Archives

Saksan medialla ei ole viime lauantain jälkeen ollut pulaa uutisaiheista. Ensin 19-vuotias Lena Meyer-Landrut voitti Euroviisut. Senhän tietävät kaikki. Suomikin antoi Fräulein Meyer-Landrutin esitykselle 12 pistettä. Satellite-ralli on vyörynyt jo pidemmän aikaa ulos kaikista tuuteista ja Lenasta on tullut suurin saksalainen naistähti sitten Nenan. Kaikkihan muistavat vastikään 50 vuotta täyttäneen Nenan kasarihitin 99 Luftballons.

Aina kun vietän pitempään aikaa kansainvälisessä porukassa, ihmettelen yhä enemmän, miten Euroopan unionin kaltainen sekalainen kokoelma erilaisia toimijoita voi pysyä kasassa. Vielä ihmeellisemmältä tuntuu, että erilaisista tavoista huolimatta pystytään päättämään niinkin isoista asioista kuin yhteisestä rahasta ja koko maanosan taloudellisesta tulevaisuudesta. Ennen Berliinin muuttoa edellisestä pitkästä ulkomaanoleskelustani ehti kulua kymmenen vuotta. Olin jo melkein unohtanut, …

Ei ole aina helppoa olla poliittinen toimittaja Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Tämä on tullut selväksi viime kuukauden aikana, kun tunteet ovat kuumentuneet ennen ensi sunnuntaina (9.5.) pidettäviä osavaltiovaaleja.  Viime viikkoina Saksassa on noussut otsikoihin nordrheinwestfalenilainen blogisivusto ”Wir in NRW” (suomeksi ”Me Nordrhein-Westfalenissa”). Tässä WAZ-aluelehden (Westdeutsche Allgemeine Zeitung) entisen päätoimittajan Alfons Pieperin perustamassa blogisivustossa on paljastettu lukuisia osavaltiota …

Terassille vaikka väkisin

Berliiniläisten kevätrutiinit eivät äkkiseltään katsottuna juuri poikkea helsinkiläisistä. Sen verran sijaitsemme Suomea etelämmässä, että niitä rutiineja on päässyt havainnoimaan jo ainakin kuukauden verran.  Suomen varma kevään merkki, raivoisa koirankakkakeskustelu, ei täällä tosin tunnu niin raivoisalta. Vihreän paikallispoliitikon ehdotus palkata työttömiä sosiaaliavustuksella eläviä ihmisiä siivoamaan koirankakat kaduilta sai sentään aikaan sen verran julkista kohua, että hän …

Niin no, ilmainenhan tämä on, mutta eipä tästä nyt kukaan mitään maksaisikaan… Alku on kankea ja kokonaisuus pysyy hahmottomana, mutta lopussa on muutama ihan suht ok kohta. Mutta hei, tämä on siis täysin ilmainen, mitä te oikein odotitte, Rimbaudin sonetteja? Tätä laadukkaammasta kamasta te joudutte ehkä pian maksamaan.