Tieto on ennakkoluulojen pahin uhka. Mutta miten pitkälle tiedonhankinnassa ja sen julkaisemisessa voi mennä?

“Alkaa menkö Syyriaan. Oikeasti. Älkää. Menkö. Syyriaan.”

Kun Buzzfeedin ulkomaantoimituksen päällikkö Miriam Elder oli toistanut varoituksen kolmannen kerran salilliselle kirkassilmäisiä ja hyvin kansainvälisiä Columbian yliopiston journalistiopiskelijoita, viesti alkoi mennä perille.

Tai ainakin se osa viestistä, ettei Buzzfeed tai mikään muu läntinen media osta keneltäkään – varsinkaan kannuksien hankkimisesta korkean profiilin freelancer-keikalla haikailevalta nuorelta – juttua keskeltä sekavaa sotaa ja terrorismia.

Kauaksi ovat jääneet Rauli Virtasen ajat, jolloin toimittaja – tuolloinkin korkealla henkilökohtaisella riskillä – ujuttautui keskelle sotaa raportoimaan tapahtumista paikan päällä.

Samoin raportoinnin nopeus oli esimerkiksi Vietnamin tai Afganistanin sotien aikaan toista. Nyt terroristit seuraavat asioiden etenemistä reaaliaikaisesti CNN:n (kuten tapahtui Mumbain terrori-iskun aikana), verkon tai sosiaalisen median kautta siinä missä muutkin.

Tämä haastaa sekä vapaaseen ja nopeaan tiedonvälitykseen tottuneet journalistit että tietoa janoavan yleisön. Esimerkiksi Pariisin terrori-iskujen selvittelyn yhteydessä viranomaisten tiedottaminen on saanut yleisöltä kritiikkiä, mutta kansainväliset uutismediat ovat suhtautuneet sekavuuksiin ja epätarkkuuksiin suopeammin tietäen, että tutkinta vie aikaa ja sittenkään kaikkea ei vain voi eikä pidä kertoa taktisista syistä.

Kuitenkin terrorismin syiden selvittäminen ja selittäminen suorastaan huutaa tutkivaa journalismia. Hyvin tehdyille, asiantunteville, kattaville ja syventäville jutuille on tilausta.

Syksyn mittaan mieleen on jäänyt pari erityistä herkkupalaa: AP:n hiuksia nostattava raportti ydinainemateriaalin mustasta pörssistä Balkanilla sekä Financial Timesin loistava sarja ISISin tulonlähteistä, etenkin öljyrahoista. Lisaksi kannattaa mainita Columbian journalismikoulun alumnus Ben Taub, jonka maisteriohjelman gradu Journey To Jihad pureutui belgialaisnuorukaisen radikalisoitumiseen, kokemukseen taistelijana Syyriassa ja kotiinpaluun ongelmiin. Osa gradusta julkaistiin kesäkuussa New Yorkerissa ja sittemmin Taub on jatkanut lehdessä saman aihepiirin parissa.

Perusteellisille jutuille on tarvetta, mutta suomalaisen median tilaa katsoessa ei voi olla miettimättä, onko siihen halua? Pitkät, itse tuotetut tutkivat jutut kun tuppaavat maksamaan rutkasti enemmän kuin pätkien käännättäminen ulkomaalaisten kollegoiden tekemistä jutuista.

Mutta mikä on vaihtoehto? Suomalaisten medioiden entistakin tiukempi keskittyminen kotimaan aiheisiin, alati lisääntyvä pintapuolistuminen sekä vajoaminen vielä syvemmälle perässähiihtäjien kastiin globaalitason uutisissa?

Paljonko sinä olisit valmis maksamaan sellaisesta sisällöstä?

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tutkivan valokeilassa - 12.05.2016
• Argumentaation autuus - 18.03.2016
• Politiikan tosi-tv:tä: miljonäärit tahtovat presidentiksi - 01.02.2016
• Ääripäiden New York - 23.12.2015
• Uutinen: toimittaja - 16.09.2015