Oxfordin kolmas ja viimeinen lukukausi on vielä edessä, mutta mieli alkaa jo tässä vaiheessa kevättä kääntyä Suomeen ja töihin paluuseen. Opiskeluvuosi ulkomailla on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä ja ajatus kotiinlähdöstä tuntuu hyvältä. Sen vuoksi olen jo aloittanut tekemään listaa asioista, joita tulen Oxfordista kaipaamaan ja muistelemaan.

Ensimmäisenä tulee ehdottomasti ihmisten kohteliaisuus, mutkattomuus ja ystävällisyys. Sitä on joka paikassa. Kun perheemme etuilee bussijonossa ilman parempaa tietoa, meitä pyydetään suoraan, mutta äärimmäisen ystävällisesti menemään jonon perälle. Tai kun kireänä huudan pyöräilevää lasta pysähtymään tien sivuun, pysähtyykin takaa tuleva autoilija ja antaa meidän mennä ensin omalla tyylillämme ja jatkaa vasta sitten matkaansa. Joka kerta tämä englantilainen piirre jaksaa hämmästyttää ja toivon, että sitä olisi tarttunut vuoden aikana myös meihin.

Aamukahvi tutussa lähikuppilassa on myös jotain, mitä en voi tai ehdi Suomessa töihin palattuani tehdä. En oikeastaan pysty aloittamaan Oxfordin päivääni ilman pysähtymistä johonkin kahvilaan sen jälkeen, kun olen vienyt esikoisen kouluun. Luen kahvin kanssa usein jotain mielenkiintoista kirjaa tai avaan kannettavani, kuten moni muukin kahvilan asiakas.

Samoin tämä kiireettömyys ja kaikki se aika, jolloin olen saanut vain rauhassa ajatella ja kirjata muistivihkooni uusia näkökohtia. Mitä luksusta!

Neljäs asia on kumma kyllä sää. Vaikka Englannin syksy onkin ankea ja tämän vuoden tammikuussa tehtiin uusi sade-ennätys sitten vuoden 1767, sataa Suomessa vielä enemmän ja on paljon harmaampaa. Sitä paitsi kevät täällä alkaa paljon aikaisemmin ja olemme saaneet nauttia jo monista kesäisen lämpimistä päivistä ja puhkeavasta kukkaloistosta ? nyt on muuten syreenien vuoro.

On myös asioita, joita en tule muistelemaan lämmöllä.

Emme esimerkiksi ole järin ihastuneita kotimme imuriin, jonka hyötysuhde ei kerta kaikkiaan ole selvinnyt. Vaikka imuri on upouusi, se ei poista lattialta roskia, vaan pölläyttää pölyt takaisin ilmaan ja on kolmen kerroksen välillä erittäin hankala liikuteltava erilaisine ulokkeineen ja putoilevine lisäosineen. Kaiken lisäksi se pitää niin järkyttävää meteliä, että imuroidessa on laitettava korvatulpat, jos meinaa selvitä operaatiosta järjissään. Jos joku laite joskus aiheuttaa käyttäjälleen hermoromahduksen, se on tämä. Kumma kyllä, odotan jo, että pääsen kotiin Suomeen ja imuroimaan.

En tule kaipaamaan myöskään asuntomme alakertaan yöllä nousevia etanoita. Onneksi ne jättävät yläkerran makuuhuoneet rauhaan ja aamulla niistä on todisteena vain hopeisena kiiltelevä vana olohuoneen matolla. Jotain tämä etanavaellus kertoo englantilaisesta asumisesta ja sisätilojen kosteudesta, mutta ei siitä sen enempää.

Olen verrannut Englannin reissua sellaiseen jatkuvaan partioleiriin. Aina vähän viluttaa ja paleltaa ja on vähän vaivalloista, mutta kokemuksena sitä ei voita mikään. Ja ken selviytyy loppuun asti, ei muista kuin niitä hyviä asioita.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Take care, Oxford! - 07.07.2014
• Salsaa ja saksan kieltä - 07.03.2014
• Tämähän alkaa sujua - 31.01.2014
• Jouluna ei tapahdu mitään - 02.01.2014
• Arki on arkea Oxfordissakin - 09.12.2013
• Alkusäädön jälkeen valmiina opintoihin - 23.10.2013