Archives

Sodan kannatus on laskussa

Sodan kannatus on laskussa

Palasin Venäjälle viime viikolla, jälleen yhden viisuminuusimismatkan päätteeksi, muutama päivä voitonpäivän jälkeen. Maahan pääsee edelleen vain lentäen, Suomesta käytännössä Turkin tai Serbian kautta, eikä se ole erityisen edullista. Esimerkiksi Turkish Airlines on pumpannut hinnat aivan törkeiksi: Antalyassa oli odotettava viisi päivää, jotta jatkolennon sai alle tuhannella eurolla. Viisumin saamisessa en ole kuullut kenelläkään olleen ongelmia; …

Protesteja, pankkiautomaattijonoja ja itkua

Ehdin olla Pietarissa kaksi ja puoli viikkoa, ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Torstaiaamuna 24. helmikuuta puhelin täyttyi uutisnotifikaatioista, mutta valtion omistama ykköskanava näytti kitarakonserttia. ”Erikoisoperaatiosta”, jollaiseksi hyökkäystä kuuluu Venäjän virallisen propagandan mukaan kutsua, oli kyllä kerrottu aiemmin, mutta ilmeisesti asia oli niin vähäpätöinen, ettei enää yhdeksän aikaan kannattanut. Kevätlukukausi oli alkanut helmikuun toisella viikolla. Kansainvälisen …

Koronasulkuja ja uusia ennätyksiä

Lokakuun lopussa Venäjällä tehtiin päivittäin uusia ennätyksiä koronatartuntamäärissä. 36 339, 37 141, 40 096. Edellinen piikki oli viime vuoden joulukuulta: pahimmillaankin alle 30 000 tartuntaa. Presidentti Vladimir Putin veti puvun päälle ja ilmoitti televisiolähetyksessä koko maan laajuisesta viikon mittaisesta koronasulusta. Koulut pantiin kiinni, tapahtumat kiellettiin, ruokaa sai hakea mukaan mutta ravintoloissa ei saanut syödä. Luennot siirtyivät viikoksi Zoomiin. Vain …

Luotettava agenttilista

Luotettava agenttilista

Suomalaiset viestimet käyttävät hämmentävän vähän venäläisiä asiantuntijoita kommentoimaan Venäjän tapahtumia. Kielimuuri on tietysti este, mutta Venäjällä on paljon yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, jotka toimivat englanniksi. Sellaisia ovat esimerkiksi Moskovan Carnegie-instituutti ja Pietarin Eurooppalainen yliopisto (jossa opiskelen tämän lukuvuoden). Tutkijat kirjoittavat artikkelinsa englanniksi siinä missä suomalaisetkin tutkijat. Varsinainen ongelma tuntuu usein palautuvan laiskaan mutta jatkuvasti toistuvaan analyysiin …

Virus jarruttaa Vladimir Putinin jatkoaikeita

Alkuvaiheen hidastelun jälkeen Venäjällä on otettu verrattain kovat keinot käyttöön uuden koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi. Virus asettaa rahapulasta kärsivän terveydenhoitojärjestelmän hyvin vaikeaan tilanteeseen, ja lisäksi se voi haitata presidentti Vladimir Putinin suunnitelmia vallassa pysymiseksi. Itse poistuin Pietarista Suomeen jo maaliskuussa. Katsoin sen viisaimmaksi, sillä yliopistomme ilmoitti siirtymisestä etäopetukseen, ja samaan aikaan Suomi ilmoitti sulkevansa rajojaan. Allegro-juna …

1 2 3 4 5