikkiin. Keskityn tässä yleisradioyhtiö BBC:n omaksuman tasapuolisuusajattelun ruotimiseen.  

Paukuttelin viikonloppuna digitaalista kuplamuovia. Meillä oli perhetuttuja kylässä, ja perheen isä oli ostanut muovin iPhonella. Se näytti melkein oikealta ja poksahdusääni oli aito, mutta tuntuma hipaisunäytöllä ei ihan täsmännyt. Hankinta oli maksanut euron. Muovin ostaja kehittää työkseen Habbo-hotellia. Siellä varhaisnuoret shoppailevat oikealla rahalla virtuaalisia huonekaluja. Ihmiset maksavat netissä uskomattomista asioista. Mutta eivät uutisista.

Pohjia odotellessa

Stanfordin innovaatiojournalismiohjelma käynnistyi meille lähtijöille vähintäänkin mielenkiintoiseen aikaan. Saavuin Yhdysvaltoihin presidentti Barack Obaman virkaanastujaispäivänä – ajankohtana, jolloin liittovaltiolla oli jo takanaan reilu vuosi talouden taantumaa. Presidentin saama innokas vastaanotto ja Piilaakson kesäinen keli (muuttui pian varsin sateiseksi) vain vahvistivat harhaista ennakko-odotustani siitä, että finanssikriisin syntymämaassa alkaisi jo jonkinlainen valo pilkottaa tunnelin päässä – varovainen optimismi …

Yöpöytä

Palo Alto tarkoittaa korkeaa puuta. Palo Alto on Stanfordin yliopiston pieni kotikaupunki, jolta mm. hakukone Alta Vista sai nimensä. Olemme Silicon Valleyn syntysijalla ja ytimessä. Stanfordin johdantokurssin ajan asun reilun kuukauden päivät Palo Alton omakotialueella. Käytössä on huone ihastuttavan vuokraemäntä Leslien ja hänen uutteran tiibetinterrieripentunsa Fergusin alakerrassa.

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Eräässä seminaarissa sain keskustelua aikaan. Sen verran kiivasta keskustelua, että seminaarin vetäjä kysyi, haluaisinko jäädä vielä jälkeenpäin juttelemaan vierailuluennoitsijan kanssa. En oikeastaan halunnut, mutta jäin kuitenkin, kun en pystynyt livahtamaan ohikaan. Olin perin hämmentynyt ja jopa nolo – tarkoitus ei ollut provosoida.

1 4 5 6 7 8 9