Työni uuden ajan uutishuoneisiin lukeutuvassa Xconomyssa on avartava kokemus. Astelin Xconomyn ovelle ensimmäinen maaliskuuta, soitin summeria, kiipesin rappuset ylös ja esittäydyin kolmelle paikalla olleelle ihmiselle, jotka osoittautuivat onnekseni perin ystävällisiksi. Neljän kuukauden työjaksoni on osa Stanfordin yliopiston innovaatiojournalismin ohjelmaa.

Esittäytyminen on tärkeä osa amerikkalaista kulttuuria. Kun kukaan ei valmiiksi luokittele sinua, tunne vanhempiasi tai työnantajaasi tai tiedä omia – mahdollisesti ihan mittaviakin – meriittejäsi kotimaassasi siellä Hinku-Intiassa vai mikä Fengland se nyt olikaan, esittäytyminen kohoaa arvoon arvaamattomaan. Se on tärkein asia, jonka kuka tahansa suomalaisesta keskustelukulttuurista Yhdysvaltoihin ponnahtava joutuu opettelemaan. Kannattaa siis harjoitella hyvä …

Käteni hikoilivat. Spottivalo kuumensi lavaa jonka taustalla odotti powerpoint-esityksen ensimmäinen liuska. Katsomo odotti hämärässä paneelin alkamista.  Istuin katsomossa mutta oloni oli varmasti tuskaisempi kuin yhdelläkään esiintyjällä. Tämä oli ensimmäinen multimediakeikkani pienelle paikalliselle nettiuutiskanavalle, jolle työskentelen vapaaehtoisesti San Franciscossa opintojeni tueksi.

Terveisiä elokuvasymposiumista. Kaikenlaisen teoretisoinnin ja journalismi-tieteilyn ohella ammattikoululaisen ohjelmistossa on yksi kepeämpi palanen. Opiskelukavereiden kanssa tulimme siihen tulokseen, että olisihan se kummallista opiskella Los Angelesissa vuosi  leffoja juuri katselematta ja tietämättä filmiteollisuudesta hölkäsen pöläystä. Hollywood pyörii muutaman kilometrin päässä kampukselta ja kaupungilla on helppo törmätä kadunpätkän vallanneeseen tuotantoryhmään.

Olen nähnyt amerikkalaisen median tulevaisuuden. Se on loistava. Kuvittele astuvasi Palo Alto High Schoolin kodikkaaseen luokkatilaan, jossa viitisenkymmentä innokasta ja sanavalmista tulevaa toimittajaa pyytää puheenvuoroa. Seinillä on sanomalehtien etusivuja, jättikokoisia Rocky-elokuvajulisteita ja pieni perhepotretti opettajan tyttären häistä. Esther Wojcicki esittelee ylpeänä luokkansa: hän on lukuvuoden mittaan koulinut tiikereiksi hammasrautaiset tytöt ja maahanmuuttajapojat, jotka alussa ”ujostelivat …