Tutkivan journalismin kesäkoulu Columbian yliopistossa New Yorkissa päättyi yli viikko sitten, mutta pyörii edelleen mielessä. Kurssi oli vaikuttava.

Kolme viikkoa piti sisällään paljon puhetta journalismista, erimaalaisten toimittajakollegoiden seuraa ja yhteistyötä. Kaivattua vaihtelua yksin kotona työskentelevälle.

Columbia-yliopiston perinteikäs ja vehreä kampusalue.

Yhdysvaltalaisluennoitsijat osasivat kertoa aiheistaan viihdyttävästi jopa useita tunteja kestäneissä esitelmissään, mutta suuremman vaikutuksen teki heidän anteliaisuutensa.

Tuliaisina on uusien oppien lisäksi jokaisen luennoitsijan yhteystiedot, joita kehotettiin monta kertaa myös hyödyntämään. Kaikkiin viesteihin on luvattu vastata ja auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Ehkä näin syksyn tullen innostun tekemään kontaktiverkostoni kehittämisestä urheilutreenin kaltaisen rutiinin, kuten eräs luennoitsija meitä opasti. Hän kasvattaa omaa verkostoaan kuin lihaksia. Treeniohjelmaan kuuluu kahteen uuteen ihmiseen tutustuminen joka viikko.

Kesäkurssilaisia enemmän tai vähemmän syventyneinä luennoitsijan antamaan tehtävään.

Columbiassa annoimme kurssista jokaisen viikon jälkeen kirjallista palautetta ja tiivistimme, mitä opimme. Ainakin kurssi onnistui kääntämään journalistista ajatteluani tutkivampaan suuntaan.

Tutkivaan journalismiin voi upottaa mielin määrin aikaa ja rahaa, mutta ennen kaikkea kyse on ajattelusta. Toimituksen (tai toimittajan omia) käytäntöjä ja toimintakulttuuria muokkaamalla tutkivalle työlle voi raivata tilaa myös päivittäisessä uutistyössä.

Työ sujuu, kun tiimiin kuuluu yhteistyöhenkisiä kollegoita omassa tai muussa toimituksessa, kotimaassa tai maailmalla. Neuvot kansainvälisen yhteistyön käytännöistä innostivat. Niitä voi hyödyntää muussakin kuin tutkivassa työssä.

Kurssilla tarjottiin joka päivä lounas ja aamiainen. Aamiainen nautittiin yleensä luokkahuoneessa, mutta lounas ulkona yliopiston pihalla.

Kolmen viikon aikana luimme monta palkittua yhdysvaltalaista juttua ja kuulimme jutunteon taustoista niiden toimittajilta. Meitä kannustettiin ajattelemaan ”suuresti” ja ”rajattomasti”.  Se tarkoittaa eri asioita, mutta esimerkiksi sitäkin, että juttuja kannattaisi yrittää kirjoittaa äidinkielensä sijaan myös englanniksi.

”Englanniksi kirjoitettuna jutulla on tietysti suurempi vaikutus”, sanoi oman projektiryhmäni ohjaaja meille – suomalaiselle, sveitsiläisille, kreikkalaisille ja saksalaiselle.

No, riippuu vähän jutusta. Kolmen viikon aikana ehti tutustua myös kurssikavereiden töihin ja kotimedioihin. Omalle lukulistalleni nousivat ainakin sveitsiläinen viikkolehti Das Magazin ja saksalainen tutkivaa journalismia saksaksi, englanniksi ja venäjäksi tuottava Correctiv.

Euroopassa tehdään monilla eri kielillä hyvää, kiinnostavaa ja edistyksellistä journalismia, joka ei kalpene yhdysvaltalaiselle. Se vain jää vähemmälle huomiolle. Suomalaistenkin vieraiden kielten taito uhkaa kaventua pelkkään englantiin.