Kun opintosuunnitelmat tänään alkavalle kevätlukukaudelle on tehty, voikin alkaa katua valintojaan. Minäkin olisin voinut jättää järjenmukaiset poiminnat USC:n opinto-oppaasta vähemmälle, sillä ”Specialized Journalism”-ohjelma olisi mahdollistanut kokemuskenttään ihan uusia tuulia. Kurssin löyhä pakollisten aineiden lista sisältää tulevina kuukausina vain perjantaisen seminaarin, jolla mietiskellään journalististen valintojen seurauksia ja vaikutuksia. Ja oikeastaan kaikki on muutenkin mielenkiintoisempaa kuin journalismi. 

Kurssikaverit ovat kaikki tavalla tai toisella tehneet toimittajan hommia sen verran, että alan näkkileipä-nippeleihin meistä ei kukaan ole enää tutustumassa. Kantava ajatus koulussa on se, että yleisjournalismi ei enää ammattilaiselle riitä, vaan on erikoistuttava ja oltava erityisen hyvä tietyissä asioissa. Ihan niin kuin uutishuoneissa ennen vanhaan. Niinpä koulumme nimeltä Annenberg on neuvotellut meille avoimet ovet periaatteessa kaikkiin jättimäisen yliopiston istuntoihin, jotta kukin pääsisi syventämään omia ammatillisia intohimojaan oikein kunnolla. Yksi kurssikaveri päätti viime lukukaudella aloittaa psykokemian opiskelun kylmiltään ja totesi kahden viikon jälkeen, että parempi vaihtaa johonkin kepeämpään. Tohtori-tutkintoa suorittavat aivotieteilijät olivat turhan haastavaa seuraa. Dokumenttielokuvan käsikirjoittaminen olikin hänelle sitten helpompaa. Minä mietin useampaan otteeseen muun muassa sitä, että onko Kalifornian vaalikampanjoinnin yksityiskohtiin uppoutumisessa mitään järkeä. Päätin kuitenkin sinnitellä ja nyt kuka tahansa voi tarkastaa minulta vaikka Orange Countyn latinoäänestäjien suhtautumisen homoliittojen kieltämiseen Kaliforniassa vuonna 2008 tai miten voi saada äänestäjät uskomaan, että vaaliehdokas olisi tosimaailmassakin toimintaelokuvasankari eikä mikään työryhmiä asettava nysvääjä. 

Arvasin, että täällä joutuu tekemään töitä pysäkseen opiskeluvauhdissa mukana, mutta sitä en arvannut, että Kaliforniaan tutustuminen jäisi näin nololle tasolle. Aika on kulunut kirjastoissa. Heinäkuussa tänne tullessani ajattelin, että ehtisin käydä katsomassa kuinka Los Angelesin filharmonikkojen pääkapellimestari Esa-Pekka Salonen soittaa sinfoniaorkesteria. Viime kesänä täällä oli kuitenkin Salosesta jäljellä vain pölypilvi. Arvailtiin kuka VIP-henkilö ostaa Salosen talon ja vielä enemmän sitä, kuinka metropoliksen kulttuurimaisema pysyy elossa ilman super-Salosta. Salonen lähti hyvissä ajoin Lontooseen eikä häirinnyt venezuelalaisen Gustavo Dudamelin mahdotonta tehtävää alkaa heiluttaa hänen tahtipuikkoaan.  Täällä on Salosen jäljiltä vieläkin suruaika, vaikka Dudamelkin on osoittautunut vetovoimaiseksi orkesterinjohtajaksi. Tosiasiassa runsaasti mainostetulla 28-vuotiaalla Dudamelilla on useampi kuutio täytettävää Salosen saappaantilavuudesta. Tämä ei kuitenkaan ole niin mielenkiintoista, että olisin kirjautunut kurssille MUSCD 343: Instrumental Conducting. Jotain vikaa siinä kurssissa on oltava, kun Los Angelesiin ei löydy amerikkalaisia klassisen käskijöitä. 

Vaikka Salosen kerrotaan jalostaneen seudun musiikkielämän maailmanluokkaan, se ei tunnu katutasolla. Yläkerran naapuri testaa juuri ilmeisesti uutta äänentoistojärjestelmäänsä musiikilla, joka kuulostaa samalta kuin television testikuva joskus näytti. Seinien läpi tunkeutuva toisteinen rytmirakenne panee epäilemään väitteitä siitä, että mielenkiintoisimmat asiat pop-musiikissa tehdään nykyään hip-hopin alueella. Nyt olisi ollut huikea mahdollisuus ottaa haltuun koko skene ja hankkia ymmärtämystä räpäyttämisestä hankkiutumalla USC:n Hip-hop Music and Culture-kurssille, MUSC 420. Vaikka hip-hopista lienee tulossa hittituote muissakin maailman johtavissa tutkimusyliopistoissa, saattaisin silti valita sen sijaan MUSC 422:n, The Beatles: Their Music and Their Times. Beatleskin on nyt jäämässä minulta vain Yesterdayn tasolle. Yhtä heikosti käy jatsille huolimatta siitä, että Suomessa voisi olla käyttöä hedelmille, joita kantaisi opintokonaisuus nimeltä MUJZ 142b: Jazz Ear Training. 

Syyskuun yhdentenätoista kuului taivaalta kummallinen pamaus, joka ei johtunut yhdenkään MC:n mikrofonista eikä Beatlesin re-unionista. Se oli kuulemma ilmakehään palaileva avaruussukkula Discovery, joka joutui laskeutumaan täkäläiseen Edwardsin tukikohtaan, kun kehnot kelit estivät Floridaan menemisen. Ajattelin heti kuinka hienoa on, että seudulla pyörii oikeita astronautteja. En ajatellut sitäkään kuitenkaan tarpeeksi, että olisi kirjoittaunut mukaan kurssille ASTE 520: Spacecraft System Design. Siellä olisi oppinut suunnittelemaan Floridan-kestäviä avaruusaluksia. Nyt mietin erityisesti sitä, pitäisikö vielä yrittää kurssille ASTE 523: Design of Low Cost Space Missions, koska minua huolestuttaa avaruusmatkailun tulevaisuus Nasan rajallisen rahoituksen takia. Toisaalta Suomikin voisi lopulta saada oman avaruuslentäjän, jos touhun saisi esitettyä budjettiriiheläisille edullisena ulkomaanpolitiikkana. 

USC:n opinto-opas on vakavaa hupilukemistoa. Onneksi minun huomattavan konservatiivinen lukujärjestykseni alkaa rajoittaa mielikuvitusta jo huomenna. Vai saisikohan siihen ohjelmistoon vielä sovitettua luennot tyyppiä NAUT 002ax: Deepwater Cruising? Niillä oppisi ilmeisesti purjehtimaan syvissä vesissä. Kai täältä on joskus valtameri ylitettävä ja palattava Suomeen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Historian lehtiä käännellessä - 21.05.2010
• Edullisia pumppuhaulikkoja ulkoilmaihmisille - 03.05.2010
• Elokuvia elokuvakaupungissa - 05.03.2010
• Kalifornia pikakelauksella - 03.12.2009