Archives
Reutersin tutkivan tiimin pomo Blake Morrison totesi, että tutkivan toimittajan pitää valmistautua jatkuviin pettymyksiin. Jos soitat sata puhelua, hyvällä tuurilla kymmenen ihmistä vastaa jotain ja heistä ehkä pari osoittautuu arvokkaaksi lähteeksi.
Itä-Harlem varmistaa, että käsitykseni New Yorkista ei jää liian silotelluksi. Se tuo kuvaan syvyyttä ja rosoja.
Yhdysvallat on hämmästyttävän avoin maa. Julkista tietoa on paljon, ja sen hakemisesta on tehty erittäin helppoa.
Kevätlukukausi päättyi Columbian yliopistossa perjantaina 12.5., ja akateemisen vuoden kierto huipentui keskiviikkona 18.5. pidettyyn koko yliopiston laajuiseen valmistujaisjuhlaan. Juhlaa varten oli kampukselle pystytetty katsomo- ja muita rakenteita parin viikon ajan. Juhlapäivänä kampukselle kokoontui arviolta 10 000 ihmistä. Isoimman yhtenäisimmän joukon muodostivat nelivuotisen perustutkinnon eli bachelor-tasoisen tutkinnon suorittaneet opiskelijat. Heidän lisäkseen seremoniaan osallistuivat tietenkin kaikkien eri …
Kevät tuli viikko sitten New Yorkiin. Huhtikuun alussa säät olivat vaihtelevia, ja lämpötila saattoi öisin laskea nollan tuntumaan, vaikka toki yleisesti New Yorkissa on lämpimämpää kuin Helsingissä. Runsas viikko sitten tuli todellinen lämpöaalto. Sen aikana päivälämpötilat nousivat lähemmäksi 30:tä celsiusastetta. Se näkyi kampuksella heti: opiskelijat alkoivat kansoittaa nurmikenttiä ja yliopiston päärakennuksen portaikkoa. Helle on hellittänyt, …